Urheilukilpailuissa hauskinta on osallistuminen – Längelmäen kisoissa tuuletukset saattoi tarkistaa maalikameran kuvasta

Längelmäen Urheilijat, yu-kisat
Maalikamerasta voi nähdä oman maaliintulon.  Lasse Hämelahti näyttää Julius ja Aleksi Murtolalle ensimmäisen juoksuerän kuvia. Toimitsija Juha Hämelahti ja urheilijoiden äiti Annukka Murtola avustavat. Kuva: Leena Lähdesmäki

Kolmenkymmenen metrin kohdalta alkaa maalilinjalle kuulua rajua puuskutusta. Menossa ovat Längelmäen Urheilijoiden yleisurheilukilpailut ja poikien 60 metrin pikamatka.

Puuskuttaja on kaksivuotias Julius Murtola, joka tuleekin omassa erässään mainiosti toiseksi. Erän ykkössijan vie kaksi vuotta vanhempi veli Aleksi Murtola.

Juoksun jälkeen molemmat urheilijat ovat kuitenkin suoritukseensa tyytyväisiä.

− Juoksu tuntui hyvältä, kommentoi Aleksi Murtola.

− Niin, vastaa myös Julius Murtola.

Pojat osallistuvat juoksun lisäksi myös pituushyppyyn. Kolmantena lajina kisoissa on kuulantyöntö, mutta se on tarkoitettu hieman vanhemmille.

Murtolat asuvat Korkeakoskella, mutta edustavat Längelmäen Urheilijoita. He kertovat, että oma urheilu-ura on sujunut ilman suurempia loukkaantumisia.

− Kerran pyöräillessä kyllä kaaduin ja käteen sattui, mutta verta ei tullut. Ja toisen kerran kaaduin, kun pyöräilin Ronjan kanssa, Aleksi tarkentaa.

Poikien mielestä kaikki liikkuminen on hauskaa, varsinkin jos mukaan tulevat kaverit Aaro, Repa ja Risto. Kisat jatkuivat toisten urheilijoiden kannustamisella – erityisesti jännitti valmentajaisän Jami Murtolan menestyminen tiukassa aikuisten juoksun alkuerässä.

Längelmäen Urheilijat, yu-kisat, alkulämmittely
Kilpailun johtaja Maarit Hämelahti piti alkulämmittelyn ennen suorituksia. Kuva: Leena Lähdesmäki

Mukana myös maalikamera

Vuosittain järjestettävien yleisurheilukilpailujen uutuus oli tänä vuonna maalikamera, josta omat tuuletukset tai täpärälle menneet juoksut on helppo tarkistaa.

Omien suoritusten välillä kisoissa vaihdetaan kuulumisia muiden kanssa. Aava ja Anki Allen ovat tehokkaita tyttöjä, sillä urheilun lisäksi harrastuksiin kuuluvat monenlaiset käsityöt ja keppihevosten kanssa puuhailu.

− Harrastan myös ratsastusta, ja meillä on ollut omakin hevonen ja aasi, kertoo Anki Allen.

Ensimmäistä vuotta OrPossa lentopalloa harrastava Anki on samaa mieltä Niilo Rahkosen kanssa.

− Osallistuminen on hauskinta kilpailuissa, tiivistää jalkapalloileva Rahkonen kisatunnelman.

Vaikka omat suoritukset jännittävät, kisojen tärkein anti onkin liikkumisen riemu.

Längelmäen Urheilijat, yu-kisat, Anki Allen, Niilo Rahkonen
Anki Allen ja Niilo Rahkonen pitävät kaikenlaisesta liikkumisesta. Kisoissa hauskinta on osallistuminen. Kuva: Leena Lähdesmäki

Tulokset:

P5: 1. Aleksi Murtola (15,6 s, 1,35 m), 2. Julius Murtola (24,6 s, 0,89 m).

P7: 1. Olli Taxel (13,6 s, 1,73 m).

P9: 1. Lauri Taxel (11,6 s, 2,51 m), 2. Aapo Immonen (12,0 s, 1,89 m).

P11: 1. Niilo Rahkonen (11,9 s, 2,49 m).

T9: 1. Aava Allén (12,3 s, 2,37 m), 2. Elmiina Roslin (14,6 s, 2,03 m).

T11: 1. Anki Allén (12,2 s, 2,36 m).

Miehet: 1. Jami Murtola (9,7 s, 10,88 m), 2. Juha-Matti Laurio (9,9 s, 4,06 m), 2. Rauli Nivala (15,4 s,  5,97 m), 4. Aapo Sikiö (ei juoksutulosta 5,66 m).

Naiset: 1. Marjut Roslin (12,4 s 5,79 m), 2. Salla Heinonen (11,2 s, 5,15 m), 3. Hannele Rahkonen (12,7 s, 5,21 m).

Längelmäen Urheilijat, yu-kisat, Aava Allen
Aava Allenin toinen hyppy kantoi pitkälle. Rankka alastulo tuntui hieman, mutta muuten Allen oli hyppyyn tyytyväinen. Alla oli jo 60 metrin pikamatkan suoritus. Toimitsijoina ovat Jussi ja Lasse Hämelahti. Kuva: Leena Lähdesmäki

EDIT: Lisätty kisojen tulokset 10.8.2020 klo 16.28.

Leave a Comment