OrPo vahvempi tahtojen taistelussa

Anne Kotipuro 26.01.2019 21:52 | Lähetä palautetta artikkelista
Cupin voittopokaalin haki kolmikko Saara Lepistö, Sanna Häkkinen ja Mantu Tuominen. Kohta pokaali kohoaa korkeuksiin. Kuva Ari Keskinen.

Oriveden Ponnistus otti Suomen cupin mestaruuden 20 vuoden tauon jälkeen lauantaina Turussa erin 3–1 (27–25, 22–25, 25–14, 25–17). Finaalissa vastakkain oli kaksi vahvaa joukkuetta, joista OrPolla ei ollut mitään hävittävää, mikä ehkä siivittikin joukkueen huippusuoritukseen.

Kotijoukkueena pelannut OrPo sai ykkköserään unelma-alun, sillä Tiana Dockeryn syöttövuorolla alkoi karkumatka, joka vei joukkueen parhaimmillaan 20–9 johtoon. Sitten Hämeenlinnan Lentopallokerho alkoi hivuttautua piste kerrallaan lähemmäs, eivätkä OrPon kaksi aikalisääkään muuttaneet suuntaa. Pallot lentelivät rajoista yli, syöttövirheitä kertyi ja hyökkäykset jäivät vaisuiksi. 

Turhankin varovaisesti aloittanut Nelli Rantanen vaihdettiin välillä Saara Holmiin. HLK puolestaan pisti syöttäjäksi Roosa Heikkiniemen ja ehti ensiksi eräpalloon. Miten olisi peli kääntynytkään, jos aloituserä olisi päättynyt toisin? Viimeisen pisteen takoi OrPon tuorein vahvistus Tiana Dockery, joka on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa.

Kakkoserässä oltiin tasoissa vielä lukemissa 21–21, sitten OrPolle sattui useampi virhe peräkkäin ja Hämeenlinna eteni eräpalloon. Sen hoiti HLK:n Mara Green ässäsyötöllä aivan takarajalle. Erät olivat 1–1.

Cupissa ei pitkää erätaukoa tunneta, ja kolmoserää vei OrPo yllättävänkin selvästi 25–14. Valmentaja Apostolos Oikonomou otti kuitenkin aikalisän HLK:n vietyä 4 pistettä peräkkäin. Seuraavan pisteen saikin OrPo. 

Kolmoserässä kentälle tuli Ranskasta takaisin Hämeenlinnan kokoonpanoon vaihtanut Salla Karhu, jonka panos tässä pelissä kuitenkin jäi -1 tehopisteeseen.

Neloserän alussa pistejohdossa oli HLK, mutta tilanteessa 14–14 OrPo tuli tasoihin, ja hämeenlinnalaisten hermostus alkoi kasvaa. Erän loppu mentiin suoranaisessa hurmoksessa, jota vahvisti OrPon fanikatsomon hurja kannustus. Fanien pesuvadeista alkoivat jo pohjat mennä palasiksi ja muovinpaloja leijaili katsomossa.

Tilanteesta 18–17 eteenpäin pisteitä kahmi vain OrPo, ja ottelupallon niittasi 4-paikalta Tiana Dockery. Juhlat saattoivat alkaa.

OrPon parhaana palkittiin aiheesta libero Sanna Häkkinen, jonka uskomattomat hyökkäyspuolustukset ihastuttivat yleisöä. HLK:n palkittu oli Emmi Riikilä. 

Tarkemmin pelistä keskiviikon lehdessä.