Klemetti avaa ovensa nuorisolle

Juha Jäntti 10.12.2019 15:20 | Lähetä palautetta artikkelista
Väliaikaiset nuorisotilat avataan väistötiloissa Klemetti-salin aulassa perjantaina 13. joulukuuta.

Väliaikainen nuorisotila avaa ovensa Oriveden Kampuksen Klemetti-rakennuksessa perjantaina. Väistötilat ovat käytössä, kunnes kaupunki löytää nuorisotilatoimintaa varten pysyvän paikan.

Paikallinen nuoriso on ollut ilman kokoontumispaikkaa sen jälkeen, kun Sinetin talon alakerrassa ilmeni mahdollinen sisäilmaongelma. Kaupunki on kartoittanut erilaisia väistötilavaihtoehtoja. Keskustelut Klemetin käytöstä alkoivat pian sen jälkeen, kun kulttuuriosuuskunta Pro Orivesi osti entisen Opiston tilat.

– Kaupunki on valmistellut vuokrasopimusta osuuskunnan kanssa jo hyvän aikaa. Olemme joutuneet odottamaan, että pelastus- ja terveysviranomaisten vaatimat selvitykset valmistuivat. Olemme varmistaneet myös pelastusteiden olemassaolon, piha-alueen hoidon ja liukkauden torjunnan, käyttöveden laadun ja ilmanvaihdon toimivuuden, liikuntapäällikkö Roope Marski kertoo.

Väistötilana toimii nyt pelkästään Klemetin aula. Paikan käytöstä tähän tarkoitukseen on jo aikaisempiakin kokemuksia. Käyttöönottoon liittyy tavaroiden siirto käytöstä poistetusta nuorisotilasta Klemettiin.

– Teemme muuton terveysalan asiantuntijoiden ohjeiden mukaisesti. Emme voi viedä uuteen paikkaan kaikkea irtaimistoa, koska vanhassa tilassa on epäily sisäilmaongelmista. Puhdistamme sellaiset tavarat, joiden kohdalla tämä on mahdollista. Loput menevät kaatopaikalle. Emme ota mitään riskejä, Marski korostaa.

Väistötilaan siirtyy vain nuorisotilatoiminta. Työllisyyspalveluiden Startti-piste on muuttanut jo aiemmin Ahotielle.

Klemetin nuorisotila avautuu perjantaina 13. joulukuuta kello 14. Paikka ehtii olla avoinna vain viikon verran eli 20. joulukuuta asti. Nuorisotila avaa ovensa uudelleen heti loppiaisen jälkeen.

– Tilat ehtivät olla nuorten käytössä vain lyhyen aikaa ennen joulutaukoa. Päätimme kuitenkin tuoda avauksen jo joulukuulle, koska tilojen puute on herättänyt paljon keskustelua, ja nuoret ovat todella odottaneet tilojen saantia.

Kaupunki jatkaa pysyvien nuorisotilojen etsintää. Valmistelu on kesken, ja selvityksen alla on useampiakin mahdollisia vaihtoehtoja.

– Olemme koonneet kaikki nuorten toimintaa lähellä olevat tahot yhteiseen neuvonpitoon. Olemme saaneet tässä yhteydessä kartoitettua tärkeimmät toiveet tilojen suhteen.

Marskin mukaan tarjolla on useita tilakohteita, joista kaikki eivät kuitenkaan sovellu nuorisotilaksi kaikkine oheispalveluineen. Kaupungin tavoitteena on järjestää pysyviin tiloihin monialaista yhteistyötä tämän päivän vaatimusten mukaan sekä nuorilta saatujen palautteiden pohjalta.

– Haluamme keskittää saman katon alle nuorisotilat, etsivän nuorisotyön, nuorten starttivalmennuksen ja vapaa-aikapalvelut, Marski luettelee.

– Etsimme riittävän suurta tilaa, johon mahtuvat kaikki erilaiset nuoriin liittyvät toiminnot. Tarvitsemme aikaisempaa enemmän tilaa. Luonnollisesti on myös rahasta kiinni, millaisiin tiloihin kaupungilla on varaa.