Monta versiota aloituskuusikoksi

Oriveden Sanomat 08.10.2018 13:46 | Lähetä palautetta artikkelista
Saana Koljonen nostaa, Salla Karhu ja Karin Palgutova, yleispelaaja Slovakiasta, seuraavat tarkkana vieressä. Kuva Florence Massard.

Viime viikko oli täynnä ohjelmaa, ja kiirettä piti. Saimme juosta kuvauksista toiseen ja erilaisiin pressitilaisuuksiin jopa pelipäivien aamuina. Alkuviikkoa lukuun ottamatta harjoitukset jäivät siis hieman vähemmälle – toisin kuin maskaran levittäminen.
Viikon lopulla pelasimme Promaster-turnauksen joka järjestettiin yhdeksättä vuotta peräkkäin. Turnauksen järjestää Quimper Volley 29, ja sinne saapui neljä joukkuetta eri puolilta Eurooppaa.

Ensimmäisenä vastaan tuli Tsekin joukkue Prahasta. Ottaen huomioon harjoitusten vähäisyyden ja hälinää täynnä olevan viikon suoriuduimme hyvin voittaen 3–1. Valmentajamme vaihtelivat kuusikkoa paljon koko turnauksen ajan ja kokeilivat erilaisia kombinaatioita.
Joukkueessa on kolme tasaväkistä keskitorjujaa, ja myös yleispelaajia ja hakkureita voi pyörittää neljään erilaiseen aloitukseen. Jatkuvasti vaihtuva kuusikko toi oman haasteensa peliin. Mutta tätä vartenhan juuri harjoituspelejä pelataan, ja mahdollisuus moneen erilaiseen aloitukseen tulee kaudella olemaan valttikortti.

Perjantaina pelasimme Belgian Asterixia vastaan. Belgiassa on käytössä sama pallo kuin Ranskassa, Molten, ja tämän huomasi Asterixin vahvasta aloituspelistä. Asterixin syötöt olivat omaa luokkaansa. Vaihtelevan vastaanoton jälkeen emme löytäneet peliin rytmiä minkään muun osa-alueen kautta, ja hävisimme 3–1. Lauantain myöhäisottelu Saksan Vilsbiburgia vastaan venyi puoleen yöhön. Saksalaiset väänsivät pelin itselleen 3–2.
Ottelu oli ailahtelevaa, ja väsymyksen näki molempien joukkueiden pelaajissa. Pelin vieminen viidenteen erään riitti kuitenkin meille sijoittumiseen turnauksessa toiseksi belgialaisten jälkeen.

Kokonaisuudessaan turnauksesta jäi hyvä maku. Vaikka joukkueemme hakee vielä omia vahvuuksiaan, ainekset laadukkaaseen tekemiseen löytyvät. Uskon, että tulevalla kaudella pystymme aidosti haastamaan Ranskan liigan kärkeä.
Pääsemmekin heti tällä viikolla harjoittelemaan lisää yhteistyötä, sillä pelaamme perjantaina harjoitusottelun Nantesia vastaan. Nantes sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi.
Nantes’n joukkueesta löytyy lisää suomalaisväriä, jota tänä vuonna Ranskan liigassa onkin roppakaupalla. LP Kangasalan joukkueesta ja Suomen maajoukkueesta tuttu Kaisa Alanko jakelee passeja toisella puolella verkkoa.
Ennen Ranskaan siirtymistä Kaisa pelasi Saksassa vuodesta 2013, missä hän viime kaudella voitti Saksan mestaruuden SSC Schwerinin riveissä.
Taas on uusi mahdollisuus oppia ja mennä askel eteenpäin joukkueena. Tasainen peli on varmasti luvassa.

Ensi viikkoon!
Salla