Kovin on kevättä rinnassa, vaikka vasta tammikuuta eletään

Juha Jäntti 23.01.2020 15:17 | Lähetä palautetta artikkelista
Viljakasa oli Koveluhdassa jo pitkällä oraalla pari päivää sitten. Kuva: Esa Kallio.

Hortonomi Esa Kallio pyöräili Holman kantissa Koveluhdassa tiistaina. Jo sadan metrin päästä paistoi kirkkaan vihreänä usean neliön alalta iso viljakasa, jossa oli 15 sentin korkuiset oraat. Vastaavaa voisi kuvitella näkevänsä vasta huhti–toukokuussa.

– Päivä sattui olemaan hienosti aurinkoinen. Siinä se vihreys hohti kuin jättimäinen rairuohomätäs.

Kallio löysi myös Attilan kylästä valtavat sinivuokkomättäät, joiden keskellä nuput olivat puhjenneet niin, että kukkien terälehdet olivat näkyvissä. Taustalla käpytikkapari hyrisi jo kevätsoidintaan.

– Onhan tämä aika käsittämätöntä näin tammikuussa. Talitintin lauloivat ti-tyytä keskiviikkona. Käpytikkojen soidinrummutusta on kuulunut jo toista viikkoa. Vahvasti on luonnossa jo kevättä rinnassa.

 

Sinivuokot availivat nuppujaan Attilan kylässä. Kuva: Esa Kallio.