Salla Ranskassa

”Plaisir” oli kadonnut, oli johtopäätösten aika

Published by:

Pahoittelut, etten ole hetkeen tänne kirjoitellut. Joulun ajan halusin rauhoittaa täysin perheelle, ystäville ja rentoutumiselle.
Sen jälkeen alkoivatkin muut pähkäilyt. Kuten varmaan monet ovat huomanneet, olen palannut Suomen liigaan ja Lentiskerhon riveihin. Minua pyydettiin kertomaan tähän hieman taustoja, joten tässä nyt summattuna mietteitäni viimeisen puolen vuoden ajalta.
Kausi Ranskassa päättyi siis maajoukkuetauolla tehtyyn päätökseen palata takaisin Hämeenlinnan Lentopallokerhon riveihin.

Syyskausi Ranskassa oli monella tapaa hyvin opettavainen, vaikka kausi itsessään puolittaiseksi jäikin.
Ajatus ulkomaille ammattilaiseksi lähdöstä oli ollut aina mielessäni, ja viime keväänä totesin olevani valmis lähtemään ulkomaille pidemmäksi aikaa.
Agenttini etsiessä seuraa melko nopeasti saimme tarjouksen Quimperilta Ranskasta. Olin tästä erittäin innoissani. Ranskan liigan taso olisi kovempi kuin Suomessa, ja Ranska maana oli myös hyvin kiinnostava.

 

Ajatukset kovasta treenitasosta, peleistä, kehittymisestä teknisesti ja taktisesti, uuden pallon mielenkiintoiset haasteet ja mahdollisuus keskittyä vain lentopalloon. Kaikki ne vetivät minua ulkomaille.
Toki HPK:ssakin oli ollut hyvä olla. Valmennus, hallit, huolto ja seuran toiminta olivat erinomaista.
Silti ajatus kehittyä henkisesti ulkomailla niin lentopallon kuin muun elämän saralla houkutteli lähtemään. Siispä teimme hyvin nopeasti diilin ja kirjoitin sopparin Quimperiin.

Alkuun kaikki tuntui hyvältä. Treenasimme kovaa, teimme paljon asioita joukkueena ja viihdyimme hyvin yhdessä. Valmentaja halusi tälle kaudelle teeman ”plaisir” (mielihyvä/peli-ilo), jota jaksoimmekin melko pitkään toteuttaa.
Ne kymmenen peliä, jotka heidän kanssaan kerkesin pelata, sisälsivät monenlaisia tuntemuksia. Heti alkuun pelasimme Ranskan nuorten valmennuskeskusta vastaan 3–1-voiton, ja sen turvin jaksoimme pitkään, vaikka emme hetkeen kyenneet saaman voittoja.

 

Jatkuvat tappiot eivät tietenkään lisänneet mielihyvän ja peli-ilon tuntemuksia. Treenitkään eivät tuoneet suurta kylläisyyden tunnetta. Treenien jälkeen jäi usein fiilis, että jotain olisi voinut vielä tehdä.
Jo lähtökohtaisesti pelaajia oli melko vähän joukkueeseen, ja jatkuvat rasitusvammat sekä loukkaantumiset eivät tehneet valmentajallemme helpoksi harjoitusten suunnittelua. Toki pelaajillakin on vastuu treenien tasosta ja omasta harjoitusmäärästä.
Liian usein treenit sisälsivät enimmäkseen huonoja toistoja ja virheitä. Pelimme ei vain millään ottanut kulkeakseen. Menimme vuoristorataa pelistä toiseen. Tämä harmitti suuresti, koska koin, että joukkeessamme ollut potentiaali ei päässyt esille.

 

Joukkueessa alkoi esiintyä erilaisia rasitusvammoja lähes joka pelaajalla. Itsellänikin alkoi paikkoja kolottaa. Tähän koen syyksi uuden pallon tuomat ehkä turhatkin tekniikkamuutokset.
Toki urheilijat ovat särkyihin ja vammoihin tottuneita, mutta itse pyrin niitä välttämään mahdollisimman pitkään esimerkiksi hieronnoilla ja kiropraktikoilla. Nyt niitä ei ollut niin hyvin tarjolla kuin täällä Suomessa olemme tottuneet.

En tuntunut saavan itsestäni parasta irti, enkä ollut enää oma itsevarma itseni kentällä. Oma pelitapani muuttui paljonkin.
Olen aina pitänyt itseäni niinsanotusti enemmän nopeana kuin vahvana pelaajana, jota tässä joukkueessa olisi kaivattu. Emme osanneet löytää valmentajamme kanssa kultaista keskitietä hänen pelitapoihinsa ja tekniikoihin ja niihin, jotka olin jo kokenut itselleni toimiviksi.

Maajoukkuetauolla pelatussa Tsekki-ottelussa sain raavittua kasaan suhteellisen hyvät pinnat, itse asiassa parhaat, mitä olen ikinä tehtaillut. Tämä pisti miettimään, miksi en kykene edes ajoittain siihen seurassa.

 

Tämän oli huomannut myös Lentopallokerhon valmentaja Matteo, joka otti yhteyttä agenttiini kysymällä, miten minulla menee. Aloin miettiä asiaa ja totesin, että en ole hetkeen nauttinut treeneihin menemisestä. Miksi? Koska en kokenut saavani tarpeeksi virikkeitä, ohjeita, onnistumisen iloa tai kehittymisen tunnetta treeneissämme. Plaisir oli omalta osaltani kadonnut.

Siispä sovimme sopimuksen purusta ja siirrosta takaisin Hämeenlinnaan. Iso kiitos Quimperin valmentajalle, joka ymmärsi tilanteeni ja antoi minun lähteä. Iso kiitos myös Matteolle ja koko joukkueelle, jotka ottivat minut ilolla vastaan.

 

Nyt reilu kuukausi Suomen lumisista maisemista nauttineena en voisi olla onnellisempi päätöksestäni. Koen taas olevani ”back in track”. Treeneihin lähden hymyssä suin ja motivoituneena.

Loppuun haluan sanoa, että vaikka tämä melko negatiivissävytteiseksi äityikin – mitä sen on pakko ollakin, koska ei seurasiirtoja kepoisin perustein koskaan tehdä – niin suosittelen lämpimästi nuoria urheilijoita lähtemään ulkomaille ja myös Ranskaan.
Onhan sillä lentopallomaana pitkät perinteet. Pelit ovat Suomeen verrattuna enemmän tapahtumanomaisia, katsojat uskaltavat pitää ääntä ja kannustaa. Seuroissa on valtava määrä ystävällisiä seurajäseniä ja tukijoukkoja. Lisäbonuksena tulivat upeat maisemat, erilainen kulttuuri ja ystävälliset ihmiset.

Ajatus ulkomaille lähdöstä on edelleen mielessäni, sillä koen, että ulkomailla eläminen antaa paljon jatkoelämää ajatellen. Mutta nyt pelaan Hämeenlinnassa, ja on tullut aika laittaa piste Salla Ranskassa -blogille.

 

Salla Karhu

Tappioputki viimein ohi

Published by:

Uusi alku, uusi kausi, mielen nollaus. Näin sovimme Lilleen tehdyn reissun jälkeen, jolta tulimme kotiin jälleen pisteittä.
Peli Marcq En Baroeulia vastaan oli luokaton, ja paineet voitosta näkyivät suorituksissa. Ennen peliä valmentajamme teki hyvin selväksi, että tämä peli on voitettava, muuta vaihtoehtoa ei ole.
Ensimmäinen erä alkoi virheiden sävyttämänä, ja Lillen ryhmä vei sen selkeästi itselleen. Toiseen erään löysimme hieman itseluottamusta ja syöttömme koveni, tosin samaan aikaan vastustaja antoi meille 7 syöttövirhettä.
Pitkällä erätauolla voitetun erän jälkeen saimme pienen toivon pilkahduksen, kunnes valmentajamme käveli pukukoppiin. Hän alkoi syytellä eri pelaajia huonoista suorituksista pelin aikana. Tämän jälkeen keräilimme itkeviä pelaajia suihkusta ja wc-tiloista.
Seuraavat kaksi erää turpiin ja hotellin sängylle pötköttämään. Ilmeisesti emme osanneet suhtautua valmentajamme kritiikkiin oikealla tavalla.
Seuraavan päivän 7 tunnin kotimatka oli hyvin pitkä. Itse kävin pelissä tekemässä muutaman vastaanoton. Henkilökohtaisesti en jaksanut surra peliä. Ennen ottelua ja sen aikana käytettyjen sanojen ja neuvojen sisältö ei antanut avaimia parempiin suorituksiin suurelle osalle pelaajista.

 

Maanantaina oli vuorossa ”se puhe”. Joukkueenjohtaja saapui treeneihin ja halusi puhua asiat halki.
Kauhutarinoita kuulleena odotin, että hän olisi huutanut pää punaisena, haukkunut kaikki maan rakoon ja poistunut aiheuttaen pahaa mieltä, epätoivoa ja syytöksiä.
Mutta saimmekin aikaan kehittävän keskustelun erilaisista epäkohdista. Monen pelaajan puheissa toistui treenien tason puute verrattuna peleihin ja pelaajien henkilökohtainen vaatimuksien taso sekä asenteiden parantamisen vara näissä molemmissa.
Seuraavan päivänä harjoituksissa, puhdistetussa ilmassa, saimme parempia toistoja pallon kanssa. Tämä jatkui koko viikon, ja onnistuimme löytämään nousevan trendin harjoitusten laadussa ja asenteen vaihdossa. Toivon pilkahdus paremmasta.

 

Seuraavassa pelissä vastassa oli St Raphael. Valmentajan sanat ennen peliä toivat tällä kertaa uskoa ja varmuutta osaamisesta.
”Menkää kentälle ja pelatkaa, se on lentopalloa, lajia jota olette harjoitelleet pienestä asti ja jossa olette hyviä”. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta niin se monesti on.
Aloitimme rauhallisella päättäväisellä energialla ja veimme 2 ensimmäistä erää selkeästi. Kolmas erä oli myös hallussamme ja onnistuimme hankkimaan erä- ja ottelupallon muutamaan otteeseen mutta ehkä alitajuntamme ei ollut vielä valmis voittamaan näin selkeästi.
Kolmas ja neljäs erä menivät vastustajalle. Viidenteen erään otimme taas pelin haltuun, ja sen veimme rohkealla tekemisellä 15–13. Kauden toinen voitto takataskuun. Helpottuneet ja iloiset ilmeet. Sanoilla on merkitystä.
Vihdoin tappioputki oli ohi. Mutta sitten taas suomalaisuus ja realismi esiin: eihän tämä riitä! Kehityksen ja hyvän tekemisen on jatkuttava. Töitä on edelleen tehtävä laadukkaammin ja tehokkaammin. Alku ”uudelle kaudelle” on lupaava, mutta opit on pidettävä mielessä, kun jatkamme joulukuun viimeisiin harjoituksiin ja peleihin.

 

Viime viikkoja Ranskaa ”myllyttänyt” lakkoilu on vaikuttanut osittain myös meidän arkeemme täällä lännessä. Viikonloppuna hallille saapumiseen neuvottiin varaamaan hieman enemmän aikaa reitille sattuvien liikenneympyröiden ollessa ehkä lakkoilijoiden sulkemia. Kaikki pääsivät kuitenkin ongelmitta paikalle.
Viikolla kiersimme autolla kaupunkia ympäri etsien huoltoasemaa, jossa vielä olisi bensiiniä. Kolme päivää ”opiskelijavalolla” ajelun jälkeen saimme vihdoin tankattua.
Tänään pelireissuun lähtiessä jouduimme odottamaan hetken lähtöä, sillä viereisen koulun oppilaat olivat päättäneet blokata ison kadun koulun vierestä. Poliisit olivat ilmestyneet paikalle, mutta katselivat kaukaa 30 hengen oppilaslauman kadun valloitusta. U-käännöksen kautta lähdimme reissuun kiertotietä.
Myös kaupungin laidalla olevan ympyrän luona keltapukuiset ihmiset kieltäytyvät siirtymästä kaupunkiin saapuvien autojen tieltä ja liikenneympyrän keskelle kasattu kokko liekehti.

 

Pientä sekasortoa on siis havaittavissa myös Quimperissa. Lakkoilu ei ole kuitenkaan vielä estänyt ihmisiä löytämästä viikonloppuisin hallimme katsomoon.
Upea tunnelma ja aina iloiset katsojat siivittivät meidät kauden toiseen voittoon. On hienoa nähdä, miten ihmiset löytävät katsomoihin ja pitävät positiivista ilmapiiriä yllä, vaikka joukkueemme on viime aikoina kahlannut pahasti.
Nyt edessä on Tour de France. Ensin matkaamme 8 tuntia Ranskan keskiosaan pelaamaan Chamalieria vastaan, ja tämän jälkeen matkustamme toiset 8 tuntia Lilleen, aivan Ranskan pohjoisimpaan osaan. Siellä pelaamme Ranskan cupin puolivälierät Marcq En Baroeulia vastaan. Lopuksi vielä 10 tuntia istuskelua pohkeet jumissa, ja olemme kotona. Ja tämä reissu toteutuu minibusseilla. Joten nyt lähden täyttämään repun kirjoista ja Netflixin ladatuista elokuvista!

Ensi kertaan,

Salla

Marraskuuta mennään,

Published by:

Marraskuuta mennään,
ja pikkuhiljaa on havaittavissa talven merkkejä. Lehdet varisevat hiljalleen puista ja sateiset päivät ovat lisääntyneet. Aurinko on kuitenkin esiintynyt tasaisin väliajoin jakaen omaa energiaansa ei niin hyvin alkaneeseen kauteen.

Peli Cannesia vastaan oli hyvä taistelu. Joukkueemme tekemisessä oli huomattavissa hieman enemmän harmoniaa. Paljon tietysti uupuu: 17 virhettä syöttöruudussa oli aivan liikaa, ja se on sitä ketä tahansa vastaan.
Verkon toisella puolella Orpossakin pelannut Agnes Pallag nosti suurimman osan kenttään menneistä syötöistämme hyvällä prosentilla. Myös Agnesin ja Cannesin toisen yleispelaajan voimakkaat viistohyökkäykset olivat vastustamattomia.
Emme pystyneet vastaamaan tähän omalla tykityksellämme Cannesin vahvaa torjunta- ja puolustussysteemiä vastaan. Erien alut olivat taas kerran meidän tähtihetkiämme, mutta jo totutusti erän puolenvälin jälkeen vastustaja rymysi muutaman pisteputken turvin johtoon ja erien voittajaksi. Yhden erän saimme haalittua itsellemme paremmalla tekemisellä torjunnan ja puolustuksen puolella.

Nyt takanamme on 5 peliä. Niistä olemme saaneet 3 pistettä ja sijoituksemme on 12:s. Pelit Pariisia ja Venellesiä vastaan ovat jääneet harmittamaan. Näitä joukkueita vastaan olisimme voineet hankkia muutaman pisteen enemmän. Mutta näillä mennään, mitä on, ja suunta on vain eteenpäin.
Pelissämme on nähtävissä kehitystä, mutta askeleet sitä kohden ovat olleet hieman liian hitaita. Toivon, että kun joulutauko koittaa, olemme hieman paremmissa asetelmissa kuin nyt.
Joukkueemme on täynnä mukavia persoonia ja olemme välttyneet turhilta konflikteilta, mutta ehkä juuri tämä tietynlainen hienovaraisuus onkin ollut este kehitykselle. Joskus kehitys vaatii kovia otteita, suorempaa puhetta ja vaatimusta tietystä tasosta.
Turhautumista on ymmärrettävästi huomattavissa. Toivon, että saamme sen valjastettua positiiviseksi energiaksi ja tuottoisaan tapaan toimia.

Tietysti täytyy muistaa, että kausi on vielä suhteellisen alussa, alkoihan se vasta vajaa kuukausi sitten. Mutta jokainen peli ja piste on joukkueellemme tärkeä.
Kauden alussa tavoitteeksemme asetettiin päästä playoff-otteluihin. Tämän tavoitteen toteuttamiseen joukkueenjohto oli laatinut listan joukkueista, joilta ”otamme” helpot pisteet, pelit, joista on saatava kairattua edes piste, ja pelit, joissa voimme pelata ilman paineita.
Henkilökohtaisesti en pitänyt tästä tavasta, mutta ehkä joillekin se tuo selkeyttä omaan peliin. Itse unohdin koko vaatimuslistan, ja yritän keskittyä jokaiseen peliin samalla tavalla.

Ennen joulutaukoa edessämme on 5 peliä cupin ottelu mukaan luettuna. Ensin aloitin tämän lauseen sanalla ”toivon”, mutta toivo ei nyt yksin riitä. Siispä: jotta voin lähteä hyvillä mielin joulun viettoon, aion ottaa enemmän vastuuta omasta treenaamisestani, tuoda valmentajille toiveita päivittäisiin harjoituksiimme ja keskustella kehittävästi joukkuetovereideni kanssa tekemisestämme.
Jotain on tapahduttava, ettei kausi vain vilise ohitsemme. Uskon, että tämä joukkue vaatii nyt jonkinlaista ravistelua. Joukkueessa vallitseva pieni epätoivo on kitkettävä ja ymmärrettävä, että meissä on jo kaikki tarvittava.

”The present situation is open, real and with an appreciation of the richness in the present. It’s the basic trust that the space is there already. The whole point is that we don’t have to get it; we have it.”
(teksti otettu USA:n maajoukkueliberon Dustin Wattenin blogikirjoituksesta ”Best day ever”)

Terveisin Salla

Voitto ja tappio ekoista sarjapeleistä

Published by:

Pelikausi on alkanut. Ensimmäisestä pelistä haimme voiton 3–0 Toulousesta. Ottelu oli kokonaisuudessaan hieman hakevaa, ja nuoresta joukkueesta huolimatta Toulouse pelasi rohkeasti varsinkin syöttöruudussa. Heillä on pitkä ja fyysinen joukkue, joka onkin valmistautumassa Ranskassa järjestettäviin vuoden 2024 olympialaisiin. Mutta joukkueemme piti pään kylmänä, ja peruspeli riitti tällä kertaa voittoon.
Paljon emme etelässä vierailumme aikana kerenneet nähtävyyksiä katselemaan. Kuten jo niin monesti on totuttu, hotelli ja pelihalli saivat kaiken huomiomme.
Toisin kuin olen uskaltanut odottaa, matkustus peliin kävi yllättävän harmittomasti,. Matka Quimperistä suurimpaan osaan joukkueiden pelipaikoista on 6–12 tunnin luokkaa.
Bussissa matkustaminen ei onneksi ollut vaihtoehto, muuten selkäni olisi sanonut itsensä irti. Tunnin lento Nantesista Toulouseen oli kivuttomin ja miellyttävin vaihtoehto. Tosin ylimääräistä aikaa ennen seuraavan pelin alkua ei myöskään olisi ollut.

Kotiuduttuamme ehdimme treenaamaan muutamat harjoitukset, kunnes kohtasimme myös Mestarien liigaa pelaavan Mulhousen itäisestä Ranskasta. Tasoero edelliseen peliin verrattuna oli selkeä. Mulhousen pitkä torjunta ja laadukkaat syötöt veivät tällä kertaa pidemmän korren.
Pelimme oli ailahtelevaa, virheitä kertyi ja pisteputket, joita emme saaneet katkaistua, venyivät liian pitkiksi. Saamme kuitenkin olla tyytyväisiä kolmannen erän hienoon taisteluun, jossa slovakkihakkurimme johdatti kovilla hypärisyötöillä joukkueemme tappiotilanteesta 24–19 erävoittoon 26–24.
Niin kuin olen muutamaan kertaan todennut, potentiaalia joukkueessa on, se vain täytyisi saada jotenkin kahleista irti.

Omaksi onnekseni hävitty peli unohtui nopeasti, ja piristystä pelin jälkeen toivat vanhempani, jotka olivat lentäneet katsomaan ensimmäistä kotipeliämme.
Seuraavat 4 päivää treenien välissä kuluivat turistioppaana Bretagnea tutkien. Kiersimme Quimperiä, kävimme Point du Vanin tuulisella rannikolla, poikkesimme Locronan vanhassa kivikylässä sekä nautimme Ranskan leipureiden osaamisesta.
Vaikka vierailu ei ollut pitkä, se toi paljon energiaa tarpoa eteenpäin seuraavia viikkoja peleineen.

Terveisin Salla

Runkosarjan aluksi Etelä-Ranskaan

Published by:

Enää reilu viikko kauden alkuun, aika on kulunut vauhdilla. Hetki sitten vielä pohdimme preseasonin pituutta ja kaipasimme kauden alkua, mutta nopeasti se aika kuitenkin hupenee, ja muutama extra-viikko treenejä olisi kuitenkin enemmän kuin toivottuja.

Kaksi harjoituspeliä Nantesia vastaan olivat hyvin opettavaisia. Ensimmäinen niistä oli tasaisempi ja päättyi 3–2 Nantesin voittoon, toinen peli meni meidän osalta horroksessa, häviö suoraan 3–0.
Aloituskuusikko muuttui pelien aikana moneen kertaan, ja se, millä kuusikolla ensimmäisen pelin tulemme aloittamaan, on kaikille arvoitus.
Harjoituspelien alut olivat tasaisia, mutta erien puolessa välissä aloimme tehdä paljon syöttö- ja hyökkäysvirheitä, jotka kostautuivat. Vaikka saimme erien lopussa tuntuman takaisin, kirittävää oli liikaa. Joukkueemme ei ole erityisen nuori, mutta ehkä kuusikon suuri vaihtuvuus viime kauteen näkyy ja pelistämme puuttuu yhtenäinen rytmi.
Paljon on pelissä parantamisen varaa, mutta uskon ja tiedän, että joukkueessa on paljon enemmän potentiaalia, mitä se on tähän mennessä itsestään antanut. Ja ennemmin tai myöhemmin se potentiaali saadaan näkymään tuloksena.

Harjoituspelit on siis pelattu, ja ensimmäisen runkosarjan ottelun pelaamme Toulousessa, kun Ranskan ”Kuortane” asettuu vastaan. Valmennuskeskuksen porukka on varmasti kova vastus, ja nuoret lupaukset ovat valmiita taistelemaan joka pallon loppuun. Valmiina täytyy olla alusta asti, ja helppoja pisteitä ei ole luvassa.

Kausi alkaa meidän osalta kahden pelin viikolla, tiistaina vierasottelu ja lauantaina kotipeli Mulhousea vastaan, joka taas on kuulunut vuodesta toiseen Ranskan liigan kärkikastiin. Onneksi tämä peli on kotona ja kotiyleisön kannustus ja tuki ovat takanamme.
Toivottavasti Quimper on heti ensimmäisestä pelistä asti hereillä, ja yleisöä löytää paljon hallille mukanaan positiivista energiaa. Keskimääräinen yleisömäärä on kuulemma noin 1500, eli paljon enemmän kuin Suomessa on totuttu katsomossa näkemään.
Muutenkin ranskalaiseen fanikulttuuriin kuuluu enemmän ääntä ja mekkalaa kuin mitä Suomessa on totuttu. Odotan innolla tätä, koska tiedän itsestäni, että näissä olosuhteissa saan parhaiten itsestäni enemmän irti.

Tällä viikolla olemme vetäneet hyviä lajiharjoituksia, fysiikkaa ja levänneet. Joukkueessa on iloinen tunnelma, ja innolla odotamme tiistaita.
Parin päivän kuluttua lähdemme kohti Etelä-Ranskaa ja ensimmäistä runkosarjan peliä. Toivottavasti saamme heti alkuun itsestämme parhaan mahdollisen irti.
Fiiliksiä näistä peleistä ensi kerralla.

Salla

Monta versiota aloituskuusikoksi

Published by:

Viime viikko oli täynnä ohjelmaa, ja kiirettä piti. Saimme juosta kuvauksista toiseen ja erilaisiin pressitilaisuuksiin jopa pelipäivien aamuina. Alkuviikkoa lukuun ottamatta harjoitukset jäivät siis hieman vähemmälle – toisin kuin maskaran levittäminen.
Viikon lopulla pelasimme Promaster-turnauksen joka järjestettiin yhdeksättä vuotta peräkkäin. Turnauksen järjestää Quimper Volley 29, ja sinne saapui neljä joukkuetta eri puolilta Eurooppaa.

Ensimmäisenä vastaan tuli Tsekin joukkue Prahasta. Ottaen huomioon harjoitusten vähäisyyden ja hälinää täynnä olevan viikon suoriuduimme hyvin voittaen 3–1. Valmentajamme vaihtelivat kuusikkoa paljon koko turnauksen ajan ja kokeilivat erilaisia kombinaatioita.
Joukkueessa on kolme tasaväkistä keskitorjujaa, ja myös yleispelaajia ja hakkureita voi pyörittää neljään erilaiseen aloitukseen. Jatkuvasti vaihtuva kuusikko toi oman haasteensa peliin. Mutta tätä vartenhan juuri harjoituspelejä pelataan, ja mahdollisuus moneen erilaiseen aloitukseen tulee kaudella olemaan valttikortti.

Perjantaina pelasimme Belgian Asterixia vastaan. Belgiassa on käytössä sama pallo kuin Ranskassa, Molten, ja tämän huomasi Asterixin vahvasta aloituspelistä. Asterixin syötöt olivat omaa luokkaansa. Vaihtelevan vastaanoton jälkeen emme löytäneet peliin rytmiä minkään muun osa-alueen kautta, ja hävisimme 3–1. Lauantain myöhäisottelu Saksan Vilsbiburgia vastaan venyi puoleen yöhön. Saksalaiset väänsivät pelin itselleen 3–2.
Ottelu oli ailahtelevaa, ja väsymyksen näki molempien joukkueiden pelaajissa. Pelin vieminen viidenteen erään riitti kuitenkin meille sijoittumiseen turnauksessa toiseksi belgialaisten jälkeen.

Kokonaisuudessaan turnauksesta jäi hyvä maku. Vaikka joukkueemme hakee vielä omia vahvuuksiaan, ainekset laadukkaaseen tekemiseen löytyvät. Uskon, että tulevalla kaudella pystymme aidosti haastamaan Ranskan liigan kärkeä.
Pääsemmekin heti tällä viikolla harjoittelemaan lisää yhteistyötä, sillä pelaamme perjantaina harjoitusottelun Nantesia vastaan. Nantes sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi.
Nantes’n joukkueesta löytyy lisää suomalaisväriä, jota tänä vuonna Ranskan liigassa onkin roppakaupalla. LP Kangasalan joukkueesta ja Suomen maajoukkueesta tuttu Kaisa Alanko jakelee passeja toisella puolella verkkoa.
Ennen Ranskaan siirtymistä Kaisa pelasi Saksassa vuodesta 2013, missä hän viime kaudella voitti Saksan mestaruuden SSC Schwerinin riveissä.
Taas on uusi mahdollisuus oppia ja mennä askel eteenpäin joukkueena. Tasainen peli on varmasti luvassa.

Ensi viikkoon!
Salla

Salut

Published by:

nyt on tullut kuukausi täyteen Ranskan maalla.
Harjoitukset ovat lähteneet vauhdilla käyntiin sekä laji- että fysiikkapuolella. Viikkoon harjoitustunteja on tullut keskimäärin noin 20. Päivämme ovat suurimmaksi osaksi kahden treenin päiviä.

Quimperin keskustassa ihastuttavat vanhat talot ja kapeat kadut.

Aamusta olemme kömpineet punttisalille, jossa olemme tehneet suhteellisen aerobisia harjotteita. Hikoilua ei ole voinut välttää, onneksi valmentajamme tykkää tehdä monipuolisia harjoitteita. Olemme käyneet spinning-, bodydance- ja kickboxing-tunneilla, kajakoimassa ja uimassa.
Näin ainakin oma mielenkiintoni on pysynyt korkealla, vaikka aina kaikki tunnit eivät välttämättä lopuksi olleetkaan omia lemppareita.
Iltaisin lajitreenit ovat painottuneet tuntuman hakuun ja liikkeeseen. Ranskassa pelattava pallo on hieman erilainen kuin Mikasa, johon olen tottunut. Molten-pallo on raskaampi, sen pinta on hieman tahmeampi ja myös väritykseltään se eroaa Mikasasta. Nämä ominaisuudet vaikuttavat omassa pelissä ehkä eniten syöttö-vastaanotossa: syötössä palloon ei tunnu saavan yhtä helposti leijaa kuin Mikasaan, mutta siihen saa paremmin vauhtia ja näin painavamman syötön. Tietysti nämä asiat vaikuttavat vastaavasti vastaanottoon. Mielenkiinnolla odotan, miten tämä tulee muuttamaan omaa pelaamista.
Vapaapäivinä, joita meille on suotu muutama, olemme tutkineet Quimperin keskustaa, joka on ihastuttanut vanhojen rakennusten, upean katedraalin ja kapeiden katujen yhdistelmällä.
Ranskassa ihmiset käyvät usein ulkona syömässä, ja täällä Bretagnessa he istuvat usein creperiessä. Niitä on joka kulmalla, eivätkä paikalliset tunnu saavan ohukaisista tarpeekseen. Terassit ovat täynnä, ja vielä suhteellisen kesäisillä kaduilla on riittänyt elämää.
Myös lähimarket on käynyt tutuksi. Prismaan verrattavassa kaupassa saattaa toisinaan kulua tunti jos toinenkin. Tuotteiden selosteissa ei ole vielä tullut vastaan sanaakaan englantia, joten osa tuotteista on tullut ostettua toivoen, että saisi edes lähelle sitä mitä toivoo.
Kaupan hedelmä- ja vihannestiski on ihastuttanut tuoreudellaan ja monipuolisuudellaan, kun taas proteiinituotteita kaupasta ei löydy kirveelläkään. Olemme Saanan kanssa tyytyneet kohtaloomme ja tilaamme tarvittavat proteiini- ja viherjauheet netistä Saksan puolelta.
Ensi viikolla pelaamme ensimmäiset harjoituspelit turnausmuodossa. Vastaan tulevat Asterix Belgiasta, Vilsbiburg Saksasta sekä Olympic Prague Tsekeistä, eli pääsemme heti testaamaan peliämme kovia joukkueita vastaan.
Mielenkiinnolla odotan, miten toimimme joukkueena kentällä. Harjoituksissa emme ole vielä tehneet varsinaista kuusikkotreeniä, joten alku voi mennä taktiikkaan ja toisiimme tutustumiseen, mutta tätä vartenhan harjoituspelejä pelataan.
Jos haluatte nähdä pelien lopputulokset ennen seuraavaa blogia, jossa kerron tuntemuksia niistä, laittakaa Facebookissa seurantaan Quimper volley 29!
La semaine prochaine, eli ensi viikkoon
Salla

Bonjour! Poskisuudelmia riittää

Published by:


Olen 24-vuotias lentopallonpelaaja Orivedeltä, ja minua pyydettiin kirjoittamaan ajatuksia ensimmäisestä ammattilaiskaudestani Ranskassa Quimper Volley 29.ssä.

Ensimmäiset fiilikset kaupungista ovat hyvät. Jo heti lentokentästä huomaa, että en ole saapunut metropolii, onhan tämä vain 63 000 asukkaan kaupunki.

Laskeudumme pienellä propellikoneella Quimperin kentälle. Lentokenttärakennus näyttää ulospäin omakotitalolta. Ulkona on nätit ruusupenkit, ja sisälle pääsee pienistä sinisistä ovista. Kentällä on tasan kaksi huonetta, toinen saapuville ja toinen lähteville.

Olen varma, että tulen pitämään tästä kaupungista. Ulkona minua ovat vastassa molemmat valmentajat,  jotka ottavat vastaan hymyillen ja poskisuudelmia jakaen. Ensimmäiset, mutta ei lähellekään viimeiset, niitä tuntuu satavan joka hetkessä. Yksi niistä asioista, joihin suomalaisella, omaa tilaa kaipaavalla kestää tottua.

Keskustaan ajamme vain 5 minuuttia, ja olemme uuden asuntoni parkkipaikalla. Asunto on iso kolmio, jonka jaan alempaa sarjaa pelaavan ranskalaispassarin kanssa. Tulemme heti hyvin toimeen, ja onnekseni hän on yksi niistä ranskalaisista, joka osaa hyvin englantia. Itselleni ranskan kieli on vielä melko vieras perusfraaseja lukuunottamatta.

Seuraavana päivänä on joukkueen ensimmäinen kokoontuminen, jossa valmentajamme esittelee joukkueen, henkilökunnan ja huoltotiimin. Hän aloittaa englanniksi, mutta puolessa välissä palaveria kieli vaihtuu lennosta ranskaan. Onneksi joukkueessa on monta jotka puhuvat sekä ranskaa että englantia, joten asiat eivät jää epäselviksi.

Joukkue muodostuu 11 pelaajasta, joista 7 ulkomaalaista. Pelaajia on Slovakiasta, Tsekistä, Senegalista, Englannista sekä tietenkin Ranskasta. Meitä suomalaisia löytyy kaksi.

Viime vuoden pelikaverini Saana Koljonen on myös ensi kaudella vierelläni vastaanotossa. Suomea puhuva kaveri helpottaa paljon sopeutumista uusiin kuvioihin. Palaverissä tunnelma on rento, ja huumoria on ilmassa. Valmentajamme ei vaikuta pää punaisena huutavalta tyypiltä. Tutustumme myös uuteen kotisaliin, joka on hyvin valoisa ja iso – ainoa miinuspuoli on puinen lattia.

Illalla tapaamme myös koko Quimper Volley 29 -yhteisön. Ihmisistä huokuu yhdessä tekemisen halu, ja he ovat aidosti kiinnostuneita tulevasta kaudesta. Ilmapiiri on huolehtiva, iloinen ja odottava. Tunnen heti kuuluvani joukkoon.

Loppuviikko menee joukkueen kanssa erilaisissa tapahtumissa ja vapaa-aikaa viettäen. Milloin rannalla, vaeltamassa tai crepes-nautinnoissa kahviloissa. Niihin ainakin tämä osa Ranskaa on hulluna. Joukkueesta jää fiilis, että tulemme olemaan yhtenäinen joukkue.

Ensi viikolla alkaa sitten itse asia, eli lajitreenit ja fysiikkaharjoitteet. Innolla odotan mitä tuleman pitää. Alkutuntemukset ovat yllättäneet pelkällä positiivisuudellaan.

Au revoir! Palataan!

Salla