”Vanhan tavaran kanssa olen ihan pöljä”

Anne Kotipuro 08.10.2019 19:23 | Lähetä palautetta artikkelista
Eija kotonaan Hiukkaalla, Längelmäveden itäpäässä. Se on lintuharrastajalle hieno paikka asua. Aamun hetket ovatkin Eijalle kullankalliita, ja nyt hän ehtii nauttia niistä entistä enemmän päästyään juuri eläkkeelle.

Näin tunnustaa Länkipohjan kesätorin äiti Eija Helpiölä, mutta ei häpeä pöljyyttään, vaan tekee yhä uusia löytöjä, vaikka aviomies Seppo välillä vähän yrittää toppuutella.
Hän toivottaa tervetulleeksi romunkerääjän kotiin ja lisää heti perään, miksi vanhat esineet ja huonekalut kiinnostavat. Ne ovat laadukkaita ja niissä on muutenkin oma erityinen viehätyksensä.

 

– Antiikkitoriakin aloin kesätorille järjestää ihan siksi, että saan sieltä itselleni hankittua jotain, hän nauraa hekottaa,
Kotona olevista tavaroista vain sohvan ja tv-pöydän Eija kertoo hankkineensa uutena, muuten tavaraa on kertynyt vaikka mistä: huutokaupoista, kirpputoreilta, mummun kotoa, poismuuttaneiden jäljiltä tai jostakin ulkovarastosta pölyn alta…
– Kun vanhaa puuta katson, kuola alkaa valua! Patinoitunut. pehmeäksi hioutunut vanha puu saa minut hivelemään pintaansa. Edesmennyt Tuomisen Matti Salokunnasta kunnosti minulle huonekaluja kolmen vuosikymmenen ajan.
Eija arvostaa käsityötä, mutta sen ohessa vähän hassujakin asioita kuten vanhoja suklaarasioita ja lintukirjoja. Tai kaatopaikalta löytynyttä vanhaa mekkoa, jonka joku on huolella ommellut. Pesun jälkeen se pääsi esille, ja asetelmia vanhoista tavaroista löytyy sieltä täältä.
– Vanhat esineet ovat myös ajankuvaa, jota voin hyödyntää kesätorilla, hän lisää.

 

Eija miettii, miten kaikki koko ajan muuttuu, ja miten katoavaa miljöötä pitäisi tallentaa. Ainakin sähköpylväitä pitäisi kiireesti kuvata.
Hän ihastelee sitä, miten hienosti satavuotiaat mustavalkokuvat ovat säilyneet. Mahtaakohan tulevaisuudessa olla satavuotiaita värikuvia – tuskinpa vaan!

 

Palaamme vielä Eijan tärkeistä asioista kesätorille. Itse olen mielessäni iloinnut, miten sinne tuodaan myös mummuja ja pappoja Längelmäkodilta ihmisten ilmoille.
– Siellä kokoontuu paljon sellaisiakin ihmisiä, joiden elämässä ei niin paljon tapahdu. Torilta he saavat puheenaihetta koko viikoksi! Heidän takiaan sitä teen. KanssaIhmiset ovat kaikkein tärkein asia – lähes kaikki ihmisten kaipaavat toisten ihmisten kohtaamista ja läsnäoloa.
Vaikka eläkkeelle päivätyöstään jäikin, torihommaa ei Eija aio lopettaa, sillä hän nauttii siitä suunnattomasti. Tuskin sitä muuten jaksaisikaan tehdä, ja kuka muu moiseen suostuisi?
– Mies yrittää välillä stopata, muttei onnistu, ja loppujen lopuksi hän kai itsekin sitä arvostaa, Eija puntaroi.
Alkuun hän kyseli yhdistyksiä mukaan arpoja myymään. Nyt yhdistykset hoitavat kokonaan oman torivuoronsa: hankkivat ohjelmaa ja järjestävät arpajaiset, joiden tuotosta saavat toimintarahaa itselleen.
– Eikä sen ohjelman niin ihmeellistä tarvitse olla, tarvitaan vain joku pieni juttu tai heittäytyminen.
Omille vuoroilleen Eija leipoo pellavamunkit, joiden teon oppi konkareilta.. Hän laittaa leivinlaudalle pellavakankaan, mieluiten mankeloidun. Sen päälle hän leikkaa taikinapallon nousemaan ja siitä nappaa munkit rasvapannuun. Pellavaan ei taikina tartu, vaikka noustessaan pehmiääkin. Tällä konstilla 200–300 munkkia syntyy nopeasti.

 

Heillä tehdään monenlaista itse, ja lapsetkin ovat siihen oppineet.
– Minua on autettu, kun lapset ovat olleet pieniä, sanoo kahden pojan ja yhden tyttären äiti.
Läheiset ovat tarvittaessa tulleet avuksi. Auttaminen toimii puolin ja toisin.
– Nyt, kun lapsenlapset ovat pieniä, iloitsen kun voin itse olla avuksi: mummun virka on eläkepäivien yksi funktio! Minulla on kolme lastenlasta, joista yksi asuu Tampereella ja kaksi Juupajoella. Kun kaikki ovat koolla, se on aika hulinaa, mutta myös antoisaa.

 

Avioliittoa tuli ensimmäinen syyskuuta täyteen 35 vuotta, mikähän hääpäivä se onkaan? Korallihäät, auttaa Google.
Pakko kysyä: Millä Seppo Eijan hurmasi?
– Silmiin ihastuin, hän tunnustaa saman tien.
– Meillä on samanlaiset lähtökohdat. Ollaan molemmat maalaistalosta, vaikka molemmat ihan muissa töissä. Hyvin tavallista elämää eletään. Mies on tosin usein monta päivää perätysten ajossa, minä täällä puuhailen omiani. Aina löytää toisesta uutta, vaikka meillä on kyllä aina puhuttu paljon.

 

Eijan kännykkä alkaa soittaa Louis Armstrongin What a Wonderful Worldia. Onpa osuva soittoääni!
Toisessa päässä ovat Juupajoen lapsenlapset Nelli ja Tessa, jotka soittavat videopuhelun ja laulavat vielä ennen nukkumaanmenoa onnittelulaulun mummolle. Kas kun synttäritkin osuivat tähän samaan saumaan.

Lisää Eijalle tärkeistä asioista keskiviikon 9.10. lehdessä!