Hyvät samanlaiset erilaiset kansalaiset

Oriveden Sanomat 17.01.2019 17:00 | Lähetä palautetta artikkelista

Totta se on. YK:n onnellisuusraportin (2018) mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Kyllä tätä maailmalla ja meilläkin on ihmetelty. Ja aika pian tasoittavat selityksetkin keksitty: suomalaisten onnellisuus on tylsää turvallisuutta, poliisiin, palomiehiin ja apteekkihenkilökuntaan luottamista, omiin oloihin käpertymistä. Vaikka me olemme pieni kansa, eroja meissäkin on, yhtenäisyyttä rikastamassa. Onneksi.

Viime vuosina mediassa on toisteltu ja päivitelty suomalaiskansallisen yhtenäiskulttuurin pirstoutumista sekä sen katoamista menneisyyden nieluun.
Kun Raha-automaattiyhdistys päätti poistaa pajatsot julkisesta käytöstä, Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kerrottiin yhtenäiskulttuurin lopullisesti murentuvan. Tällaisen päättelyn mukaan se oli siis vastikään ollut koko maata ja sen kaikkia asukkaita niputtavaa todellisuutta.
Kulttuurintutkijoiden kesken ollaan yhtä mieltä siitä, että yhtenäiskulttuuri on osa kuviteltua todellisuutta. Se on koottu monille yhteisiksi otaksutuista, yhdistävistä asioista. Sen ulkopuolelle taas on sysätty vieraita vaikutteita ja epäedullisia tai peräti Suomea uhkaavia ilmiöitä.

Tällainen sepitetyn yhtenäisyyden tulkinta ehti olla jo siinä määrin vallitseva, ettei keskustelulle sen paikkansa pitävyydestä tuntunut olevan enää tarvetta.
Kunnes viime vuoden kuluessa parinkin tutkimuspajan taholta kuulutettiin, että ”suomalaiset identiteetiltään yllättävän samanlaisia” ja ”suomalaiset ovat arvoiltaan yhtenäinen kansa – vaikka emme sitä hoksaakaan”. Tällaisia tuloksia oli nimittäin saatu sekä Pellervon taloustutkimuksen että Kulttuurirahaston ja e2 Tutkimuksen kyselyillä.
Niiden mukaan kotiseutuihin samastuminen on edelleen vahvaa, ja turvallisuus on ykkösarvomme maailman melskeiden keskellä. Yhteinen hyvä ja tasapuolisuus korostuvat puolestaan meitä koossa pitävinä arvoina.
Vaikka tuloerojen kerrotaan kasvaneen ja eriarvoistumisen lisääntyneen kymmenessä vuodessa merkittävästi, jopa huoli tällaisesta synkästä kehityksestä yhdistää meitä e2:n mukaan.

Yleisen ja erityisen ristiriita on osittain näennäinen, sillä yhtenäiskulttuurin oletettu mureneminen tai sen keinotekoisuus eivät tarkoita, etteivätkö suomalaiset voisi edelleen olla samaa mieltä joistakin asioista sekä melko tyytyväisiä oloihinsa.
Menneen yhtenäiskulttuurin kuvitelma sekä tämän päivän monille yhteiset arvot ja yksilölliset arvostukset ovat meidän itseymmärryksemme tekijöitä, joista neuvotellaan ja riidellään niin eduskunnassa, kaduilla ja toreilla kuin Herkkuhetkessä ja Päivölän parlamentissa.
Erilaisuudet ovat olennainen osa elävää, dynaamista kulttuuria. Jos kulttuurin moniäänisyys vaiennetaan, ollaan totalitarismin vaarallisella tiellä. Jos taas yhteiset arvot ja muut kansallisen identiteetin ainekset hylätään, me emme ole ketään.

 

Palaan vielä lyhyesti viime vuosiin, koska nyt tiedämme niistä enemmän. Vaatimaton, rehellinen, sisukas kansa vietti 2017 kaikille ja kaikkialle kuuluvaa itsenäisyyden riemuvuotta.
Siltä ainakin tuntui, kun koko Suomi tanssi, juoksi, leipoi, joi kahvia, nosti maljoja, valaisi rakennuksia sinivalkoisin värein ja kävi katsomassa uutta Tuntematonta sotilasta. Valtioneuvoston tiedotusosasto muistutti pitkin vuotta, että ”Käynnissä on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi, jota vietetään koko vuoden, koko Suomessa. Suomi 100 -juhlavuoden teema on yhdessä.”
Itsenäistymisen jälkeisen vuoden 1918 väkivaltaisia tapahtumia, kansakunnan synkkää perintöä puolestaan tulkittiin ja pohdittiin mielestäni kiinnostavan monipuolisesti niin tutkimuksen kuin taiteiden aloilla.
Jos joku vielä aktiivisesti haluaa – syystä tai toisesta – unohtaa kansakunnan traumaattisen historian vaiheet, hänen on suljettava silmät ja korvat kaikelta tältä.
Elävään kulttuuriperintöön punotaan jatkuvasti sellaisia elettyjen ja kuviteltujen kokemusten säikeitä, joista voidaan luoda menneisyyden läpikuultavia muistiharsoja ja historian tiheitä kudoksia.
Erilaiset elämät ja elinympäristöt tuottavat toisiinsa kietoutuvia tulkintoja. Ne ovat samanaikaisesti yksilöllisiä ja yhteisiä, paikallisia ja maailmallisia. Emme me muuten näin onnellisia olisi.

 

Seppo Knuuttila