Miten halpa on kallista ja päinvastoin

Oriveden Sanomat 27.09.2018 12:59 | Lähetä palautetta artikkelista

Monet asiat pyöristyttävät tai ihmetyttävät eri näkökulmista katsottuina. Aloitetaanpa vaikka pennien pyöristämisestä. Suomessa penni oli miljoonan alku, kunnes vuonna 1990 säädettiin laki pennien pyöristämisestä – eurosenttien pyöristämisestä laki saatiinkin säädetyksi jo vuonna 2000 eli ennen euron konkreettista käyttöönottoa vuonna 2002.
Pennit kun olivat kalliimpia kuin niiden käypä arvo ja miljoonan alku tuli ihan lain voimin kannattamattomaksi. Mutta pyöristettiinkö hinnat? En ainakaan muista ja harva niitä suureksi ilmoittaisi eli hinnat saavat olla 0,99 tai 1,99 ja niin edelleen. Siis ei koskaan 1,01 tai 2,01 paitsi bensan hinnassa, joka hyvinkin saa olla vaikkapa 1,699.
Toisin sanoen kaikkea pitäisi ostaa vähintään viisi kappaletta, jotta tavaran saisi oikeaan hintaan paitsi polttoainetta pitääkin ostaa 100 litraa kerralla, jotta saa ilmoitettuun hintaan.
Kalliiksi käy pyöristäminen, jos tarkkoja ollaan, mutta käytäntö on levinnyt useimpiin euroalueen valtioihin.

Mutta katsotaanpa, mitä itse kukin meistä tarvitsee elääkseen ja mitä se maksaa. Kukaan ei selviä hengissä syömättä eikä asuntokaan ole pahitteeksi. Yksiviivaisesti ajateltuna näiden perusasioiden tulisi kaiketi olla melko saman arvoisia, joskin ruoka säilyy vain hetken, kun taas asunto voi olla elinikäinen. Eikä ruokaa syönnin jälkeen tahdo saada kaupaksi muuten kuin jätemaksuja vastaan.
Onneksi asunnosta useimmiten saa vielä jonkinlaisen jälleenmyyntihinnan, paitsi silloin kun ostaja harmistuu ja hakee rahat takaisin vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Milloinkahan homehtuneen leivän tai ruostuneen auton mahtaisi saada palautettua myyjälle korvausta ja hinnan takaisinmaksua vastaan?
Homeet ja ruoste ovat melko rinnastettavia ilmiöitä, ja pahasti ruostunut auto on aika vaarallinen niin käyttäjälle kuin myös ulkopuolisille henkilöille. Autoista ja asunnoista puuttuvat parasta ennen -päiväykset, eli sellaisiin voi vedota vain leivän homehtuessa.

Asumisesta, ruosta ja autoista puheen ollen, harva tullee ajatelleeksi niiden suhteellisia arvoja. Mielestäni asuminen on kallista ja autoilu vielä kalliimpaa.
Laskeskelin asumisen hintatasoa ja totesin, että keskivertokuluttaja saisi päivittäisillä asumiskuluilla vaikkapa kilon filepihviä tai mukavan illallisen ravintolassa, elleivät juomavalinnat moninkertaista käynnin päätarkoituksen hintaa.
Samalla rahalla voi nautiskella reilut viisi kiloa jauhelihaa, parikymmentä kiloa kauraryynejä, viitisenkymmentä litraa maitoa tai miltei seitsemänkymmentä kiloa perunoita. Sopivasti sekoitettuna saataisiin monipuolinen päivittäinen ravinto isommallekin sakille.
Ruoasta, vaikka ei kauraryynien painosta, suurin osa on vettä. Joskus vesi on halpaa ja joskus kallista. Useimmiten vesi pullotettuna on jopa kympin litra, kun taas maitoa, joka kuorittuna on melkein pelkkää vettä, saa samalla rahalla litratolkulla.
Kukaan ei vielä ole tietääkseni onnistunut brändäämään maitoa hienoon pulloon. Vesi on ruoassa siis halpaa, mutta arvonlisä pullossa kannattaa ja verottajakin saa osansa.
Jos vesi kuivataan, niin se muuttuu arvottomaksi eli haihtuu ilmaan. Ja esimerkiksi kiloon kuivattuja marjoja tarvitaankin kymmenkertainen määrä.

Monikaan ei ole valmis luopumaan auton käytöstä, ja auto onkin melkein yhtä välttämätön kuin asunto tai ruoka. Miten muuten pääsisi ruokakauppaan, pankkiin tai muille asioille, kun ajanvarauksien jälkeen monien asioiden hoitamiseksi matkaa on taitettava satojakin kilometrejä.
Auton kulut ovat tietysti käyttäjästä kiinni, mutta kohtuullisen menopelin maksut ovat vähintäänkin puolet asumiskustannuksista.
Samalla rahalla siis saisi aika mukavan päivittäisen ravinnon useammalle kuin yhdelle henkilölle. Toisaalta moni valitsee kalliimman kulkuneuvon ja vertailun vuoksi pystyisi hankkimaan reilusti kalleimpiakin ruokatarvikkeita.
Jos valintana on suosittu katumaasturi, niin monen sellaisen hankinta vastaa ravintolaillallista kerran päivässä ihan elinikäisesti.

Jokainen onneksi saa tehdä valintansa tahtonsa mukaan ja harva tyytyy samaan dieettiin päivästä toiseen. Sen sijaan uskallan väittää, että nykyisen eurooppalaisen ja suomalaisenkin kuluttajan elintasossa ruoka ei saa ansaitsemaansa kunnioitusta.
Valinnoista ja makuasioista ei kuitenkaan tarvitse kiistellä. Mutta muistetaanpa kuitenkin, että ruoka elättää kaikkia. Sen tuottajat ottavat suuren riskin ja tekevät investoinnit vuosiksi eteenpäin saadakseen kymmenyksen vähittäishinnasta. Ellei satoa tule niin sekin jää haaveeksi ja pulassa ollaan.

Yrjö Roos