Hinkuyskää hiilinielussa

Anne Kotipuro 31.07.2019 14:06 | Lähetä palautetta artikkelista

Nyt pidetään paljon puhetta hiilinielusta ja hiilijalanjäljestä. Orivesikin on viime tietojeni mukaan niiden yli 50 kunnan joukossa, jotka ovat sitoutuneet pienentämään hiilijalanjälkeään.
”Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Kunnat pyrkivät vähentämään ilmastopäästöjään lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Kunnat kannustavat myös paikallisia yrityksiä ja asukkaita ilmastotekoihin.”

 

Orivesi on siis myös yksi Hinku-kunnista, joten yritänpä minäkin osaltani hinguta tätä tavoitetta. Harva tavallinen tuvan eukko tai ukko kuitenkaan osaa hiilinielua ja hiilijalanjälkeä toiselle selittää oikein tieteellisesti.
Pelottavaltahan tuo hiilinielu kuulostaa. Tulee ihan mieleen ne ajatukset, joita mahtoi olla Matin ja Liisan mielessä sillä heidän ensimmäisellä junamatkallaan. Kaipa se aika hirviöltä se juna tuntui. Kyllä siinä saattoi olla heilläkin lähellä pelottava ajatus jonkinlaiseen hiilinieluun joutumisesta.

 

Olisikohan otettava iltapäiväkerhojen ohjelmaan tuo hiilinielu- ja hiilijalanjälkiasia, etteivät pelokkaimmat alkaisi kaivella punkkereita nieluun joutumisen pelossa.
Asiantuntijoita luennoitsijoiksi voisi olla aika vaikea löytää, ainakaan sellaisia selkokielisiä. Ilmapiiri saattaisi olla kuin Baabelin tornia rakennettaessa, kukaan ei ymmärtäisi toistaan. Kyllä se hiilinielu sananakin kalskahtaa tuomiopäivän enteiltä.

 

Minäkin aloin tässä omaa hiilijalanjälkeäni miettimään kontatessani asfaltilla, kun menopelini, vanha pyörä, ei ollut riittävän joustava ja tottelevainen. Heitti minut jalkakäytävälle.
Ensin kokeilin toimiiko jalat, sitten katsoin, näkikö kukaan. Sitten oikaisin kumitossuni katsomaan oikeaan suuntaan. Hiilijalanjälkeni on siis aika pientä luokkaa, kun auton sijaan pyöräilen. Ja luulen, että jalanjälki pienenee entisestään, kun eroan tottelemattomasta pyörästäni ja kävellä nilkutan jatkossa.

 

Köyhyys on eduksi tässä hiilijalanjälkiasiassa, ei ole varaa lennellä ulkomaille. Onneksi olen lapsesta asti rakastanut lukemista ja sitä kautta olen saanut koluta maailman joka kolkassa ja tavata ihmisiä ja kohtaloita, joita oikeassa elämässä ei kohtaa.
Olen niin surullinen niiden ihmisten puolesta, jotka eivät ole vielä löytäneet kirjojen maailmaa. Voisin vaikka ryhtyä lähetyssaarnaajaksi lukurintamalle.

 

Minä en tiedä, voiko tuossa hiilijalanjälkiasiassa menetellä ihan överisti, siis liioitella? Kun sama vaate kiertää kolmannessa tai neljännessä naisvartalossa, niin jääkö hiili vai jalanjälki vai onko synnit siinä vaiheessa anteeksi saatu.
Huonekalunikin ovat ”antiikkia”, tosin siitä syystä, että uusia ei kannata ostaa, sillä kukapa ne kokoaisi, kun olen itse aika tumpelo.
Nyhtökauraakin on tullut syötyä, joten hyvällä alulla ollaan hiilijalanjäljen vähentämisessä. Koska lihakaan ei juuri maistu, niin ruokarintamallakin voisi kuvitella sujuvan hiilineutraalisti. No, en toki esimerkillinen ole, mutta kun sitä riittävän kauan elää, niin köyhästäkin voi tulla trendikäs.

 

Marja Alatalo