Yhtä matkaa kohti ehjää kautta

Heli Rahkonen 09.01.2018 11:18 | Lähetä palautetta artikkelista
Vuoden tyttöurheilija Pinja Pohjosmäki on kasvanut hevostallilla, joten harjoitushevosia on riittänyt. Tällä hetkellä Pinja kilpailee kouluratsastuksessa Caramban kanssa. Se vähän ihmetteli, kun Pinja haki sen laitumelta vain kuvattavaksi. Treenitkin olisivat maistuneet.

Vuoden tyttöurheilijaksi valittu ratsastaja Pinja Pohjosmäki, 13, on kasvanut hevostallilla. Hän on ratsastanut ja kilpaillut useilla poneilla, viimeisimmäksi Caramballa.

– Mutta niinhän Kyra Kyrklundkin on sanonut, että sitä paremmaksi ratsastajaksi tulee, mitä enemmän on ratsastuskokemusta erilaisten heppojen selässä, äiti Katriina Pohjosmäki kertoo.

Hän on huojentunut, että tytär on viime vuoden ajan keskittynyt esteiden sijaan kouluratsastukseen. Kisakatsomossa ei kuulemma tarvitse ihan niin paljon jännittää…

Kisoihin Pinja lähteekin yleensä äidin kanssa, Lasse-isä kuskaa Eero-pikkuveljeä motocross-kisoissa. Äiti ei ole ensimmäisen kerran jälkeen pystynyt lähtemään mukaan. Niin pelottavaa katseltavaa se oli.

– Kyllä iskäkin joskus ihan innoissaan lähtee kanssani kisoihin. Kilpailumatkojen suhteen Oriveden sijainti on kohtuullinen, Pinja kertoo.

Pinja valmistautuu kisakauteen ratsastamalla niin kentällä kuin maastossakin. Kärryttelyäkin hän tekee, lenkkeileekin joskus.

– Ei riitä, että pelkkä poni on kunnossa. Myös ratsastajan on oltava.

Pinjan suuri idoli on Saksassa asuva Piia Salminen, joka ratsastaa kansainvälisiä kisoja. Hänen poninsa asuu Pinjan perheen tallissa, joten Piia käy Suomessa parin kuukauden välein. Noina aikoina Pinja yrittää imeä mahdollisimman paljon Piian oppeja matkallaan kohti tavoitteitaan. Ensi kaudeksi toiveissa on, että sekä Pinja että Caramba pysyvät terveinä.

Vuoden tyttöurheilijasta lisää lehdessä 10.1.