Rajat

Oriveden Sanomat 22.09.2017 14:51 | Lähetä palautetta artikkelista

Kesä tuli ja meni ennätysnopeasti. Lämmintä ei ollut kuin saunassa. No, mitä siitä. Jos ei ole muuta valittamista niin asiat lienevät suhteellisen hyvin, ainakin noin henkilökohtaisella tasolla.
Kävimme sentään poikien kanssa reissussa, oikein Uumajassa, Ruotsissa asti. Naiset rajattiin tältä poikain retkeltä pois.
Toivioretken aiheena oli käynti kitaramuseossa. Se olikin hämmästyttävä, kuola rupeaa valumaan suupielestä, kun ajattelenkin mitä kaikkia harvinaisuuksia siellä oli. Kannattaa käydä, jos kitarat (myös vahvistimet, rummut ja muu oheistavara) ja rockmusiikin historia ylipäätään yhtään kiinnostaa. Rock on rajaton riemu.
Pois tullessa Uumajan satamassa menin maleksimaan matkustajille varattuun suureen odotushalliin, jossa ei ollut mitään muuta kuin vessa ja kaksi lipunmyyntipistettä joiden välissä oli nuuskanmyyntikoju.
On siinäkin älyttömyys. Ottamatta kantaa nuuskaamiseen sinänsä, niin on se kumma, että rajan tuolla puolen nuuskaa saa ja täällä ei. Ei ne ruotsalaisetkaan nyt ole meihin verrattuna niin anatomialtaan erilaisia, että heille nuuskaaminen sopii ja meille ei. Suomen ja Ruotsin välinen rajakin on kuin veteen piirretty viiva.

Tuli käytyä myös Berliinissä kesäloman alkajaisiksi. Viime käynti ajoittui kylmän sodan aikakaudella, vuoteen 1988, jolloin muuri oli erottamassa ihmisiä toisistaan. Nykyään siellä keskitytään lähinnä erottamaan ihmiset ja heidän lompakkonsa sisältö toisistaan.
Muuria on jätetty pari pätkää jäljelle muistutukseksi entisistä ajoista. Graffitit muureissa eivät ole alkuperäisiä, sillä tarkkana poikana huomasin, että ne on piirretty väärälle, entisen DDR:n puolelle. Saksalaiset eivät ole sitä ilmeisesti itse huomanneet.
Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille joudutaan ehkä pystyttämään muuri. Kun on tuo Brexit, jonka sivistyneiksi luulemani britit järjestivät kaikkien riesaksi. He ilmeisesti kuvittelevat, että sillä tavalla Yhdistyneestä kuningaskunnasta tulee taas suuri, vaikka siitä taitaakin tulla entistä pienempi.
Nykyäänhän voidaan siirtyä Irlannista toiseen edes huomaamatta rajaa. Kohta on tullit ja rajatarkastukset. Ehkä myös taas sota. Enää ei niin vain matkusteta täältä sinne tai sieltä muualle Eurooppaan. Onko sitten kiva, mitä?
Yksikin täältä muuttanut tuttu joutui käymään kielikokeessa, jotta saisi uuden passin, vaikka on asunut Englannissa jo toistakymmentä vuotta ja on perhe, talo ja kaikki muukin siellä.
Ei taida rajat kiinni -porukka muistaakaan, miten hankala oli ennen vanhaan matkustaa pitkin Eurooppaa, kun joka maassa oli eri valuutat ja passi piti näyttää aina kun rajan ylitti.
Jos laittaa rajat kiinni, niin se voi toimia myös niin päin, ettei pääse ulos. Sellaista se oli monella siellä ihanassa Itä-Saksassakin. Mutta silloin kun muuri murtui, oli optimismia ilmassa ja tuntui että maailma on menossa parempaan päin. Ja nyt Trump aikoo pystyttää muurin Meksikon rajalle. Ihan käsittämätöntä menoa.

Mikä minua ottaa päähän aika paljon, on yleistäminen. Minäkin olen tässä edellä syyllistynyt siihen useaan otteeseen.
Määritellään ihmisiä viiteryhmiensä mukaan jonkinlaisiksi ja vedetään raja siihen. Ihmiset elävät muka jonkinlaisissa kuplissa. Ehkä elävätkin, ehkä elävät monissakin eri kuplissa. Eivät ne kuitenkaan ketään määrittele kuin osittain.
Pitäisi kohdata ihmiset kokonaisina, vahvuuksineen ja puutteineen. Eri mieltä saa olla mutta olisi hyvä osata keskustella asioista. Kohdatessa asiat tuppaavat lutviutumaan, tuntematon pelottaa.
Meillä oli tässä taannoin saksalainen vaihto-oppilaspoika vieraanamme puolitoista viikkoa. Mukavaa näytti olevan meidän poikiemme kanssa touhutessa. Ehkä nuoremmat sukupolvet onnistuvat kansainvälistyessään paremmin unohtamaan keinotekoiset rajat ja toimimaan yhdessä muiden kanssa riippumatta siitä, mistä tulevat ja mikä on heidän näkökulmansa maailmaan.

Miika Söderholm