Kuvagalleria

Tauolle taidenäyttelyyn

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]– Minä olen jo valinnut suosikkini. Osaatko arvata, mikä se on, Ylä-Hämeen taiteilijaseuran kesänäyttelyn Kallenaution Hollituvassa jo kiertänyt Leena Sjöblom kysyy ystävättäreltään Päivi Kaupilta.

On Päivin vuoro kiertää näyttely.

Lopulta naiset asettuvat vieretysten Michael Cunninghamin maisemien eteen. Ne vetävät puoleensa. Väritkin ovat kohdillaan, kiehtovia, naiset miettivät.

Kouvolassa asuvat Leena Sjöblom ja Päivi Kauppi sekä riihimäkeläinen Janna Valonvuori ovat piipahtaneet Kallenautiossa jo useita kertoja.

– Tämä on hyvä puolimatkan krouvi Kuortaneelle mentäessä, he sanovat.

Myös Janna Valonvuori on löytänyt jo suosikkinsa: Heli Merosen eläväpintaiset työt ihastuttavat.

– Töissä on hyvä rytmi. Kaunis Helena on hyväntuulinen, valoisa. Pidän myös Merosen Vellamo-työstä, sillä olen vesi-ihminen. Työssä on veden energiaa ja pyrstö ja kaikki.

Lisäksi Valonvuori tykästyi Maija Härkin kahteen Salaisuus-nimiseen sekatekniikkatyöhön. Härkillä on maalatessaan mielikuva katsojasta, joka osallistuu teokseen. Härkki onkin kirjoittanut viestin töidensä katsojalle.

– Katseen pysähtyessä eri kohtiin kuvan pintaa, voit hahmottaa uusia ja uusia kuvia.

Ylä-Hämeen taiteilijaseuran puheenjohtaja Timo Musturi on tyytyväinen näyttelyyn.

– Kallenaution kesänäyttely on perinne, mutta töiden taso on tänä vuonna erityisen hyvä. Olemme saaneet myös uusia tekijöitä mukaan, Musturi iloitsee.

14 taiteentekijän töihin voi tutustua Kallenaution Hollituvassa päivittäin kello 10–18. Näyttely on avoinna 17. heinäkuuta asti.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”2430,2429,2428,2427,2426″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self”][/vc_column][/vc_row]

Pojat ehtivät vielä yhden kierroksen

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Roni Halme, Niklas Kuusela, Peetu Lamberg, Roope Salonen ja Jesse Andelin ampaisevat Leppästenvuoren 1,5 kilometrin pururatakierrokselle.

– Yhden vielä ennätätte, jos menette oikein nopeasti, opettajat kannustavat.

Ja juoksujalkaahan 6.-luokkalaiset pojat liikkuvat. Vikkeläkinttuisilla ja urheilua harrastavilla pojilla on takanaan pian 7 kierrosta.

Käynnissä on Unicef-kävely Rovastinkankaan koululla. Kierroksesta saa tarran, ja tarrasta oppilaiden hankkimat sponsorit, äidit ja isät pääsääntöisesti, maksavat sovitun summan. Tällä summalla tuetaan koulunkäyntiä 11 Aasian maassa.

4.-luokkalaiset Petra Lehtinen ja Jiina Haapanen päättävät hekin lähteä vielä yhdelle kierrokselle. Mukaan liittyy eskarilainen Viivi Rajalampi.

– Kiva kävellä koulukummin kanssa, Viivi hymyilee ja tarttuu Jiinan käsivarteen.

Juomapisteelläkin riittää kuhinaa lämpimänä päivänä. Mehukanistereista ja muistakin tapahtumajärjestelyistä Rokissa vastasi oppilaskunta.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”1585,1586,1587,1588″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self”][/vc_column][/vc_row]

Oskon keramiikkaryhmissä niin taitoa kuin näkemystä – katso kuvagalleria

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Oriveden seudun kansalaisopiston alaisuudessa toimii kaksi keramiikkaryhmää, joista toinen on tarkoitettu aloittelijoille, toinen edistyneemmille.
Niissä harrastavat ovat tuoneet töitänsä näytteille Auvisen vintille eli Oriveden Taitokeskuksen yläkertaan. Yhteen näyttelyhuoneeseen on saatu mahtumaan paljon hienoa nähtävää, mutta näyttely viipyy Auvisella vain torstai-iltaan asti.

Tuire Jämsä oli aina haaveillut keramiikanteosta, ja kun eläkepäivät sitten koittivat, hän teki haaveesta totta. Nyt menossa on jo viides vuosi.

Keramiikkaryhmiä Orivedellä on jo kymmenen vuotta ohjannut tamperelainen keraamikko Merja Lampinen. Tuire Jämsä sanoo, että Merjalla on hyvät tiedot tekniikoista ja käytettävistä aineista, ja hän antaa opiskelijoille tukensa, mutta ei rajoita.

Joskus toteutetaan yhteisiä teemoja – tässäkin näyttelyssä on useampia hauskoja pupuja – mutta opiskelijoilla on varsin vapaat kädet tehdä sitä, mikä itseä eniten kiinnostaa.

Kokoontumistilassa Vainiontiellä, Oriveden seudun kansalaisopiston  Taidepajassa Merioksan tilojen yläpuolella (korjattu virheellinen tieto alakerran tiloissa toimivasta yrittäjästä 9.4., AK) on myös dreija, mutta ainakin tämän näyttelyn perusteella vapaasti rakennetut työt ovat suositumpia kuin dreijatut. Tuire Jämsäkin suosii vapaasti rakentamista, mutta pitää myös dreijauksesta niin, että on hankkinut dreijan kotiinkin.

Merjan ryhmissä käytetään lähinnä korkeapolttoisia savilaatuja, joiden raakapoltto tapahtuu 1200–1300 asteessa. Saatavissa on eri värejä. Pitkäkorvaisiin, sympaattisiin pupuihin luonteva valinta on valkoinen savi, mutta esimerkiksi tyylikkään pöllölyhdyn, äitinsä hartaan toiveen, Tuire Jämsä muovaili mustasavesta.

Esineisiin on loihdittu hienoja värisävyjä ja pintastruktuureja. Saven pintaan saa elävyyttä vaikkapa kuvioimalla piirtopuikolla nahkakuivaa esinettä. Levytöissä taas voi kaulia saven pintaa pitsiliinan läpi. Tästä on näyttelyssä mainiona esimerkkinä näyttävä kannu, jonka erikoista kahvaa koristavat pitsikuviot. Koristeaiheiksi on otettu myös kasvien lehtiä, kuten pienissä, yksinkertaisissa sydänlautasissa.

Lasitteiden maailma on runsas ja antaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Käytetyissä lasitteissa on kiinnitetty huomiota myrkyttömyyteen, jolloin saadaan käyttökeramiikkaa.

Tuire Jämsä on muovaillut ”kipsikukkulaa” apuna käyttäen ison hedelmävadin, jonka kuvioaiheet hän repi sanomalehdestä. Päälle tuli enkopé eli väriliete, ja lopuksi lehdenpalat poistettiin pinnasta ja koko vati lasitettiin. Sinisestä kulhosta tuli oikea silmänilo, ja kuviot ovat keramiikan henkeen sopivasti krouveja, ei mitään pikkupiperrystä.

Katsoja pysähtyy pitkäksi aikaa kahden näyttävän reliefin ääreen. Etenkin kaupunkimaisema, johon on kuvattu niin mopomummo kuin ilmassa liihotteleva kolmiulotteinen enkelikin, on todella taidokas.

– Parasta keramiikassa on, että lopputulosta ei koskaan voi täysin tietää, ennen kuin esine tulee viimeisestä poltosta, Tuire Jämsä sanoo.

Keramiikkaryhmien näyttelyn nähdäkseen on oltava nopea, sillä se puretaan jo torstai-iltana 9. huhtikuuta.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”1147,1148,1149,1150,1151,1152,1153″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self”][/vc_column][/vc_row]

Sotkelmasta Sostakovitsiin – katso kuvagalleria juhlakonsertista

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Orivedellä on jo 70 vuotta kuultu puhallinmusiikkia paikkakunnan omien kokoonpanojen soittamana. Sitä kelpasi juhlistaa sunnuntaina Klemettisalissa konsertilla, joka osoitti puhallinsoittimien monipuolisuuden. Orkesteri on vuosien mittaan kehittynyt, ja nykyinen kapellimestari, jämsäläinen Ilpo Soikkeli, näyttää saaneen siitä entistä enemmän irti.

Ohjelmassa oli niin sotkelmaa, siis taidokkaasti yhteenkiedottua sikermää tutuista kansanlauluista ja ikivihreistä, kuin sokerina pohjalla soinut Sostakovitsin valssikin.

Puhaltajia Oriveden puhallinorkesteissa on noin 25, mutta eri soittimet ovat hyvin edustettuna, joten sointi kuulostaa hyvin tasapainoiselta. Mikä parasta, soittajat ovat lähes kaikkki omalta paikkakunnalta tai ainakin ex-orivesiläisiä.
Vain Juuso Ahonen Jämsästä oli kuskattu tuuraamaan orkesterin verteraneihin kuuluvaa Rainer Arosta, joka seurasi konserttia tyytyväisenä yleisön joukosta.

Ohjelmisto eteni vakavasta kevyempään. Puhuttelevan Finlandian ja kakkukahvien jälkeen ääneen pääsi myös laulusolisti Minna Pajula Kangasalta. Hänen ilmeikäs äänensä sopi hyvin vanhoihin iskelmiin ja tulkinnat upposivat hyvin yleisöön.

Lisää konsertista keskiviikon 1.4. lehdessä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”1050,1051,1052,1053,1054,1055,1056,1057,1058,1059,1061,1062″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self”][/vc_column][/vc_row]

Marko näytti keskivartalopidon mallia

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Kultavuoren koululaiset saivat kutosten liikunnallisen päivänavauksen yhteydessä vieraakseen lisäpainoleuanvedon Suomen ennätysmiehen Marko Mäkisen.

Ennätysvedossa oli lisäpainoa 93 kiloa.

– Miten ja miksi kiinnostuit leuanvedosta, oppilaat utelevat.

– Se on kuulunut aina osaksi reenejä. Harrastin nuorisosirkusta, Mäkinen vastaa.

Tavoitteitaan Mäkinen joutuu miettimään hetken, mutta lupaa sitten tavoitella mitalia seuraavista kisoista.

– Treenaan kovaa ja teen parhaani, hän lisää vielä.

Harjoitteluun hän käyttää noin tunnin päivässä. Salille tie vie harvakseltaan.

– Harjoittelua pystyy tekemään hyvin kotona omalla tangolla. Harjoitteluun kuuluu paljon muutakin, kuten kyykkyjä ja punnerruksia. Kotiin ei tarvitse hankkia hienoja vempeleitä.

Lopuksi Mäkinen antaa vielä vinkit leuanvedon harjoitteluun.

– Suorilta käsiltä leuka reilusti yli tangon. Kannattaa keskittyä tekemään suoritus nätisti ja puhtaasti, hän vinkkaa.

No, kuinka monta leukaa Mäkinen vetää itse? Entäs yhdellä kädellä? Se selviää Oriveden Sanomista huomenna.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”641,642,643,644,645,646,647,648″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self”][/vc_column][/vc_row]

Löhöilyä varten se on valkoinenkin sohva

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Pitkämäen Hannan ja Jokelan Markun perheen kodissa Juupajoen Kopsamolla tykätään sisustaa valkoisilla huonekaluilla ja tekstiileillä.

– Saahan valkoista pestä usein, mutta kotihan tämä on. Valkoisesta huolimatta täällä pitää saada elää normaalisti, 4-lapsisen perheen vanhemmat miettivät.

Heille tärkeää on, että kodin yleisilme pysyy siistinä. Tavaraa ei saa olla liikaa, ja kaikille tavaroille on oltava oma paikkansa. Lapsetkin auttavat siivouksessa vaihtelevasti.

Sisustuksesta innostunut Hanna-äiti saa ideoita tuon tuostakin. Tätä varten Markku-isällä on autotallissa työkalupakki valmiina.

– Kun näen jonkun esineen, saatan ajatella, että tuo sopisi sinne meidän hyllyn päälle. En koskaan osta hetken mielijohteesta, vaan minulla on oltava aina tarkka paikka valmiina, Hanna toteaa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”506,507,508,509,510,511,512,513,514,515,516″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self” img_size=”thumbnail”][/vc_column][/vc_row]

Oriveden Satuteatteri uskoo hyvän voittoon

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Oriveden Satuteatteri tarttui klassikkoon, Tuhkimoon, joka näyttää toteen, että huonolla käytöksellä, ahneudella, ilkeydellä ja ylimielisyydellä ei pitkälle pötkitä.

Näytelmän viisaus on vanhaa perua ja yhä se kestää ajan hammasta. Ensimmäinen Tuhkimon kirjallinen version on peräisin Kiinasta 800-luvulta. Länsimaissa se ilmestyi painettuna jo vuonna 1634. Vähän erilaisia versioita on kirjoitettu aikojen saatossa monia. Suojan näyttämöllä nähdään peruspiirteiltään klassista satua noudatteleva Rami Saarijärven vuosi sitten kirjoittama versio.

– Muistakaa iloisuus! kajahtaa ohjaaja Kari Honkasen komento, kun on aika aloittaa illan läpimenoharjoitus.

Kaikessa rauhassa Suojan katsomon ylärivillä kirjaa lueskellut kuningas, Pekka Pantsu, napauttaa kirjan kiinni ja kipuaa kulisseihin. Niin tekee myös prinssi, Aaro Tenhola, kännykkäpäivitykset jäävät odottamaan.

Parilla komennolla vilkas porukka saadaan kokoon. Hovineitojen, Henna Suosaari, Susanna Rissanen ja Pihla Pantsu, pulputus vaimenee – miettivätköhän juuri, miten korkkiruuvikiharat saadaan aikaan ensi-illaksi. Tuhkimo, Lara Lundgren, ja isä, Oskari Vierto, ovat jo asemissaan.

Pekka Tammelin napsauttaa valot päälle, ja tarina voi alkaa.

Satuteatteri avaa Oriveden lastenkulttuuriviikon. Tuhkimo Oriveden Suojalla: ensi-ilta 8.2. kello 16, ja seuraavat esitykset 9.2. kello 18, 14.2. kello 16 ja su 15.2. kello 16. Lisäksi koululaisnäytöksiä. Teatterin tuottavat Oriveden seudun kansalaisopisto ja Oriveden Teatteriyhdistys.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”498,497,496,495,494,493,492,491″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self” img_size=”thumbnail”][/vc_column][/vc_row]

Punaisen ja sinisen leiskuntaa

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Taidemaalari Tuija Suutari Orivedeltä tarjoaa ajatuksia herättävän värikylvyn tamperelaisessa galleriassa.

Joskus voimakas kokemus voi pistää maalausprosessin liikkeelle. Tällainen sattui syksyllä, kun perhe oli palaamassa lentäen ulkomailta kotiin ja kapteeni ilmoitti, että siivekejarrutus ei toimi. Tunti elettiin painajaista, jossa ei voinut tehdä mitään. Hetkessä kaikki mikä on kalleinta maailmassa, voi olla mennyttä. Ehjin nahoin kuitenkin siitä reissusta selvittiin.

– Tuo hetkellisyys, kun elämä voi keikahtaa onnesta katastrofiin naks, tosta vaan. Niin pientä on se, mistä elät ja ympärillä avautuu valtava, arvaamaton maailma.

Noihin tuntoihin liittyy iso punahehkuinen vuoristomaisemalta näyttävä maalaus. Tarkemmin katsoen vuorten juurella on elämää, erilaisia hahmoja. Pienen ihmisen tarinaa tulivuorten keskellä.

Punaisen ja sinisen valtavirrasta nostavat kuin uhmalla päätään keltainen ja vihreä. Vaalea vihreä puku -maalauksessa erottuu selvästi ihminen ja koira.

– Nalle on ollut ystäväni 13 vuotta, nyt jo melkein kuuro ja sokea. Se on ollut merkittävä perheen hoitaja ja on edelleenkin, Tuija kertoo.

Tuija Suutarin maalauksia, akryyli ja öljy kankaalle, AvaraTaide ry:n Galleria Rongassa 12.2. asti, Rongankatu 1 Tampere, avoinna ti–su klo 12–18.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”531,532,533,534,535,536″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self”][/vc_column][/vc_row]