Vanhat talot avaavat ovensa Orivedellä ensi kesänä

Oriveden Sanomat 07.02.2018 16:04 | Lähetä palautetta artikkelista

Orivedellä järjestetään tulevana kesänä ensimmäistä kertaa Mämmilän vanhat talot ja pihat -tapahtuma. Tapahtuma sijoittuu Mämmilän Meininkit -viikonloppuun 9.-10.6. Tapahtumaviikonloppuun kytketään myös valtakunnallinen Avoimet kylät -päivä, jota vietetään tänä vuonna lauantaina 9. kesäkuuta. Avoimet kylät -päivään voi tutustua osoitteessa www.avoimetkylat.fi.

 

Vanhat talot -tapahtumia on järjestetty viime vuosina ympäri Suomea, ja ne ovat keränneet valtavan määrän yleisöä. Orivedellekin tavoitellaan uuden tapahtuman myötä runsaasti vanhoista rakennuksista, tiloista ja puutarhoista kiinnostuneita matkailijoita, joille on tarjolla myös monipuolista oheisohjelmaa. Luvassa on esimerkiksi talotohtori Panu Kailan luento ja korjausklinikka.

 

Tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita kuulemaan lisää seuraavaan Kulttuurikuppilaan 13. maaliskuuta kello 18 Järjestöjen talolle, Latokartanontie 2. Tilaisuudessa suunnitellaan tapahtumaa ja oheisohjelmaa sekä otetaan vastaan toiveita ja ideoita.