Nakkimukeja ja pudotuspelejä

Oriveden Sanomat 21.03.2019 13:25 | Lähetä palautetta artikkelista

Se on taas täällä. Se menee suoraan hermoihin. Se aiheuttaa enemmän riemua kuin kevään ensimmäinen leskenlehti, karvaamman pettymyksen kuin huhtikuussa iskevä takatalvi ja herättää kiivaammat keskustelut kuin lumen alta paljastuva koirankakka. Se jokin on playoffit, eli pudotuspelit.
Näin Ilves-fanin näkökulmasta playoff-kevät on päästänyt viime vuosina aika helpolla. Ei ole tarvinnut jännittää monta viikkoa tai varailla almanakasta aikaa mitalijuhlille.
Tänä vuonnakin on paljon mahdollista, että kun luet tätä juttua, on Ilveksen kevät jo ohi. Parhaassa tapauksessa tosin päästään jälleen jännittämään Tampereen paikallisten kohtaamista.

 

Millään järjellähän ei ole selitettävissä, miksi aikuiset ihmiset sekoavat siitä, oliko musta kumilaatta viivan yli kokonaan vai puoliksi, tai osuiko pallo sivurajan sisäpuolelle.
Tai että juuri ja juuri 18-vuotiaan nuorukaisen kompurointi, syöttö tai maali voi saada viisikymppiset miehet itkemään ilosta tai pettymyksestä. Miehet, jotka eivät muuten näytä tunteitaan edes alttarilla.
Se tunne, jonka oman joukkueen värien pukeminen päälleen saa aikaiseksi puhumattakaan siitä, kun saa aistia paikan päällä muiden kanssa voitot ja tappiot, on mahdoton selittää sellaiselle, jolle urheilu on vain urheilua.
Siinä tunteessa on samaa yhteisöllisyyttä, jota kivikauden heimot kokivat aikanaan tanssiessaan yhdessä kaadetun mammutin ympärillä. Aivan varmasti silloinkin olisi keräännytty toreille ja uitu suihkulähteissä, jos sellaisia olisi ollut.

 

Ai niin. Onhan tässä kevään aikana myös eduskuntavaalit. Se on se trilleri, jossa ehdokkaat seisovat räntäsateessa marketin parkkipaikalla ja ymmärtävät kaikkia, jotka viitsivät tulla juttusille. Televisiossa näytetään playoff-pelien välissä jännittäviä vaaliväittelyitä, joita katsellessa ei kukaan itke tai huuda. Ei ainakaan riemusta.
Ääntenlaskenta äänestyspäivän iltana saattaa saada hetkellisesti jonkun kädet hikoamaan ja sykkeen nousemaan kotisohvalla, mutta mitään rangaistuslaukauskilpailuun verrattavaa kliimaksia on turha odottaa.

 

On politiikkakin joskus herättänyt tunteita, välillä liikaakin. On keräännytty kaduille, on huudettu ja itketty, naurettu ja laulettu. Luotu parempaa tulevaisuutta. Jostain syystä nykyään valtaosalle väestöä, itseni mukaan lukien, on kuitenkin paljon houkuttelevampaa seurata, missä kaupungissa tänä vuonna keitetään makkaroita mestaruuspokaalissa ja minkä jäähallin kattoon saadaan yksi viiri lisää, kuin kuka tätä maata johtaa seuraavat neljä vuotta.
Leipä ja sirkushuvit ovat vaihtuneet Rooman valtakunnan ajoista nakkimukiin ja pudotuspeleihin. Onko politiikasta mennyt uskottavuus, vai onko meillä vain asiat liian hyvin?
Vai onko vika ehkä siinä, että pudotuspelit ovat joka kevät, mutta eduskuntavaalit vain joka neljäs vuosi? Entä jos eduskunnassakin järjestettäisiin jokakeväiset pudotuspelit? Ainakin se saattaisi motivoida Arkadianmäellä panostamaan myös “runkosarjaan”, eli niihin kolmeen ja puoleen vuoteen vaalien välissä.

 

Jussi Valve