Blog

Kuuluuko signaali kaikille?

Published by:

Joitakin vuosia sitten Suomen hallitus havahtui siihen, että hyvät tietoliikenneyhteydet ovat samanlainen tasa-arvokysymys kuin sähköverkko, tiestö ja terveyspalvelut.
Sitten se ajatteli pestä itse kätensä ja velvoittaa operaattorit hoitamaan asian. Yksityinenhän hoitaa asiat aina tehokaammin kuin valtio – näinhän on tapana ajatella, ja usein se pitää paikkansakin. Mutta ei silloin kun syntyy ristiriita tuloksen tavoittelun ja kansalaisten tasapuolisen kohtelun välillä.
Kun yrityksen on tuotettava osakkaille osinkoja ja johtajalle bonuksia, se yrittää kaikin tavoin välttää turhia menoja. Sen kannalta turhia menoja ovat sellaiset, joita tehdään tappiolla tasa-arvon toteuttamiseksi. Kerron omakohtaisen kokemuksen siitä, mihin tällainen ajattelu johtaa.

Asumme Juupajoella Vähä-Petääjärven rannalla. Seutu on haja-asutusaluetta, mutta asuu seillä muitakin kuin me. Elokuun viimeisenä perjantaina alkoi tapahtumasarja, jollaista ei voisi tapahtua taajamassa. Aluksi hiljeni lankaa pitkin tuleva laajakaista. Pian selvisi, että vika ei ollut meidän modeemissamme, vaan siinä, että sinne ei tullut signaalia.
Elisan asentaja lupasi käydä tarkistamassa johtoja ”vielä ennen kuin menee viettämään viikonloppua”, kuten hän sanoi. Sitten hän ilmoitti, että lankoja on maassa eikä hän voi niitä korjata.
Korjaaja tulee maanantaina. Joudun siis olemaan maanantaihin ilman nettiyhteyttä. Mietin, mitä kaikkea jää tämän vuoksi tekemättä, mutta tämä oli vasta alkua…

Lauantaina pimeni sitten puhelin, jonka signaali tulee tietysti langattomasti. Kävin kirkolta soittamassa asiakaspalveluun. Vastaus: viikonlopun aikana yritetään ”korjata etänä” ja ”maanantaina miehet menee paikalle”.
Maanantaina olimme Tampereella. Matkalla minulle soitettiin laajakaistaongelmasta. ”Johdot on niin pahasti rikki, että niitä ei voi enää korjata”. Pitäisi ostaa langaton reititin tilalle.
Neuvottiin soittamaan tekniseen tukeen, josta voisi samalla tilata reitittimen. Sain soittoajan puoli kuudeksi.
Linkkimasto oli edelleen hiljaisena ja niin ajoin viisi kilometriä signaalietäisyydelle. Odottelin puoli tuntia autossa soittoa, jota ei tullut. Illalla tuli yllättäen kännykkääni läpi Elisan englanninkielinen tekstiviesti, jossa sanottiin, että ovat yrittäneet ottaa yhteyttä mutta soittavat uudestaan ”after a moment”. Vaikea on vastata, kun puhelimeen ei tule signaalia.

Seuraavana päivänä soitin ties monennenko kerran asiakaspalveluun, tällä kertaa Orivedeltä. Sain taas paljon ymmärrystä ja valitteluja sekä tiedon, että linkkimastolla on jo miehiä ja vika korjaantuu 24 tunnissa.
Paluumatkalla menin linkkimastolle tapaamaan huoltomiehiä kysyäkseni heiltä suoraan, mikä on tilanne. Mitään huoltomiehiä siellä ei ollut. Ei ollut seuraavana aamunakaan.
Soitin – nyt vaihteeksi autosta viisi kilometriä kotoa – asiakaspalveluun. Nyt kerrottiin, että linkkimastoon on tilattu uusi osa, jonka saaminen on viivästynyt postilakon vuoksi. Jos tämä oli totta, edellisenä päivänä minulle oli valehdeltu.
Nyt luvattiin, että osa käydään viemässä välittömästi mastoon, kun se saadaan. ”Ja sitten vika poistuu”.
Nyt kaikki on taas hyvin. Vai onko? Kaiken kaikkiaan keskustelin 13 eri henkilön kanssa Elisan asiakaspalvelussa, menetin 20 tuntia työaikaa ja ajoin yli sata kilometriä signaalin perässä.
Pelkään pahoin, että jossakin joku muu joutuu kohta samaan tilanteeseen, kun tarkoitus ei olekaan, että signaali kuuluisi kaikille.

 

Arto Mustajoki

Nautojen hoito tutuksi Mäntsälässä

Published by:

Eläinlääkäriopiskelijan kesät ovat koostuneet tähän asti opiskeluja varten tienaamisesta tai kesäopintoja suorittamalla. Kesän kuukaudet vilahtivat vikkelästi syksyyn, jolloin oli taas aika palata koulunpenkille ja ihanaan Tarttoon. Kesästäni puuttuivat tutut rutiinit ja paikat, jossa olla. Tarton kaduille saapuessa tuli kuitenkin se monille tuttu olo – nyt ollaan taas kotona.
Toukokuun lopussa suuntasin Mäntsälään tehtyäni viimeiset nelosvuoden tentit. Suoritin opintoihin kuuluvan tuotantoeläinharjoittelun Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalalla.

Kaikkiaan kymmenen viikkoa kului siellä nopeasti. Tavallisena päivänä lähdettiin aamukahdeksalta ensimmäiselle potilaskäynnille maatilalle, ja päivät venyivät pitkälle iltapäivään. Harjoitteluun kuului myös arki- ja viikonloppupäivystyksiä, jotka tehtiin tavallisten päivien lisäksi – eläinsairaalalla oltiin siis parhaimmillaan perjantaiaamusta maanantai-iltapäivään.
Automatkat kuluivat yleensä tulevista potilastapauksista keskustellen ja kysellen eläinlääkäriltä asioita, jotka kaipasivat hieman mieleen palauttamista. Alkuun uutta asiaa tuli paljon ja harjoittelupäivien jälkeen olo olikin eittämättä väsynyt.

Pientä viidesluokkalaista eläinlääkäriopiskelijaa hieman jännitti etukäteen nämä pitkät päivystysvuorot. Jaksoin ne kuitenkin hyvin. Innostus ja adrenaliiniryöpyt olivat välillä huikeita, pääsinhän vihdoin hyödyntämään tietotaitoa, jota on koulunpenkillä kerätty usean vuoden ajan.
Tänä kesänä sai vielä olla turvallisella mielellä, kun vanhempi eläinlääkäri oli koko ajan auttamassa ja neuvomassa, mutta myös haastamassa tiukoilla kysymyksillään. Seuraavana kesänä potilaat on osattava hoitaa itse.

Kesän aikana monenlaisiin tuotantoeläinten toimenpiteisiin sai kuitenkin rutiinia. Nupoutukset, letkutukset, poikimahalvauksien hoidot, verinäytteiden otto ja lääkepiikitykset olivat kesän jälkeen ”tuttua huttua”.
Erityisen mielenkiintoisia olivat niin sanotut kuukausitarkastukset, joissa päivä käytettiin yhdellä tai kahdella navetalla. Päivän aikana tehtiin tiineystarkastukset tunnustelemalla kohtua lehmän peräsuolen kautta. Samalla tarkistettiin myös jo poikineiden lehmien kohdun palautumista. Palpaatiotutkimustulosten perusteella päätettiin lehmien mahdollisesti tarvitsemat hoidot.

Päivystykset olivat usein erittäin mielenkiintoisia, välillä toki osui myös rauhallisempia iltoja. Päivystysreissuilla pääsin auttamaan lehmän poi’ituksissa, hoitamaan eri syistä makaavia lehmiä, ja sattuipa välillä myös pieneläimiäkin Saaren klinikalle.
Sain myös tehdä ensimmäisen juoksutusmahan kiertymän leikkaukseni! Juoksutusmahan kiertymä on sairaustila, jossa viimeiseen lehmän neljästä mahasta on kertynyt kaasua ja tämä maha on noussut samalla vatsaontelon pohjalta joko vasemmalle tai oikealle kyljelle. Leikkauksessa poistetaan kaasu mahasta ja kiinnitetään maha tikeillä paikalleen.

Kesän aikana muistiinpanoja kertyi ruhtinaallisesti. Olenkin erityisen tyytyväinen, että päätin tulla juuri Saarelle tekemään harjoitteluni.
Syksy meillä kuluu vielä perinteisesti opiskellen muun muassa ruoantuotannon hygieniaa ja turvallisuutta, laumaterveydenhuoltoa, lihantarkastusta, maitohygieniaa sekä valinnaisena kurssina eläintarha- ja villieläinlääkintää. Keväällä on vuorossa vielä pieneläin- ja hevosharjoittelu yliopistolla.

Evie Rekola

Kirjoittaja on kotoisin Längelmäeltä ja opiskelee eläinlääkäriksi Tartossa.

Liian korkeat odotukset?

Published by:

Yltiöpositiiviset työpaikan ylistykset ärsyttävät, sillä harvoin ne kuulostavat rehellisiltä. Ai, rakastat työtäsi, sinulla on ihanat työkaverit ja ymmärtäväinen pomo? Saat toteuttaa itseäsi sopivan haastavissa ja kiinnostavissa työtehtävissä? Niin varmaan!

Voisin siis aloittaa kertomalla huonoista kokemuksistani Oriveden Sanomissa. Kaikki keikat eivät ole olleet kivoja ja helppoja. Aina ei ole sujuvaa juttelua tuntemattomien kanssa, aina teksti ei solahda minusta ulos vaivattomasti, kun asetan sormeni näppäimistölle, eikä joka kerta voi onnistua kaikessa.
Välillä jännittää, välillä pelottaa, välillä on raskasta kohdata kirjoittamani sanat ja todeta, etteivät ne aivan riitäkään.

Taipaleeni Oriveden Sanomissa alkoi viime vuoden lokakuussa. Kuukauden työttömyyden jälkeen pääsin tänne toimitukseen työkokeiluun, jossa olin kolme kuukautta. Silloin tunsin ensimmäistä kertaa sen ihmeellisen merkityksellisyyden tunteen, kun saa työkseen tehdä jotain, mitä oikeasti rakastaa.
Koko olemassaoloni on sanoja. Muotoilen niitä päässäni jatkuvasti. Mietin, miten ne parhaiten menisivät peräkkäin ja miten ne kuvaisivat terävimmin todellisuuttani. Elän teksteinä.

 

Tästä pääsenkin ärsyttävään työpaikan ylistykseen. Rehellisesti sanottuna odotukseni tältä kesältä olivat todella korkeat ja ne ylittyivät silti. Syksyn työkokeiluni ja kevään avustajakeikkojen perusteella osasin arvella, että olisin todella onnellinen Oriveden Sanomissa kesätoimittajana.
En silti osannut edes odottaa, miten hienoja juttuja pääsisin tekemään ja miten ihanaa on olla työympäristössä, jossa voin olla aivan oma itseni. Tänne minä mahdun kaikkine omituisuuksineni. Täällä minulla on jotain sanottavaa, jonka joku jopa kuulee.
Yritin miettiä, mikä on jäänyt mieleeni kaikista kiinnostavimpana työkeikkana kesältä. Olen nauttinut monesta tilaisuudesta, tapahtumasta ja haastattelusta.

Hyytiälän metsäasema on jäänyt mieleen ehkä kaikista parhaiten, siellä onkin tullut käytyä jo kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla pääsin kuvaamaan presidentti Niinistön vierailua tutkimusasemalla, mikä oli ehkä kaikkein jännittävin työkeikka tältä kesältä.
Iloitsen myös suuresti siitä, miten Orivesi lähikuntineen on tullut tutuksi. Olen asunut täällä yli kuusi vuotta, mutta liikkumistani rajoittaa autottomuus. Työkeikoilla olen päässyt tutustumaan upeisiin maisemiin ja hienoihin ihmisiin Oriveden keskustan ulkopuolellakin.

 

Kaikista kiitollisin olen työyhteisölle, joka on hyväksynyt minut tällaisena kuin olen. En usko tunteneeni oloani missään työympäristössä näin kotoisaksi. Kaikissa iloissa ja suruissa olen tuntenut oloni turvalliseksi ja hyväksytyksi täällä.
Tämä tilitys taisi mennä liian tunteelliseksi, pahoittelut. Palaan taas negatiiviseen asiaan, ettei tasapaino horjuisi liikaa: kun tämä teksti julkaistaan, aikani Oriveden Sanomissa on päättynyt. Tai ei oikeastaan, koska jatkan avustajana edelleen. Mutta aikani Oriveden Sanomien kesätoimittajana on päättynyt. Ainakin tältä kesältä.

Kiitos, kun olen saanut mahdollisuuden tulla kuulluksi.

 

Anna Weckström

Kiitollisena kohti tulevaa

Published by:

Kyllä on ollut haipakkaa ja mukavaa nämä kolme vuotta hanketyössä Oriveden kaupungin Leader-rahoitteisissa kehittämishankkeissa. Antoisaa on ollut nuorten kanssa ORWfesteillä yöaikaan tapahtuma-aluetta siivotessa. Tai yhtä lailla Järjestöjen talolla Oriveden Eläkkeensaajien ohjelmakerholaisten äänet toimistohommia elävöittämässä.

Lokakuun lopussa päättyvässä Osallistuva Orivesi -hankkeessa on asetettu useita tavoitteita työttömien yhdistystoiminnan elvyttämisestä nuorten vaikuttamismahdollisuuksien kehittämiseen ja kyläyhdistysten toiminnan tukemisesta viestinnän tehostamiseen. On palkitsevaa huomata, kuinka yhdessä tehden saamme paljon näkyvää aikaiseksi.

 

Sen olen saanut tässäkin työssä huomata, että harvoin asiat sujuvat suunnitelmien mukaan ja että matkan varrella soveltaessa tulos on usein monin verroin parempi ja enemmän tekijöidensä näköinen. Tästä esimerkkinä muun muassa Voi Hyvin -teemaviikko viime lokakuussa, joka paisui pienestä ideasta koko viikon kokonaisuudeksi keskustan pop up -tiloineen.

Mielenkiinnolla odotan elokuun lopulla käynnistyvän nuorten ja kaupungin viranhaltijoiden yhteisten osallisuuden työpajojen antia. Nuorten Akatemian vetämissä työpajoissa joukko viranhaltijoita kokoontuu yläkoulu- ja lukioikäisten nuorten kanssa keskustelemaan tavoitteenaan mahdollistaa nykyistä enemmän nuorten näköinen Orivesi.

Villasukkajuoksun SM-kisat, Oriveden Vanhat talot ja pihat sekä Avoimet Kylät -tapahtumat, ORWfest, Oriveden peliviikko, Jäärieha, Kesästartti… Tässä mainintoja tapahtumista, joiden luomisessa ja toteuttamisessa olen saanut olla mukana. Kymmenet yhdistykset ja seurat, sadat talkoolaiset, useat yrittäjät sekä innokkaat kaupungin työntekijät ovat yhdessä mahdollistaneet tämän kaiken.

Orivesi on sopivan kokoinen paikkakunta koota toimijoita yhteen suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä isompia kokonaisuuksia kuin mitä yksittäinen toimija voisi toteuttaa. Näenkin tärkeänä, että yhteistyötä vaalitaan myös jatkossa. Kaupungin suunnalta tulee antaa mahdollisuuksia eri tahoille ideoida ja toteuttaa niin tapahtumia kuin muunkinlaista yhteistyötä.

”Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain…” Niinhän se on, että elävä kaupunki tarvitsee aktiivisia yhdistyksiä, ja yhdistykset taas tarvitsevat innokkaita vapaaehtoisia toteuttamaan yhdistysten toimintaa.
Hiljattain käynnistyneet yhdistysrehvit ja kumppanuuspöydät sekä tekeillä oleva yhdistysyhteistyön ohje ja osallisuussuunnitelma ovat työkaluja tähän toimivaan ja vuorovaikutteiseen yhteistyöhön.

Olen iloinen siitä, että Järjestöjen talo on vakiinnuttanut asemansa tärkeänä yhdistysten toimintatilana ja päättäjät näkevät maksuttomien tilojen merkityksen pienten vapaaehtoisvoimin toimivien yhdistysten toiminnassa.

Olen ollut etuoikeutetussa asemassa saadessani työssäni perehtyä laajasti sekä paikallisten yhdistysten ja vapaaehtoistoimijoiden että kaupungin eri yksiköiden toimintaan ja samalla tutustua suureen määrään erilaisia ihmisiä.
Näillä eväillä voin kiitollisena koota hankkeen tulokset yhteen ja suunnata kohti uusia seikkailuja.

 

Piia Hannila

Parahtelevat meteorologit ja muita sääilmiöitä

Published by:

Kesän aikana on sattuneesta syystä jälleen tullut seurattua sääennusteita välillä hyvinkin tarkkaan. Suomessa ulkoilmatapahtuman onnistuminen kun riippuu ennen kaikkea säiden haltijan suosiollisuudesta.
Näppituntumalla sanoisin, että jos jokin asia sääennusteissa on lisääntynyt, se on viimeiseen asti kestävä epävarmuus ja säätilojen nopeat muutokset.
Viikon aikana ennuste voi vaihtua helteestä myrskyyn ja takaisin, ja pitkäaikaisennusteissa saapuu aina yllättävä rintama jostain sekoittamaan ennusteet. Ilmastonmuutoksella on varmasti tässä sormensa pelissä, sitä ei käy kieltäminen.
Tänä kesänä olen kuitenkin alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota myös toiseen, säähän epäolennaisesti liittyvään lieveilmiöön.
Niin sanotun keltaisen lehdistön lööppijournalismi on jo pidempään vallannut alaa uutisrintamalla. Internetin hektisyydessä uutisen otsikon pitää olla niin raflaava ja shokeeraava, että se pysäyttää ensi vilkaisulla. Klikkauksen takana olevan jutun sisältö voikin sitten olla vaikka miten tyhjänpäiväisiä itsestäänselvyyksiä.

 

Tähän asti säätiedotukset ovat olleet tyhjänpäiväistenkin uutisten seassa se vakavasti otettava asiallisen harmaa alue. Maanviljelijöille esimerkiksi on ollut ensiarvoisen tärkeä tietää, onko luvassa heinäpoutaa vai ei, ja ennen verkon sääpalveluita olivat radio ja lehdet ainoita tiedonlähteitä siitä, mihin päin pilvet mahdollisesti siirtyvät.
Säätiedotusten monotonisuuden kruununjalokivenä loistaa yhä edelleen merisää. Kotka Rankin tai Kuuskajaskarin ohuesta yläpilvestä kerrottaessa ei ääni saa kohota tai tunteet nousta pintaan.
Merisää on kuitenkin jäämässä ainoaksi asiallisuuden linnakkeeksi kohujournalismin ujuttautuessa myös säätiedotuksiin. Kaukana ovat ajat, jolloin meteorologit olivat Erkki Nystenin tai Juha Föhrin kaltaisia värittömiä hahmoja, jotka ilmeenkään värähtämättä kertoivat tulevan sään.
Joskus saattoi pilvipeite rakoilla tai tulla paikallinen sadekuuro, yleensä oli normaali pilvipoutaa. Matalapaineet ja korkeapaineetkin kuljeskelivat rauhassa omia aikojaan karttakepin ulottuvuuden reunamilla.

 

Nykyään tuntuu siltä, ettei sellaista ilmiötä kuin normaali sää ole enää ollenkaan, vaan aina mennään suoraan ääripäästä toiseen.
Iltapäivälehtien viljelemät termit kuten “hiki-inferno”, “kylmän kurittajan piiskaus”, “hävytön helle” tai “pitkien hikinorojen yöt” kuulostavat enemmän huonolta kioskikirjallisuudelta kuin sääennusteelta. Aika kauas on menty siitä, kun värikkäin kielikuva oli alavilla mailla vaaniva hallan vaara.
Myös meteorologien ammattikunnasta välittyy nykyisten lööppiuutisten kautta aika erikoinen kuva. Oikein lennokkaan toimittajan jutuissa meteorologit riemuitsevat, kauhistelevat, uhkailevat, pelottelevat ja hämmästelevät.
Pahimmissa helteissä meteorologit jo parahtelivatkin karttojensa ääressä. Mielikuva meteorologeista, jotka vuoroin riehaantuvat, vuoroin ahdistuvat omista ennustuksistaan, ei herätä luottamusta. Olisitteko voineet kuvitella Erkki Nysteniä repeämässä spontaaniin riemuun lomahelteiden lähestyessä?

 

Tarkoitus ei ole väheksyä meteorologien työtä. He tekevät varmasti parhaansa. Eikä silläkään ole väliä, onko studiossa koira vai sammakko sääennustajan tukena.
Sen sijaan sitä en jaksa ymmärtää, että vaikka nykyajan ihmiselle säätilan muutoksilla on paljon vähemmän merkitystä kuin ennen, uutisoidaan säätilojen vaihteluista kuin kyseessä olisi vähintään luonnonkatastrofi joka kerta sateiden vaihtuessa poudaksi.
Ainakin itselleni riittäisi, että kerrottaisiin vain kelin lämpenevän sen sijaan että kuvaillaan ”jäämeren hyisen hamuilun herpaantuvan”. Vähemmän draamaa ja enemmän asiaa, kiitos.

 

Jussi Valve

Lainaukset Iltalehti ja Iltasanomat.

Hinkuyskää hiilinielussa

Published by:

Nyt pidetään paljon puhetta hiilinielusta ja hiilijalanjäljestä. Orivesikin on viime tietojeni mukaan niiden yli 50 kunnan joukossa, jotka ovat sitoutuneet pienentämään hiilijalanjälkeään.
”Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Kunnat pyrkivät vähentämään ilmastopäästöjään lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Kunnat kannustavat myös paikallisia yrityksiä ja asukkaita ilmastotekoihin.”

 

Orivesi on siis myös yksi Hinku-kunnista, joten yritänpä minäkin osaltani hinguta tätä tavoitetta. Harva tavallinen tuvan eukko tai ukko kuitenkaan osaa hiilinielua ja hiilijalanjälkeä toiselle selittää oikein tieteellisesti.
Pelottavaltahan tuo hiilinielu kuulostaa. Tulee ihan mieleen ne ajatukset, joita mahtoi olla Matin ja Liisan mielessä sillä heidän ensimmäisellä junamatkallaan. Kaipa se aika hirviöltä se juna tuntui. Kyllä siinä saattoi olla heilläkin lähellä pelottava ajatus jonkinlaiseen hiilinieluun joutumisesta.

 

Olisikohan otettava iltapäiväkerhojen ohjelmaan tuo hiilinielu- ja hiilijalanjälkiasia, etteivät pelokkaimmat alkaisi kaivella punkkereita nieluun joutumisen pelossa.
Asiantuntijoita luennoitsijoiksi voisi olla aika vaikea löytää, ainakaan sellaisia selkokielisiä. Ilmapiiri saattaisi olla kuin Baabelin tornia rakennettaessa, kukaan ei ymmärtäisi toistaan. Kyllä se hiilinielu sananakin kalskahtaa tuomiopäivän enteiltä.

 

Minäkin aloin tässä omaa hiilijalanjälkeäni miettimään kontatessani asfaltilla, kun menopelini, vanha pyörä, ei ollut riittävän joustava ja tottelevainen. Heitti minut jalkakäytävälle.
Ensin kokeilin toimiiko jalat, sitten katsoin, näkikö kukaan. Sitten oikaisin kumitossuni katsomaan oikeaan suuntaan. Hiilijalanjälkeni on siis aika pientä luokkaa, kun auton sijaan pyöräilen. Ja luulen, että jalanjälki pienenee entisestään, kun eroan tottelemattomasta pyörästäni ja kävellä nilkutan jatkossa.

 

Köyhyys on eduksi tässä hiilijalanjälkiasiassa, ei ole varaa lennellä ulkomaille. Onneksi olen lapsesta asti rakastanut lukemista ja sitä kautta olen saanut koluta maailman joka kolkassa ja tavata ihmisiä ja kohtaloita, joita oikeassa elämässä ei kohtaa.
Olen niin surullinen niiden ihmisten puolesta, jotka eivät ole vielä löytäneet kirjojen maailmaa. Voisin vaikka ryhtyä lähetyssaarnaajaksi lukurintamalle.

 

Minä en tiedä, voiko tuossa hiilijalanjälkiasiassa menetellä ihan överisti, siis liioitella? Kun sama vaate kiertää kolmannessa tai neljännessä naisvartalossa, niin jääkö hiili vai jalanjälki vai onko synnit siinä vaiheessa anteeksi saatu.
Huonekalunikin ovat ”antiikkia”, tosin siitä syystä, että uusia ei kannata ostaa, sillä kukapa ne kokoaisi, kun olen itse aika tumpelo.
Nyhtökauraakin on tullut syötyä, joten hyvällä alulla ollaan hiilijalanjäljen vähentämisessä. Koska lihakaan ei juuri maistu, niin ruokarintamallakin voisi kuvitella sujuvan hiilineutraalisti. No, en toki esimerkillinen ole, mutta kun sitä riittävän kauan elää, niin köyhästäkin voi tulla trendikäs.

 

Marja Alatalo

Ikävä saunaa

Published by:

Lauantaina vietettiin valtakunnallista Saunapäivää. Turhempiakin teemapäiviä on, kyllä sauna omansa ansaitsee. Verovaroilla rahoitettu yleisradioyhtiö on oikealla asialla.
Tunnustan: Olen osittain vieroittunut saunasta, olosuhteiden pakosta. Sellaista ei ole asunnossani eikä pienessä taloyhtiössämmekään yhteistä saunaa. Mökillä on sauna, mutta en halua höyrystyttää lähes satavuotiasta hirsitalovanhusta, joten olen varovaisten ensilöylyjen jälkeen pidättäytynyt sen käytöstä. Se myös kuumentaa suotta koko mökin.

Pihasaunasta haaveilen, mutta toistaiseksi talous ei sellaista ole sallinut. Tynnyrisaunakaan ei ole minun juttuni, vaikka sellaisia kuulemma saisi edullisesti.
Mukavaa asuntoa ihanalla paikalla taas en lähde pelkän saunattomuuden takia muuksi vaihtamaan, etenkin kun saunasta saisi maksaa melko suolaisen lisähinnan.

 

Satunnaiset saunakutsut ovatkin siksi mieluisia. Kyläreissuilla lievästi kadehdin saunallisia ystäviäni, ja yllätyn, kun yhä useammin havaitsen asuntokohtaiset saunat varasto- tai tyhjäkäytössä. Tasan eivät mene puitteet ja tarpeet.
Perusteluja löytyy. Huonot löylyt, ilma loppuu, terveyssyyt estävät… Kehnot sähkökiukaat ovat kyllä tehneet karhunpalveluksen saunomiskulttuurille, mutta poikkeukset vahvistavat säännön tässäkin.

 

Suomalaislapset viedään jo pieninä saunaan, ja siksi naureskelemmekin ulkomailla avoimesti saunoihin laitetuille alaikärajoille.
Meillä onneksi mummi hoiti pikkuisen saunaan totuttamisen lempeästi ja vähitellen alalauteelta ylöspäin. Hänestä onkin varttunut kelpo saunoja, ja jokaviikkoiset saunaillat isän luona teinivuosinakin pitivät yllä tärkeää isä-poikasuhdetta.

 

Omakotitalossa kasvaneena en ole oikein oppinut yleisissä saunoissa käymään, vaikkka kertavierailu esimerkiksi Rajaportiin yleisessä saunassa Tampereen Pispalassa olikin makoisa ja löylyt hyvät.
Toinen retkenkin arvoinen paikka Tampereella on Rauhaniemen kansankylpylä avantosaunoineen, avannolla tai ilman. Se on muuten myös laulajasuosikki Tuure Kilpeläisen ja hänen bändinsä vakiokohde hänen keikkaillessaan Tampereella. Hän on sen julkisesti moneen otteeseen kertonut.

Oriveden uimahallin sauna paikkaa osaltaan saunattomuuttani, ja siellä onkin mukava istuskella. On kiitettävän siistiä, ja istumapaikan valinnalla voi säätää, haluaako kovat vai pehmeät löylyt. Juttuseuraakin yleensä löytyy, ja joskus sieltä saa mainiota juttuvinkkejäkin. Ei sillä, että muiden puheita korvat hörössä kuuntelisin.

En kaipaa saunaan taustamusiikkia, tv-ruutunäkymästä nyt puhumattakaan! Saunaan kuuluu hiljaisuus, omissa ajatuksissa oleilu. Tai kaikessa rauhassa avautuminen hyvälle ystävälle.
Ainutlaatuinen on myös Purnun taidekeskuksen savusauna, joka lämpiää kahdesti viikossa, maanantaisin ja perjantaisin, myös näyttelyvieraille sisäänpääsyn hinnalla. Oma vaivansahan siitä on, mutta älkää vain lopettako tätä hienoa extrabonusta! Se voi olla monelle kotimaisellekin kävijälle ainutkertainen mahdollisuus päästä kokemaan suomalainen savusauna.

 

Vihta on saunomisen ylellisyyttä, samoin mahdollisuus pulahtaa löylyjen välillä järveen.
Mutta sovitaanko, ettei viedä väkisin ulkomaisia vieraitamme saunaan. Heille liian kuumat löylyt hämärässä ja meille luonnollinen alastomuus voivat aiheuttaa elinikäiset traumat.
Turha selittää, että Suomessa koko perhe saunoo yhdessä tai että loppuillan sekasauna puolituttujen kesken ei tarkoita mitään muuta kuin saunomista.

Orivesi on Euroopassa

Published by:

Ensimmäiset vaalit, joissa sain äänestää, olivat eurovaalit. En ollut tuolloin juuri nähnyt muuta Eurooppaa kuin osan Suomea, Tallinnan ja Tukholman. Silti tuntui oleelliselta käydä äänestämässä, sillä eka kerta on eka kerta.
EU oli myös tuolloin 19-vuotiaalle maalaiselle ihan normaali asia. Me pian kolmekymppiset emme juuri muista aikaa ennen EU:ta. Meille Suomi on ollut aina osa nyky-Eurooppaa.

Eurovaalit ovat täällä taas, mutta mitään vaalipöhnää ei näytä olevan eduskuntavaalikrapulan jälkeen.
Pystytkö nimeämään kuusi eurovaaliehdokasta? Aivan, en minäkään, ennen kuin täytin pari vaalikonetta.
Monelle ongelmallinen suhde EU:hun on varmasti seurausta siitä, ettemme tunne EU:ta. Suosittelen aloittamaan perehtymisen kuuntelemalla Yle Areenasta radio-ohjelman nimeltään Pimeyden ytimessä – Europarlamentistako pitäisi innostua?
Siinä perataan parlamentaarikkojen konkreettista arkea seuraamalla muun muassa Liisa Jaakonsaarta ja Jussi Halla-ahoa.

Parlamentilla, johon nyt äänestämme jäseniä, on valtaa. Sen päätösvalta kasvoi jo Lissabonin sopimuksessa 2009. Parlamentti tekee päätöksiä, jotka valuvat suoraan Suomen lainsäädäntöön ja sieltä kuntien toimeenpanoon ja sinunkin arkeesi. EU-lainsäädäntö määrittää keskeiset suuntalinjat esimerkiksi ilmastopolitiikalle, kaupankäynnille ja vaikkapa kalastuskiintiöille. Viime aikoina on päätetty EU:n sisäisten puheluiden hintakatosta ja muovipillien käyttörajoituksista.
Äänensä vaikutuksen seuraaminen on oma hommansa, koska eurovaalien puoluejärjestelmä on konstikas. Suomalaiset puolueet kuuluvat laajoihin yhdistelmiin, joiden äänipotti on yhteinen. Kokoomus kuuluu parlamentin suurimpaan ryhmään, Euroopan kansanpuolueen ryhmään EPP:hen, jonka riveissä vaikuttaa keskustaoikeiston lisäksi syvän pään uskonnollisia konservatiiveja. Kärjistetysti tässä tapauksessa liberaali kokoomuslainen saattaa antaa äänensä tietämättään vaikka abortinvastustajalle.
Vasemmistoliiton ehdokkaat taas ovat porukassa, johon kuuluu Pohjois-Irlannin radikaali Sinn Féin. Perussuomalaiset kuuluvat Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään, jota johtaa lontoolainen Syed Kamall, maahanmuuttajan jälkeläinen. Ryhmä saattaa myös olla hajoamassa, kiitos brexitin. Kinkkistä. Mutta onneksi asioista voi ottaa selvää ja käyttää sitten äänensä järkevämmin.

Ennakkoäänestys meni jo, mutta vielä on sunnuntain virallinen vaalipäivä.
Isovanhempieni sukupolvi tappoi toisiaan koko Euroopan laajuisessa sodassa. Oma sukupolveni äänestää yhteisissä vaaleissa. Tykkään ajatella, ettei menneiden polvien jälleenrakennustyö ole mennyt täysin hukkaan.
EU-vaaleissa luodaan Euroopan suunta. Ja Orivesi on osa Eurooppaa, vaikka siltä ei äkkiseltään näyttäisi. Siksi siitä tulisi olla kiinnostunut.

 

Esa Keskinen

Kirjoittaja on matkustanut junalla kerran Brysseliin.

Missä teatterimiehet?

Published by:

Teattereilla menee nykypäivänä Suomessa melko hyvin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 lähes puolet naisista oli käynyt teatterissa, kun taas miehistä vajaa kolmannes. Ei ole uutinen, että tyypillisin kulttuurin ja teatterin kuluttaja on keski-ikäinen korkeasti koulutettu nainen.
Teatteriyleisöä on riittänyt myös Orivedellä. Tarjonta on lisääntynyt, ja nyt yleisöllä onkin valittavanaan useita erityyppisiä teatterielämyksiä maalis-huhtikuun aikana Oskon kurssien päättymisen myötä. Kesällä tarjolla on myös kesäteatteria.

 

Hyvin selkeästi on ollut havaittavissa, että keski-ikäiset naiset ovat täällä meilläkin aktiivisimpia teatterissa kävijöitä. Usein mieskatsojat ovat oman tulkintani ja kokemuksen mukaan teatterissa seuralaisina, houkuteltuina, pakotettuina tai kuskin ominaisuudessa naiskatsojan mukana. Hyvä niinkin. Teatterikärpänen voi nimittäin puraista yllättäen ja odottamatta, mutta tuskin kuitenkaan kotisohvalla.
Hauska ja hyvin kuvaava kommentti tuli eräältä ”seuralaismieheltä” Tee Teatterin Osittain perkaamaton mansikkamaa -esityksen jälkeen: ”nyt mä ymmärrän, miksi ihmiset käyvät teatterissa!”.

 

Vielä vaikeampaa kuin saada houkuteltua miehiä teatteriyleisöön, on saada heitä innostumaan teatterin tekemisestä. Harvassa ovat ne miehet, jotka meidänkään kylillä uskaltautuvat nousemaan itse näyttämölle.
Jos ajatellaan, että teatteri on oikeastaan ollut alun perin täysin miesten huvittelua, niin tuntuu oudolta, miksi nykymies ei innostu harrastajatasolla teatterin tekemisestä. Historiasta tiedämme, että antiikin Kreikan teatterissa miehet näyttelivät kaikki roolit, eikä naisilla ollut näyttämölle mitään asiaa.
Naiset saivat sentään olla yleisönä yhdessä orjien kanssa. Tietysti 2500 vuotta sitten naiset olivat paljon alisteisemmassa asemassa miehiin nähden ylipäätään, mutta mikä selittää sen, että teatteri vetää nykypäivänä enemmän naisia kuin miehiä?
Teatteri on aina ollut osallistumista. Yleisön rooli on tärkeä ja välttämätön. Jos yleisöä ei ole, ei ole myöskään teatteria.
Katsojatilastojen mukaan teattereilla ei ole koskaan mennyt niin hyvin Suomessa kuin nyt. Katsojia riittää, kriitikot ylistävät, koulutus on korkeatasoista. Yleisö myös vaatii korkeatasoisia esityksiä.
Monet tutkimukset osoittavat, että teatteriharrastus lisää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Itseilmaisun väylänä teatteri on monipuolista, sopivan haastavaa ja todella hauskaa. Luulisi kelpaavan vaativammallekin. Tervetuloa harrastamaan mies, nainen ja muun sukupuolinen. Tule sellaisena kuin olet!

 

Outi Söderholm

Kirjoittaja on Tee Teatterin opettaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja.

Onnen pisaroita

Published by:

Suomalaiset ovat tutkitusti maailman onnellisinta kansaa. Näin vaalien jälkeen vallankin. Nyt saadaan vihdoin asiat kuntoon. Uudistetaan koko Suomi. Ratkaistaan vuosien kurjuus, ja keskitetään kansa kolmeen kasvukeskukseen. Saavat kaikki viimeinkin palvelut helposti, takuuvarmasti ja nopeasti. Sehän ei ole mahdollista kuin kasvukeskuksissa. Oi ihana elämä!

 

Onnellisuus löytyy kummallisesti todellisuudessa juuri sieltä, mistä sitä ei osaisi hakea. Kyllä, täältä maalta on ihan hirveän pitkä matka kaupungin valikoimiin ja tarjontaan. Ja palveluja keskitetään koko ajan kauemmas, ihan nettiavaruuteen asti. Ja valituksen syöksykierre vain kiihtyy. Vaan kuinkas sitten kävikään:
Tapahtuipa hiihtolomaviikon ensimmäisenä lauantaiaamuna ihan yleismaailmallinen kodinkonekatastrofi. Lapsenlapset ihmettelevät lämmennyttä maitoa ja pehmennyttä levitettä. Mamma tutkii asiaa ja kas, jääviileäkaappi on rikki. Että pitikin sattua! Ja asutaan täällä maalla, keskellä korpea, palvelujen saavuttamattomissa. No, ihan ensiavuksi laitetaan oivat ja maidot eteiseen viilentymään ja tehdään toimintasuunnitelma.

 

Vartin päästä suunnitelmaa aletaan toteuttaa. Vaari painaa vihreää luuria tasan kello yhdeksän. Kyllä, naapuripitäjän kodinkoneliikkeestä löytyy sopivaa jääviileäkaappia, mukavasti tarjoushintaan. Puhelu kestää arviolta neljä minuuttia, ja sen aikana selvitetään poiskuljetus myös vanhalle hajonneelle koneelle.
Siihen mennessä, kun uusi jääkaappi tuodaan kotiovelle, on juuri sopivasti ehditty tyhjentää vanha. Siivotaan vielä pölyt entisiltä sijoilta ja tilalle uusi kaunotar. Koko prosessin kestoaika arviolta tunti ja vartti. Vartti odoteltiin liikkeen aukeamista, ei jonotusmusiikkia kuunnellen, vaan lastenohjelmia katsellen.

 

Toinen esimerkki viime kesältä. Juhannusaatonaatto, työpäivä päättymässä puoli neljän aikaan, suunta kesämökille. Koko Suomi suunnittelee samaa, kaupan kautta keskikesän juhlaan. Ja toinen takarengas tyhjänä. Auto on pakattu lattiasta kattoon. Että pitikin sattua!
No, puolen kilometrin päässä on paikallinen autokorjaamo. Ryömintävauhtia pihaan. Paikkoja ollaan sulkemassa, mutta löytyy tilannetaju ja ennen kaikkea palveluhalu. Auto peruutetaan halliin, rengas irti ja vuotokohta löytyy. Paikkamato paikalleen, rengas täyteen ilmaa ja kiitos käynnistä.  Aikaa kului korkeintaan parikymmentä minuuttia, sen verran oli varauduttu jonottamaan marketin kassalla.
Olisiko sama voinut tapahtua Tampereella? Tyhmä kysymys, tottakai, kodinkoneet hajoavat paikkaa katsomatta. Liikenteessä voi tapahtua mitä tahansa ja missä vaan. Mutta ratkaisut eivät taatusti olisi olleet samanlaisia.

 

Mikä saa sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi elämä inhimillisissä mittasuhteissa, parempi puoliskoni, perhe, suku ja läheiset. Asun keskellä kauneinta Suomea.
”Sanotaan, onnea ei muka näyttää saa. Jos tekee niin, se heti katoaa. Aivan sama mulle, mä oon onnellinen.”

 

Malla Heinonen
päiväkodinjohtaja