Heli Rahkonen
Liekö se sitä kuuluisaa ikäkriisiä vaiko hoitovapaan päättymistä? Ehkä molempia, mutta viime aikojen lasketuilla lampailla täyttäisi lukemattoman monta lampolaa.
On ihan supermahtavaa saada jatkaa unelmatyössään, mutta sen jälkeen kun on tullut äidiksi, ajattelee aina ensin lapsia. Miten he pärjäävät ja jaksavat? Koska me nyt käymme luistelemassa ja kylpylässä? Koska me enää ehdimme lukea kirjoja? Nukkua päiväunet? Leipoa voisilmäpullia? Mielessä pyörii kysymys, tässäkö tämä kaikki nyt oli.
Melkein seitsemän vuotta enemmän tai vähemmän kotiäitinä oli niin pitkä aika, ettei uuteen töihin—syömään—nukkumaan-rytmiin taivu hetkessä. Koska ne pyykit pestään? Jos tänä iltana teen ruuan valmiiksi, moneksiko päiväksi satsista riittää?
Toisaalta tässä havainnot ensimmäisen viikon ajalta: kotona on siistimpää, koska siellä ei ehdi kukaan sotkea. Mutta myöskin, koska kotiäitipäivien en jaksa tänään, ehkä huomenna -kalsaripäiville ei ole enää sijaa.
Hoidossakin luisteltiin, leikittiin ja luettiin, eikä syöty kolmea päivää samaa ruokaa. Tietokone käynnistyi vain kertaalleen, silloinkin laskujen maksuun. Olin enemmän läsnä lapsille, koska lyhyestä yhteisestä ajasta on imettävä kaikki irti puolin jos toisin.
Summa summarum: ehkä tästä selvitään.
”Kyllä ne muutkin osaavat sinun lapsiasi hoitaa”, tokaisi joku kriiseilyyni. Osaavat onneksi, eikä ole käynyt mielessäkään, etteivätkö osaisi. Olisi ehkä voinut käydä, jos asuisimme jossakin muualla, sillä liian usein silmiin osuu artikkeileita uupuneista päiväkodintädeistä, ylisuurista lapsiryhmistä ja rättiväsyneistä lapsista.
Kyllähän lapsista päiväkotipäivän huomaa, mutta mikä tärkeintä, voin luottaa siihen, että huipputyypit hoitavat lapsiani hyvin.
Jo ensimmäisellä viikolla aikataulu petti ja täytyi soittaa hoitajalle, että saatan myöhästyä pari minuuttia. ”Voi, ei hätää, aja varovasti” kuului vastaus.
Lapsen hampaiden lähtemisestä oli juteltu, samoin luisteluharjoituksista. Tätien kanssa oltiin myös leikitty. Ihanaa kuulla, että hoitajilla on oikeasti aikaa kiinnostua ja kuunnella. Varmasti he tuntevat kiireen nahoissansa, mutta ei sitä näytetä.
Keskiviikkona jännitettiin yhden hoitajan mummoutumista. Ja torstaiaamuna tirautettiin kyyneleet pikkuprinsessalle ja halattiin ohimennen ovella.
Ja miten kotoinen olo tuleekaan, kun aamulla vastassa on vastapaistettujen sämpylöiden tuoksu. Aamulasten kanssa on jo ehditty leipoa.
Sanottakoon tämä kiitos teille hoitajille tässä ja nyt. Jos vaikka sattuu taas jossain vaiheessa käymään niin, että kiitos seisoo siinä, paljonko säästetään, kun jäätte eläkkeelle.
