Elintasoloikkia

Oriveden Sanomat 24.03.2017 22:21 | Lähetä palautetta artikkelista

Neljä vuotta sitten kerroin tällä samalla palstalla olevani yhteiskunnan elätti sanan mitä suurimmassa merkityksessä. Olin kolmannen vuoden opiskelija, jonka toimeentulo muodostui pelkästään veronmaksajien rahoittamasta opintotuesta.
Vaikka kuukausibudjettini asumiskulujen jälkeen oli noin sata euroa ja haaveilin mahdollisuudesta ostaa edes joskus naudan paistijauhelihaa, kerroin kuitenkin olevan erittäin iloinen tuolloisesta elämäntilanteestani. Saatoinhan opiskella itseäni kiinnostavia asioita.
Opintotukeni katkesi vuosi sitten jouluna opintotukikuukausien kuluessa loppuun. Onneksi opintoni olivat viimeistelyä vaille valmiit ja saatoin siirtyä lähes suoraan täyttämään asevelvollisuuteni.
Elo yhteiskunnan elättinä siis jatkui, mutta ero opiskeluaikaan oli huima: siviilipalveluksen päivä- ja ruokarahat lähes kaksinkertaistivat opiskeluaikani tulot ja kaikkiaan noin tuhat euroa kuukaudessa tuntui valtavalta rahamäärältä.
Kun siviilipalveluspaikkani työkaverit surkuttelivat heidän silmissään pientä kuukausipalkkaani, totesin tehneeni huiman elintasoloikan. Nyt minulla oli varaa ostaa ainakin silloin tällöin paistijauhelihaa! Lisäksi leivän päälle ilmestyivät leikkeleet ja kylpyhuoneeseen pyykinpesukone. Näennäisesti pieniä asioita, jotka uusina tuottivat kuitenkin suurta riemua.
Siviilipalvelukseni päättyi tammikuussa, mutta ilokseni sain jatkaa palkkatyössä samassa virastossa.
Nyt takana on elämäni ensimmäisen oikean työpaikan ensimmäinen palkkapäivä. Sen myötä koin taas uuden elintasoloikan, ja olen ihan uusien asioiden äärellä.
Minulla on varaa syödä lounas työpaikkaravintolassa. Kotona tiskaus loppui, ja tilalle tuli astianpesukone. Voin suunnitella uuden polkupyörän ostamista, vaikka vanhassakin on yhä kaksi pyörää.
Ihmeellisiä asioita, jotka tuntuivat vielä jokin aika sitten hyvin kaukaisilta. Ei käy kieltäminen, etteikö tuntuisi vaihteeksi mukavalta olla veronmaksaja yhteiskunnan elätin sijaan.
Tähänastiset elintasoloikkani tulevat todennäköisesti olemaan elämäni suurimpia, siis ylöspäin. Vakituinen työpaikka joskus tulevaisuudessa toivon mukaan vakiinnuttaa tulotasoni, mutta sitä ennen lienee tarpeen varautua myös elintasoloikkiin taaksepäin.
Kuluneen vuoden elintasoloikkien myötä olen huomannut, että uusia rahanreikiä löytyy sitä mukaa kuin kulutettavissa oleva rahamäärä kasvaa.
Mutta jos jo tuhat euroa kuukaudessa sai elämäni tuntumaan runsaalta opintotuen jälkeen, miksi tarvitsisin nytkään enempää?
Tämän elintason suhteellisuuden soisin itseni muistavan aina, etten vahingossakaan tulisi valittaneeksi turhasta. Vaikka joskus tulevaisuudessa kokisinkin suhteellisen elintasoloikan alaspäin, todellisuudessa voin yhä elää yltäkylläistä elämää.

Pyry Mäkelä
Kirjoittaja työskentelee määräaikaisena suunnittelijana Kaakkois-Suomen ely-keskuksessa.