Hulluna sinuun

Heli Rahkonen 22.09.2016 11:56 | Lähetä palautetta artikkelista

On se niin ihana, että sukat pyörivät jaloissa. Mielessä ensimmäisenä aamulla ja viimeiseksi illalla. Yöllä näin siitä untakin!

Ikkunasta toiseen on juostava, josko siitä ihan vain vilahduksenkin näkisi.
Eikä maistu mikään ruokakaan. Olisi vaan niin paljon ihanampi olla sen kanssa.

Häiritseehän se oikeastaan kaikkea muutakin elämää. Ei viitsisi käydä missään, koska haluaisi vain olla sen kanssa. Ei malttaisi nukkua, koska haluaisi vain olla sen kanssa.

Entäs harrastukset? No jos ei nyt ihan pakko ole.

Mistään muusta ei oikein enää osaa puhuakaan. Koska se nyt vaan on niin ihku. Sitä hoidetaan, puunataan, paijataan ja voidellaan. Voi murunen, mitä vaan teen vuoksesi sun.

Ja kun se on vielä niin machokin, että jekkerit sentään. Iso, jykevä ja kovaääninen! Niin ja pöllyttää hyvää tuoksua ympärilleen.
Mukavuus ei tietysti ole huipussaan, kun tuota kovaa mörinää kuuntelee tuntikausia ja vielä seisten. Mutta ei haittaa, pauhusi on musiikkia korvilleni.

Ei sitä oikein osaa selittää.

– Et sä, äiti, kuitenkaan tajua puimureista mitään.

No en ehkä, mutta hulluksihan tässä kohta tulee, koska puimuri sitä ja puimuri tätä. Puimuri. Puimuri. Puimuri.

Pienimmän puheesta ei tarvitse kuulla kuin joka kymmenes lause. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä yhdeksän edeltävää on kuulunut seuraavasti:
– Minä puimurimies olen.

Ensimmäinen sujahtaa autosta ennen kuin se ehtii edes kunnolla pysähtyä, koska pappa ja koska puimuri. Pellolleeeeeeee, soi vielä pitkään korvissa.
Seuraava ”puimurin kyytiin menen” saatellaan pellon reunaan hetken päästä. Ja kolmas. No se jää parkuen odottamaan vuoroaan. Tai karkaa edes mummun luokse, ”koska en kerran pääse puimuriin”.

Onhan tämä kaikki oikeasti aika liikuttavaa. Ihanaa, että hytissä on aina pari koloa pienille apulaisille. Olkoon nämä niitä onnellisia lapsuuden hetkiä, joista vielä vanhemmitenkin tulee hyvä olo.

– Vähän siinä papan kanssa samalla juteltiinkin.