Liikkumista Uudenmaan ja muun Suomen välillä rajoitetaan – poliisit tarkastavat matkustusoikeuden junissa perjantaista alkaen

Jaana Ala-Lahti 26.03.2020 20:33 | Lähetä palautetta artikkelista

Suomen hallitus on päättänyt rajoittaa liikkumista Uudenmaan maakunnan ja muun Suomen välillä. Liikkumisrajoitukset koskevat kaikkea Uudenmaan rajat ylittävää liikennettä, myös VR:n kauko- ja lähijunia, tiedottaa VR.

Liikkumisrajoitus on voimassa perjantaista 27. maaliskuuta alkaen. Nykyisten tietojen mukaan liikkumisrajoituksen on tarkoitus päättyä 19. huhtikuuta. Tänä aikana VR:n kauko- ja lähijunilla ei voi matkustaa Uudenmaan rajan yli ilman perusteltua syytä. Matkustusoikeuden tarkastaa junassa poliisi.

Mikäli asiakkaalla on ostettu 27.3.-19.4. väliselle ajalle Uudenmaan rajan ylittävä VR:n lähi- tai kaukoliikenteen kertalippu, hän voi joustavasti muuttaa sen ajankohtaa tai perua lipun.

Lisätietoa lippuehdoista ja koronan vaikutuksesta matkustamiseen löytyy VR:n nettisivuilta.

Matkustusoikeuden tarkastamisella ei ole vaikutusta junien kulkuun tai muuhun junamatkustamiseen, vaan liikenne sujuu normaalisti.