Hyvä alku, mutta HPK vei pisteet Hämeenlinnaan

Anne Kotipuro 03.02.2018 22:11 | Lähetä palautetta artikkelista
HPK:n Suvi Kokkonen (5) iskee, Olga Vergidou (13) ja Saara Lepistö (14) torjuvat. Orivedellä nähtiin lauantaina melkoisia taistelupalloja. Kuva Veli-Jussi Lietsala.

Oriveden liikuntahallissa käytiin lauantai-iltana kiihkeä ja kovatasoinen Mestaruusliigan lentopallotaistelu, jossa myös yleisö lämpeni kannustamaan.

Sekään ei tällä kertaa auttanut OrPoa voittoon, sillä kotijoukkueen hyvän alun jälkeen osat vaihtuivat ja ottelu kääntyi HPK:n voitoksi 3–1 (25–18, 20–25, 23–25, 23–25). Ensimmäisen erän painavat syötöt helpottuivat, ja HPK pääsi yhä paremmin peliin mukaan.

Pelissä oli paljon mielenkiintoisia elementtejä. Vasta muutaman päivän joukkueeeseen kuuluneen kolmannen brasilialaisen, Daniele dos Santos Batistan ensimmäinen liigapeli oli vakuuttava näyttö 31-vuotiaan yleispelaajan osaamisesta.

Hän iskee lujaa, on hyvä vastaanotossa ja puolustuksessa ja syöttääkin oivallisesti. Danielesta on kevään mittaan varmasti vielä paljon iloa joukkueelle, ja Franciele Stedilen potiessa vielä nilkkaansa Daniele hoiti hienosti myös laitahyökkäyksiä.

Mutta kukas se tuolla lämmittelee? llätys oli nähdä OrPon peliasussa myös aina hyväntuulinen Anni Mäkinen, joka on lupautunut lähinnä harjoitusten sparraajaksi, mutta toki hänet on pelaajalistaan lisätty loukkaantumisten varalta.

Anni käväisi tässäkin pelissä pariin otteeseen kaksoisvaihdoissa yhdessä passari Anni Toivosen kanssa, mutta niiden perusteella ei hänen nykyosaamisestaan vielä saanut kuvaa.

Ilo oli havaita myös Francyele Lemosilta jälleen vahva panos. Kun hänelle passattiin, pallo lähti voimalla ja sangen usein päätyi pisteeksi.

Ensimmäisen erän OrPo hoiti tasaisen alun jälkeen hienosti kotiin, mutta toinen alkoi vieraiden hienoisessa johdossa, joka repesi jopa viiteen pisteeseen. HPK:n amerikkalaispassari, kapteeni Chloe Collins juoni hienoja psseja, joista etenkin Suvi Kokkonen löi lujaa palloa vastapuolelle.

HPK:n joukkueiden tasoa ja laajuutta kuvaa, että seuraavissa erissä sieltä löytyi yhä uusia ratkaisijoita, joista oli vaikea nimetä parasta pelaajaa.
Vanhan tutun Michaela Madsenin sisar Yasmine oli myös illan onnistujia, ja serbivahvistus Aleksandra Terzig kohensi koko ajan otteitaan, vielä aloituserässä hän oli varsin näkymätön. onnistujiin kuului myös Daniela Öhman.

Eikä Oriveden lentopallokasvatin Salla Karhunkaan tarvitse iltapuhdettaan hävetä, hän väläytteli ajoittain. OrPosta tuttuja ovat myös Maria Tuominen ja jalkavamman takia penkillä istunut Eveliina Smolander.

HPK osasikin pelin vanhetessa yhä paremmin lukea OrPon peliä, mikä vaikeutti hyökkäyksiä ja pakotti usein turvautumaan turhan helppoihin ratkaisuihin – etenkin kun HPK:n vastaanotto oli lauantaina rautaa, ei vähiten vikkelän Saana Koljosen ansiosta.

Nähtiin OrPoltakin muutama hieno pelastus, mutta erien lopuissa vieraat olivat vahvempia. Paremmalla onnella ja kotijoukkueen vähemmillä virheillä pelistä olisi hyvinkin tullut viisieräinen taistelu. Neloserä oli jo lähellä kotijoukkueen voittoa, mutta muutaman virheen jälkeen HPK vei senkin.

Joukkueiden parhaiksi nimettiin OrPon tulokas Daniele Batista ja HPK:n Yasmine Madsen.

Lisää pelistä keskiviikon lehdessä. Ensi viikolla OrPo matkustaakin Challenge Cupin osaotteluun Tsekin Ostravaaan.