Blog

Voitto ja tappio ekoista sarjapeleistä

Published by:

Pelikausi on alkanut. Ensimmäisestä pelistä haimme voiton 3–0 Toulousesta. Ottelu oli kokonaisuudessaan hieman hakevaa, ja nuoresta joukkueesta huolimatta Toulouse pelasi rohkeasti varsinkin syöttöruudussa. Heillä on pitkä ja fyysinen joukkue, joka onkin valmistautumassa Ranskassa järjestettäviin vuoden 2024 olympialaisiin. Mutta joukkueemme piti pään kylmänä, ja peruspeli riitti tällä kertaa voittoon.
Paljon emme etelässä vierailumme aikana kerenneet nähtävyyksiä katselemaan. Kuten jo niin monesti on totuttu, hotelli ja pelihalli saivat kaiken huomiomme.
Toisin kuin olen uskaltanut odottaa, matkustus peliin kävi yllättävän harmittomasti,. Matka Quimperistä suurimpaan osaan joukkueiden pelipaikoista on 6–12 tunnin luokkaa.
Bussissa matkustaminen ei onneksi ollut vaihtoehto, muuten selkäni olisi sanonut itsensä irti. Tunnin lento Nantesista Toulouseen oli kivuttomin ja miellyttävin vaihtoehto. Tosin ylimääräistä aikaa ennen seuraavan pelin alkua ei myöskään olisi ollut.

Kotiuduttuamme ehdimme treenaamaan muutamat harjoitukset, kunnes kohtasimme myös Mestarien liigaa pelaavan Mulhousen itäisestä Ranskasta. Tasoero edelliseen peliin verrattuna oli selkeä. Mulhousen pitkä torjunta ja laadukkaat syötöt veivät tällä kertaa pidemmän korren.
Pelimme oli ailahtelevaa, virheitä kertyi ja pisteputket, joita emme saaneet katkaistua, venyivät liian pitkiksi. Saamme kuitenkin olla tyytyväisiä kolmannen erän hienoon taisteluun, jossa slovakkihakkurimme johdatti kovilla hypärisyötöillä joukkueemme tappiotilanteesta 24–19 erävoittoon 26–24.
Niin kuin olen muutamaan kertaan todennut, potentiaalia joukkueessa on, se vain täytyisi saada jotenkin kahleista irti.

Omaksi onnekseni hävitty peli unohtui nopeasti, ja piristystä pelin jälkeen toivat vanhempani, jotka olivat lentäneet katsomaan ensimmäistä kotipeliämme.
Seuraavat 4 päivää treenien välissä kuluivat turistioppaana Bretagnea tutkien. Kiersimme Quimperiä, kävimme Point du Vanin tuulisella rannikolla, poikkesimme Locronan vanhassa kivikylässä sekä nautimme Ranskan leipureiden osaamisesta.
Vaikka vierailu ei ollut pitkä, se toi paljon energiaa tarpoa eteenpäin seuraavia viikkoja peleineen.

Terveisin Salla

Pitääkö olla huolissaan?

Published by:

Pitää. Monet ovatkin nykyään.
Viittaan tietysti IPCC:n, hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin, tuoreimpaan raporttiin, joka kertoo, että meillä on noin 30 vuotta aikaa tehdä jotakin ennen kuin on liian myöhäistä. Se on lyhyt aika, ja se aiheuttaa ahdistusta. Eikä ihme, näin lähellä maailmanloppu ei ihmiskunnan osalta ole vielä käynytkään.
Voi tietysti suhtautua kuten yhä harveneva ihmisjoukko suhtautuu ja kieltää koko homma. Silloinhan ongelma kai poistuu?

Ilmastonmuutoksen harrastajakieltäjät keksivät kyllä pätevät teoriat siihen, miksi tuhannet tiedemiehet ympäri maailmaa ovat väärässä ilmastonmuutoksen suhteen. Monet ihan peruskoulupohjalta.
Ilmastonmuutos ei ole totta, vaan se menee sään vaihtelun piikkiin. Tai vaikka se olisikin, niin se ei ole ihmisen aiheuttama. Tai vaikka se olisikin ihmisen aiheuttama, niin ei se ole ainakaan suomalaisen ihmisen aiheuttama. Se on kiinalaisen ihmisen aiheuttama. Tai mitä niitä ihmisiä nyt on. Siellä. Niiden pitää korjata ongelma, koska niillä on moninkertaisesti saastuttavammat hiilivoimalat kuin meillä, joilla on ihan vaan vähän saastuttavat.

Ei meidän tarvitse tehdä mitään. Meitä on niin vähän, että ei meidän tekemiset mihinkään vaikuta. Mehän emme ole edes ostaneet mitään halpaa halpatuotantomaassa tehtyä vaatekappaletta tai tilattu verkkokaupasta jotain hilavitkutinta, koska se on ihan tolkuttoman halpaa ja tulee ihan parissa päivässä postissa, toisin kuin jos tilaisimme tuotteen vaikka Turusta. Emme ole lentäneet etelän aurinkoon viettämään ansaittua lomaa kuin ihan pari kertaa vaan. Vuodessa. Ei tämä homma koske meitä. Harmi, että moni ehtii kuolla ennen kuin se 30 vuotta on mennyt eikä pääse ilkkumaan, kun mitään ei tapahtunutkaan. Kaikki argumentit valuvat kuin vesi vasta vahatun auton pelliltä.

Kun se lapsi siellä halpatuotantomaassa ompelee nälkäpalkalla 16 tuntia vuorokaudessa vaatteita, joita myydään täällä parilla eurolla kerran käytettäväksi ja sitten pois heitettäväksi, voi kuvitella, että työpäivän jälkeen on aika väsy. Ettei oikein jaksaisi opiskella insinööriksi tai joksikin muuksi. Ehkei jopa ole siihen minkäänlaista mahdollisuutta, toisin kuin meillä täällä Suomessa. Silloin ei myöskään suunnitella toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sitä vastoin täällä Suomessa meillä on, nillittämisen sijaan, aivan loistavat mahdollisuudet kehittää uusia keksintöjä ja innovaatioita, joilla voidaan auttaa koko maailmaa.
Siihen on jopa velvollisuus, koska suuri osa elintasostamme on syntynyt köyhempien maiden kustannuksella.
No nyt minäkin, viherpiipertäjäksi ja kukkahattutädiksi muuttunut keski-ikäinen mies, olen alkanut kierrättää muoveja. Laitetaan muovijätteet eri pussiin kuin muut talousjätteet. Sitä kertyy aivan hirvittäviä määriä, olen yllättynyt. Menisihän se talousjätteen mukana Tarastenjärvelle poltettavaksi hyötykäyttöön, mutta jos kierrättää, niin se menee uusiokäyttöön. Öljyä säästyy. Nykyään jopa poden huonoa omaatuntoa, jos ostan kaupasta muovikassin, kun olen unohtanut kauppakassin kotiin.
Ihme meininkiä keski-ikäiseltä miesoletetulta. Mutta olisi se muovin kierrätyspiste Orivedelle saatava, hitto soikoon! Viimeksi vein takakontillisen muovijätettä henkilöautollani Lielahteen Tampereelle, kun en kierrätyspistettä kätevämmin löytänyt. No, se oli työreissun yhteydessä, mutta kuitenkin. Ei ole helpoksi tehty muovin kierrätys Orivedellä, ei.

Mennyttä kesää muistellaan yhtenä lämpimimmistä, joita varmaan kukaan meistä on saanut elämänsä aikana kokea. Onhan se mukavaa, kun on lämmintä, mutta iloa vähän himmentää tietoisuus siitä, että sen aiheuttajana on yhä kiihtyvä ilmastonmuutos. Mutta toivon ja uskon, että kun maailman mahtimaat ja korkean tason päättäjät nyt toivottavasti tosissaan ryhtyvät toimeen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, niin kyllä se siitä.
Ehkä se USA:n nykyinen presidenttikin saadaan kohta heivattua pois maailmaa pilaamasta, ja remmiin astuu joku fiksumpi hahmo. On aika miettiä, millaisen maailman jätämme lapsillemme. Ja Keith Richardsille.

 

Miika Söderholm

Runkosarjan aluksi Etelä-Ranskaan

Published by:

Enää reilu viikko kauden alkuun, aika on kulunut vauhdilla. Hetki sitten vielä pohdimme preseasonin pituutta ja kaipasimme kauden alkua, mutta nopeasti se aika kuitenkin hupenee, ja muutama extra-viikko treenejä olisi kuitenkin enemmän kuin toivottuja.

Kaksi harjoituspeliä Nantesia vastaan olivat hyvin opettavaisia. Ensimmäinen niistä oli tasaisempi ja päättyi 3–2 Nantesin voittoon, toinen peli meni meidän osalta horroksessa, häviö suoraan 3–0.
Aloituskuusikko muuttui pelien aikana moneen kertaan, ja se, millä kuusikolla ensimmäisen pelin tulemme aloittamaan, on kaikille arvoitus.
Harjoituspelien alut olivat tasaisia, mutta erien puolessa välissä aloimme tehdä paljon syöttö- ja hyökkäysvirheitä, jotka kostautuivat. Vaikka saimme erien lopussa tuntuman takaisin, kirittävää oli liikaa. Joukkueemme ei ole erityisen nuori, mutta ehkä kuusikon suuri vaihtuvuus viime kauteen näkyy ja pelistämme puuttuu yhtenäinen rytmi.
Paljon on pelissä parantamisen varaa, mutta uskon ja tiedän, että joukkueessa on paljon enemmän potentiaalia, mitä se on tähän mennessä itsestään antanut. Ja ennemmin tai myöhemmin se potentiaali saadaan näkymään tuloksena.

Harjoituspelit on siis pelattu, ja ensimmäisen runkosarjan ottelun pelaamme Toulousessa, kun Ranskan ”Kuortane” asettuu vastaan. Valmennuskeskuksen porukka on varmasti kova vastus, ja nuoret lupaukset ovat valmiita taistelemaan joka pallon loppuun. Valmiina täytyy olla alusta asti, ja helppoja pisteitä ei ole luvassa.

Kausi alkaa meidän osalta kahden pelin viikolla, tiistaina vierasottelu ja lauantaina kotipeli Mulhousea vastaan, joka taas on kuulunut vuodesta toiseen Ranskan liigan kärkikastiin. Onneksi tämä peli on kotona ja kotiyleisön kannustus ja tuki ovat takanamme.
Toivottavasti Quimper on heti ensimmäisestä pelistä asti hereillä, ja yleisöä löytää paljon hallille mukanaan positiivista energiaa. Keskimääräinen yleisömäärä on kuulemma noin 1500, eli paljon enemmän kuin Suomessa on totuttu katsomossa näkemään.
Muutenkin ranskalaiseen fanikulttuuriin kuuluu enemmän ääntä ja mekkalaa kuin mitä Suomessa on totuttu. Odotan innolla tätä, koska tiedän itsestäni, että näissä olosuhteissa saan parhaiten itsestäni enemmän irti.

Tällä viikolla olemme vetäneet hyviä lajiharjoituksia, fysiikkaa ja levänneet. Joukkueessa on iloinen tunnelma, ja innolla odotamme tiistaita.
Parin päivän kuluttua lähdemme kohti Etelä-Ranskaa ja ensimmäistä runkosarjan peliä. Toivottavasti saamme heti alkuun itsestämme parhaan mahdollisen irti.
Fiiliksiä näistä peleistä ensi kerralla.

Salla

Unelman perässä ulkomaille

Published by:

Sanotaan, että neljäs vuosi on kaikkein haastavin eläinlääketieteellisessä, mikä ainakin tällä hetkellä hieman hirvittää. Samalla mieli on älyttömän innoissaan kaikesta käytännönläheisyydestä, jota tuleva vuosi kuulemani mukaan tarjoilee.
Tämä pitääkin hyvin paikkansa. Ainakin näin vuoden alussa olemme päässeet jo useamman kerran harjoittelemaan käytännön taitoja navettaympäristössä – muun muassa anamneesin tekoa, verikokeiden ottoa, vasikoiden nupouttamista ja muita perustaitoja. Tämän vuoden jälkeen pitäisi kuitenkin jo teoriassa olla valmis eläinlääkärin työhön. Siinäpä haaste pienelle ihmiselle.

Viime kesän työskentelin AlmaVet -pieneläinklinikalla Jyväskylässä, jossa sain samalla suorittaa opintoihin liittyvän kuukauden mittaisen harjoittelujakson. Opin monta arvokasta käytännön taitoa – potilaiden valmistelut leikkauksia varten, kanylointi, intubointi ja inhalaatioanestesian käyttö sujuivat kesän jälkeen helposti.
Monen monet kerrat kuunneltiin kahden muun opiskelijan kanssa korvat höröllään eläinlääkäreiden suusta pulppuavaa tiedon tulvaa. Samalla mielessä oli, miten hirmuisesti meillä innokkailla eläinlääkärinaluilla onkaan vielä opittavaa! Minun kesäni oli siis aika pitkälti sellainen, kuin sen toivoinkin olevan.
Kohokohta oli varmaankin, kun pääsin kastroimaan oman koirani alusta loppuun asti. Hieman minua kyllä jännitti leikkausviiltoja tehdessä – hengittäähän se vielä, eihän se kuole? Siitä huolimatta, että vieressä anestesiaa valvoivat erittäin pätevät hoitajat ja eläinlääkäri ohjeisti minua. Kaikki meni kuitenkin lopulta paremmin kuin hyvin ja Soolo-poika jatkaa nyt rentoja eläkeläispäiviä ilman naishuolia.
Suvi Heinolan tekemät tähystyssterilaatiot olivat hienoa seurattavaa ja pääsin myös niihin apukäsiksi. Kesän aikana sain myös oivallusta siihen, mitä oma työalue voisi joskus mahdollisesti olla – seuratessani esimerkiksi koiran koko korvakäytävän poisto-operaatiota, tämän pienen kirurgin alun innostus kasvoi pilviin!

Syyskuun alussa palattiin takaisin koulunpenkille. Oli ihanaa palata takaisin kotikaupunkiini, Tarttoon, vaikka olisinpa minä myös töissä viihtynyt pidempäänkin.
Koulussa opiskelemme tällä hetkellä anestesiologiaa, nautojen kliinistä lääkintää, radiologiaa ja gynekologiaa. Myöhemmin alkavat myös sisätaudit, kirurgia, patologinen anatomia, sekä kurssit turkistarhauksesta ja koe-eläimistä. Mukavana lisänä tänä vuonna ovat myös yöpäivystykset koulumme klinikalla. Paljon on siis ympätty tälle lukuvuodelle, mutta siitä selvitään kyllä hyvällä yhteishengellä!

Tämä on sitä minun unelma elämääni. Meille on annettu mahdollisuus siihen, että jokainen voi rakentaa elämästään omannäköistä – ainakin aika pitkälti. Tämä kannattaisi tehdä niin, että jokainen hetki olisi juuri sitä – täydellistä!
Elämä ei todellakaan aina tarjoile parastaan, eivätkä kaikilla lähtökohdat välttämättä ole helpoimmat unelmien toteuttamiseen, mutta niitä kohti pitäisi pyrkiä.
Nyt tuntuu, että elämä on vielä pitkälti edessä ja vaikka koulun monet tentit välillä stressaavatkin paljon, on opiskelijaelämä omalla tavallaan aika huoletonta. Rahaa nyt ei juuri ole ylimääräistä ja opiskeltavaa riittää loputtomiin. Hetkeksi kun vain malttaa pysähtyä miettimään – tämä on silti ihan parasta!

Evie Rekola
Kirjoittaja opiskelee eläinlääkäriksi Tartossa.

Monta versiota aloituskuusikoksi

Published by:

Viime viikko oli täynnä ohjelmaa, ja kiirettä piti. Saimme juosta kuvauksista toiseen ja erilaisiin pressitilaisuuksiin jopa pelipäivien aamuina. Alkuviikkoa lukuun ottamatta harjoitukset jäivät siis hieman vähemmälle – toisin kuin maskaran levittäminen.
Viikon lopulla pelasimme Promaster-turnauksen joka järjestettiin yhdeksättä vuotta peräkkäin. Turnauksen järjestää Quimper Volley 29, ja sinne saapui neljä joukkuetta eri puolilta Eurooppaa.

Ensimmäisenä vastaan tuli Tsekin joukkue Prahasta. Ottaen huomioon harjoitusten vähäisyyden ja hälinää täynnä olevan viikon suoriuduimme hyvin voittaen 3–1. Valmentajamme vaihtelivat kuusikkoa paljon koko turnauksen ajan ja kokeilivat erilaisia kombinaatioita.
Joukkueessa on kolme tasaväkistä keskitorjujaa, ja myös yleispelaajia ja hakkureita voi pyörittää neljään erilaiseen aloitukseen. Jatkuvasti vaihtuva kuusikko toi oman haasteensa peliin. Mutta tätä vartenhan juuri harjoituspelejä pelataan, ja mahdollisuus moneen erilaiseen aloitukseen tulee kaudella olemaan valttikortti.

Perjantaina pelasimme Belgian Asterixia vastaan. Belgiassa on käytössä sama pallo kuin Ranskassa, Molten, ja tämän huomasi Asterixin vahvasta aloituspelistä. Asterixin syötöt olivat omaa luokkaansa. Vaihtelevan vastaanoton jälkeen emme löytäneet peliin rytmiä minkään muun osa-alueen kautta, ja hävisimme 3–1. Lauantain myöhäisottelu Saksan Vilsbiburgia vastaan venyi puoleen yöhön. Saksalaiset väänsivät pelin itselleen 3–2.
Ottelu oli ailahtelevaa, ja väsymyksen näki molempien joukkueiden pelaajissa. Pelin vieminen viidenteen erään riitti kuitenkin meille sijoittumiseen turnauksessa toiseksi belgialaisten jälkeen.

Kokonaisuudessaan turnauksesta jäi hyvä maku. Vaikka joukkueemme hakee vielä omia vahvuuksiaan, ainekset laadukkaaseen tekemiseen löytyvät. Uskon, että tulevalla kaudella pystymme aidosti haastamaan Ranskan liigan kärkeä.
Pääsemmekin heti tällä viikolla harjoittelemaan lisää yhteistyötä, sillä pelaamme perjantaina harjoitusottelun Nantesia vastaan. Nantes sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi.
Nantes’n joukkueesta löytyy lisää suomalaisväriä, jota tänä vuonna Ranskan liigassa onkin roppakaupalla. LP Kangasalan joukkueesta ja Suomen maajoukkueesta tuttu Kaisa Alanko jakelee passeja toisella puolella verkkoa.
Ennen Ranskaan siirtymistä Kaisa pelasi Saksassa vuodesta 2013, missä hän viime kaudella voitti Saksan mestaruuden SSC Schwerinin riveissä.
Taas on uusi mahdollisuus oppia ja mennä askel eteenpäin joukkueena. Tasainen peli on varmasti luvassa.

Ensi viikkoon!
Salla

Miten halpa on kallista ja päinvastoin

Published by:

Monet asiat pyöristyttävät tai ihmetyttävät eri näkökulmista katsottuina. Aloitetaanpa vaikka pennien pyöristämisestä. Suomessa penni oli miljoonan alku, kunnes vuonna 1990 säädettiin laki pennien pyöristämisestä – eurosenttien pyöristämisestä laki saatiinkin säädetyksi jo vuonna 2000 eli ennen euron konkreettista käyttöönottoa vuonna 2002.
Pennit kun olivat kalliimpia kuin niiden käypä arvo ja miljoonan alku tuli ihan lain voimin kannattamattomaksi. Mutta pyöristettiinkö hinnat? En ainakaan muista ja harva niitä suureksi ilmoittaisi eli hinnat saavat olla 0,99 tai 1,99 ja niin edelleen. Siis ei koskaan 1,01 tai 2,01 paitsi bensan hinnassa, joka hyvinkin saa olla vaikkapa 1,699.
Toisin sanoen kaikkea pitäisi ostaa vähintään viisi kappaletta, jotta tavaran saisi oikeaan hintaan paitsi polttoainetta pitääkin ostaa 100 litraa kerralla, jotta saa ilmoitettuun hintaan.
Kalliiksi käy pyöristäminen, jos tarkkoja ollaan, mutta käytäntö on levinnyt useimpiin euroalueen valtioihin.

Mutta katsotaanpa, mitä itse kukin meistä tarvitsee elääkseen ja mitä se maksaa. Kukaan ei selviä hengissä syömättä eikä asuntokaan ole pahitteeksi. Yksiviivaisesti ajateltuna näiden perusasioiden tulisi kaiketi olla melko saman arvoisia, joskin ruoka säilyy vain hetken, kun taas asunto voi olla elinikäinen. Eikä ruokaa syönnin jälkeen tahdo saada kaupaksi muuten kuin jätemaksuja vastaan.
Onneksi asunnosta useimmiten saa vielä jonkinlaisen jälleenmyyntihinnan, paitsi silloin kun ostaja harmistuu ja hakee rahat takaisin vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Milloinkahan homehtuneen leivän tai ruostuneen auton mahtaisi saada palautettua myyjälle korvausta ja hinnan takaisinmaksua vastaan?
Homeet ja ruoste ovat melko rinnastettavia ilmiöitä, ja pahasti ruostunut auto on aika vaarallinen niin käyttäjälle kuin myös ulkopuolisille henkilöille. Autoista ja asunnoista puuttuvat parasta ennen -päiväykset, eli sellaisiin voi vedota vain leivän homehtuessa.

Asumisesta, ruosta ja autoista puheen ollen, harva tullee ajatelleeksi niiden suhteellisia arvoja. Mielestäni asuminen on kallista ja autoilu vielä kalliimpaa.
Laskeskelin asumisen hintatasoa ja totesin, että keskivertokuluttaja saisi päivittäisillä asumiskuluilla vaikkapa kilon filepihviä tai mukavan illallisen ravintolassa, elleivät juomavalinnat moninkertaista käynnin päätarkoituksen hintaa.
Samalla rahalla voi nautiskella reilut viisi kiloa jauhelihaa, parikymmentä kiloa kauraryynejä, viitisenkymmentä litraa maitoa tai miltei seitsemänkymmentä kiloa perunoita. Sopivasti sekoitettuna saataisiin monipuolinen päivittäinen ravinto isommallekin sakille.
Ruoasta, vaikka ei kauraryynien painosta, suurin osa on vettä. Joskus vesi on halpaa ja joskus kallista. Useimmiten vesi pullotettuna on jopa kympin litra, kun taas maitoa, joka kuorittuna on melkein pelkkää vettä, saa samalla rahalla litratolkulla.
Kukaan ei vielä ole tietääkseni onnistunut brändäämään maitoa hienoon pulloon. Vesi on ruoassa siis halpaa, mutta arvonlisä pullossa kannattaa ja verottajakin saa osansa.
Jos vesi kuivataan, niin se muuttuu arvottomaksi eli haihtuu ilmaan. Ja esimerkiksi kiloon kuivattuja marjoja tarvitaankin kymmenkertainen määrä.

Monikaan ei ole valmis luopumaan auton käytöstä, ja auto onkin melkein yhtä välttämätön kuin asunto tai ruoka. Miten muuten pääsisi ruokakauppaan, pankkiin tai muille asioille, kun ajanvarauksien jälkeen monien asioiden hoitamiseksi matkaa on taitettava satojakin kilometrejä.
Auton kulut ovat tietysti käyttäjästä kiinni, mutta kohtuullisen menopelin maksut ovat vähintäänkin puolet asumiskustannuksista.
Samalla rahalla siis saisi aika mukavan päivittäisen ravinnon useammalle kuin yhdelle henkilölle. Toisaalta moni valitsee kalliimman kulkuneuvon ja vertailun vuoksi pystyisi hankkimaan reilusti kalleimpiakin ruokatarvikkeita.
Jos valintana on suosittu katumaasturi, niin monen sellaisen hankinta vastaa ravintolaillallista kerran päivässä ihan elinikäisesti.

Jokainen onneksi saa tehdä valintansa tahtonsa mukaan ja harva tyytyy samaan dieettiin päivästä toiseen. Sen sijaan uskallan väittää, että nykyisen eurooppalaisen ja suomalaisenkin kuluttajan elintasossa ruoka ei saa ansaitsemaansa kunnioitusta.
Valinnoista ja makuasioista ei kuitenkaan tarvitse kiistellä. Mutta muistetaanpa kuitenkin, että ruoka elättää kaikkia. Sen tuottajat ottavat suuren riskin ja tekevät investoinnit vuosiksi eteenpäin saadakseen kymmenyksen vähittäishinnasta. Ellei satoa tule niin sekin jää haaveeksi ja pulassa ollaan.

Yrjö Roos

Salut

Published by:

nyt on tullut kuukausi täyteen Ranskan maalla.
Harjoitukset ovat lähteneet vauhdilla käyntiin sekä laji- että fysiikkapuolella. Viikkoon harjoitustunteja on tullut keskimäärin noin 20. Päivämme ovat suurimmaksi osaksi kahden treenin päiviä.

Quimperin keskustassa ihastuttavat vanhat talot ja kapeat kadut.

Aamusta olemme kömpineet punttisalille, jossa olemme tehneet suhteellisen aerobisia harjotteita. Hikoilua ei ole voinut välttää, onneksi valmentajamme tykkää tehdä monipuolisia harjoitteita. Olemme käyneet spinning-, bodydance- ja kickboxing-tunneilla, kajakoimassa ja uimassa.
Näin ainakin oma mielenkiintoni on pysynyt korkealla, vaikka aina kaikki tunnit eivät välttämättä lopuksi olleetkaan omia lemppareita.
Iltaisin lajitreenit ovat painottuneet tuntuman hakuun ja liikkeeseen. Ranskassa pelattava pallo on hieman erilainen kuin Mikasa, johon olen tottunut. Molten-pallo on raskaampi, sen pinta on hieman tahmeampi ja myös väritykseltään se eroaa Mikasasta. Nämä ominaisuudet vaikuttavat omassa pelissä ehkä eniten syöttö-vastaanotossa: syötössä palloon ei tunnu saavan yhtä helposti leijaa kuin Mikasaan, mutta siihen saa paremmin vauhtia ja näin painavamman syötön. Tietysti nämä asiat vaikuttavat vastaavasti vastaanottoon. Mielenkiinnolla odotan, miten tämä tulee muuttamaan omaa pelaamista.
Vapaapäivinä, joita meille on suotu muutama, olemme tutkineet Quimperin keskustaa, joka on ihastuttanut vanhojen rakennusten, upean katedraalin ja kapeiden katujen yhdistelmällä.
Ranskassa ihmiset käyvät usein ulkona syömässä, ja täällä Bretagnessa he istuvat usein creperiessä. Niitä on joka kulmalla, eivätkä paikalliset tunnu saavan ohukaisista tarpeekseen. Terassit ovat täynnä, ja vielä suhteellisen kesäisillä kaduilla on riittänyt elämää.
Myös lähimarket on käynyt tutuksi. Prismaan verrattavassa kaupassa saattaa toisinaan kulua tunti jos toinenkin. Tuotteiden selosteissa ei ole vielä tullut vastaan sanaakaan englantia, joten osa tuotteista on tullut ostettua toivoen, että saisi edes lähelle sitä mitä toivoo.
Kaupan hedelmä- ja vihannestiski on ihastuttanut tuoreudellaan ja monipuolisuudellaan, kun taas proteiinituotteita kaupasta ei löydy kirveelläkään. Olemme Saanan kanssa tyytyneet kohtaloomme ja tilaamme tarvittavat proteiini- ja viherjauheet netistä Saksan puolelta.
Ensi viikolla pelaamme ensimmäiset harjoituspelit turnausmuodossa. Vastaan tulevat Asterix Belgiasta, Vilsbiburg Saksasta sekä Olympic Prague Tsekeistä, eli pääsemme heti testaamaan peliämme kovia joukkueita vastaan.
Mielenkiinnolla odotan, miten toimimme joukkueena kentällä. Harjoituksissa emme ole vielä tehneet varsinaista kuusikkotreeniä, joten alku voi mennä taktiikkaan ja toisiimme tutustumiseen, mutta tätä vartenhan harjoituspelejä pelataan.
Jos haluatte nähdä pelien lopputulokset ennen seuraavaa blogia, jossa kerron tuntemuksia niistä, laittakaa Facebookissa seurantaan Quimper volley 29!
La semaine prochaine, eli ensi viikkoon
Salla

Emme elä pelkästään oman kunnan kuplan sisällä

Published by:

Lapsuuden kasvuympäristöllä ja kotikunnalla on suuri merkitys ihmisille oman identiteetin kannalta, niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueilla. Meille hämäläisille vaatimattomuus on edelleen kunnia-asia, ja Pohjanmaalla ollaan edelleen ylpeitä, kun rakennetaan naapurin isäntää suurempi pirtti. Maailma muuttuu, vai muuttuuko?
Osana identiteettiä ja arkielämään vaikuttavana asiana on myös maakunta. Vaikkei nykypäivänä elämä rajoitu oman maakunnan alueelle, on sillä, mitä maakunnassa tullaan päättämään, kun vastuuta siirtyy kunnista maakuntiin, suuri merkitys yksittäisen ihmisen elämään. Oman maakunnan asema vielä vahvistuu mahdollisesti maakuntauudistuksen myötä.
Oman maakunnan päätöksenteon lisäksi on hyvin tärkeää maakuntien välinen vuoropuhelu ja verkostot niin paikallistasolta valtakunnallisiin kontakteihin. Voimme auttaa ja oppia toisiltamme eri asioita, murrerajan ei pitäisi toimi kielimuurina neuvotteluissa. Vahva ja laaja-alainen yhteistyö on kilpailuetu, kun ajetaan yhteisiä hankkeita suurien pöytien käsiteltäväksi valtakunnalliseen päätöksentekoon.

Jämsän kaupunginvaltuusto ilmaisi vuonna 2016 äänin 26–17 tahtonsa Pirkanmaalle, tosin valtio loukkasi kunnan itsemäärämisoikeutta, ja Jämsä päätyi takaisin Keski-Suomeen. Tämä tuntui loukkauksena Pirkanmaalla syntyneelle entiselle längelmäkeläiselle.
Mielestäni Keski-Suomen vahvojen lobbarien toimintaa on kritisoitu julkisesti hyvin vähän. Luonnollistahan se on, että pidetään omistaan kiinni. Hämäläiseen tapaan on tyydytty siihen, mitä ylempää on määrätty. Itsemäärämisoikeutta eivät kuitenkaan voi kunnilta viedä edes ne valtion konttorin mustatakkiset miehet.
Jyväskylä on länkipohjalaisille lähinnä kaukainen paikka jossakin pitkällä Partalan mäen takana. Palvelunsa ja ostoksensa moni entinen längelmäkeläinen hankkii myös Pirkanmaalta, kuten ennen Längelmäen kunnan aikaan. Rahavirrat liikkuvat useampaan suuntaan, ja aluetalous kiittää.

Monen asian hoito onnistuu nykypäivänä näppärästi minun sukupolveltani sähköisesti, ja mobiilisti. Kaikkia asioita ei voi kuitenkaan kotisohvalta hoitaa, eikä se ole hyväksi palvelun laadun ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Etälääkärit ovat tulevaisuutta, mutta eivät korvaa ihmiskontaktia ja sosiaalista kanssakäymistä.
Tulevat maakunnat päättävät asukkaidensa palveluista. Ääni vaaleissa on tärkeä.
Länkipohjan taajaman sijainninkin vuoksi kuntien ja maakuntien välinen yhteistyö on siis hyvin tärkeää sekä Jämsälle ja Orivedelle. Kunnan rajalla sijaitseva Länkipohja toimii porttina molempiin suuntiin. Länkipohjalaisista hyötyvät sekä jämsäläiset ja orivesiläiset. Lisäksi Länkipohjassa on työpaikkoja ympäryspaikkojen asukkaille.
Yhteiset hankkeet tiestön ja liikenteen kehittämisen suhteen sekä yhteistyössä toteutetut aluepoliittiset kannanotot ovat tärkeitä molemmille kunnille. Kehitetään yhteistyötämme vielä enemmän hyödyntäen laaja-alaisia verkostoja. Pelkästään yksin emme kovassa kilpailussa pärjää, yhteistyö vie koko seutua kohti menestystä!

Eero Peltola

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Länkipohjasta, joka pitää metsänhoidosta ja divarijääkiekosta.

Bonjour! Poskisuudelmia riittää

Published by:


Olen 24-vuotias lentopallonpelaaja Orivedeltä, ja minua pyydettiin kirjoittamaan ajatuksia ensimmäisestä ammattilaiskaudestani Ranskassa Quimper Volley 29.ssä.

Ensimmäiset fiilikset kaupungista ovat hyvät. Jo heti lentokentästä huomaa, että en ole saapunut metropolii, onhan tämä vain 63 000 asukkaan kaupunki.

Laskeudumme pienellä propellikoneella Quimperin kentälle. Lentokenttärakennus näyttää ulospäin omakotitalolta. Ulkona on nätit ruusupenkit, ja sisälle pääsee pienistä sinisistä ovista. Kentällä on tasan kaksi huonetta, toinen saapuville ja toinen lähteville.

Olen varma, että tulen pitämään tästä kaupungista. Ulkona minua ovat vastassa molemmat valmentajat,  jotka ottavat vastaan hymyillen ja poskisuudelmia jakaen. Ensimmäiset, mutta ei lähellekään viimeiset, niitä tuntuu satavan joka hetkessä. Yksi niistä asioista, joihin suomalaisella, omaa tilaa kaipaavalla kestää tottua.

Keskustaan ajamme vain 5 minuuttia, ja olemme uuden asuntoni parkkipaikalla. Asunto on iso kolmio, jonka jaan alempaa sarjaa pelaavan ranskalaispassarin kanssa. Tulemme heti hyvin toimeen, ja onnekseni hän on yksi niistä ranskalaisista, joka osaa hyvin englantia. Itselleni ranskan kieli on vielä melko vieras perusfraaseja lukuunottamatta.

Seuraavana päivänä on joukkueen ensimmäinen kokoontuminen, jossa valmentajamme esittelee joukkueen, henkilökunnan ja huoltotiimin. Hän aloittaa englanniksi, mutta puolessa välissä palaveria kieli vaihtuu lennosta ranskaan. Onneksi joukkueessa on monta jotka puhuvat sekä ranskaa että englantia, joten asiat eivät jää epäselviksi.

Joukkue muodostuu 11 pelaajasta, joista 7 ulkomaalaista. Pelaajia on Slovakiasta, Tsekistä, Senegalista, Englannista sekä tietenkin Ranskasta. Meitä suomalaisia löytyy kaksi.

Viime vuoden pelikaverini Saana Koljonen on myös ensi kaudella vierelläni vastaanotossa. Suomea puhuva kaveri helpottaa paljon sopeutumista uusiin kuvioihin. Palaverissä tunnelma on rento, ja huumoria on ilmassa. Valmentajamme ei vaikuta pää punaisena huutavalta tyypiltä. Tutustumme myös uuteen kotisaliin, joka on hyvin valoisa ja iso – ainoa miinuspuoli on puinen lattia.

Illalla tapaamme myös koko Quimper Volley 29 -yhteisön. Ihmisistä huokuu yhdessä tekemisen halu, ja he ovat aidosti kiinnostuneita tulevasta kaudesta. Ilmapiiri on huolehtiva, iloinen ja odottava. Tunnen heti kuuluvani joukkoon.

Loppuviikko menee joukkueen kanssa erilaisissa tapahtumissa ja vapaa-aikaa viettäen. Milloin rannalla, vaeltamassa tai crepes-nautinnoissa kahviloissa. Niihin ainakin tämä osa Ranskaa on hulluna. Joukkueesta jää fiilis, että tulemme olemaan yhtenäinen joukkue.

Ensi viikolla alkaa sitten itse asia, eli lajitreenit ja fysiikkaharjoitteet. Innolla odotan mitä tuleman pitää. Alkutuntemukset ovat yllättäneet pelkällä positiivisuudellaan.

Au revoir! Palataan!

Salla

Cheekistä Popedaan – elämäntavasta työksi

Published by:

Suomalaisen elävän musiikin vuosi 2018 jää todennäköisesti historiankirjoihin erityisesti kahdesta keikasta. Jare Tiihonen sammutti viikonloppuna valot Lahden mäkimontussa ja hautasi artistiminänsä eli Cheekin puitteiltaan ainutlaatuisessa showssa. Muutamaa viikkoa aikaisemmin Popeda paahtoi Ratinassa parituntisen hittikavalkaadin täydelle stadionille.
Vertailu näiden kahden keikan välillä ei ole millään tavalla reilu, mutta silti se on liian houkutteleva kokonaan ohitettavaksi. Neljänkymmenen hienon vuoden jälkeen Popedan stadionkeikka oli vain välitilinpäätös, eikä vauhdin hiljenemisestä ole tietoakaan, vaan rokkikone jyskyttää tasaisen varmasti eteenpäin. Jare sen sijaan päätti huipulle 20 vuoden nousujohteisen uran jälkeen. Joidenkin mielestä tämä kertoo asenteesta, joidenkin mielestä laskelmoinnista. Varmasti kyseessä on molempia.

Jos haluaa etsiä yhden sanan, joka sopisi sekä Popedaan että Cheekiin, se voisi olla tinkimättömyys. Kumpikin on luonut Suomessa täysin omannäköisensä uran. Popeda hengittää rock’n rollia, suomalaista sisua ja periksiantamattomuutta. Siihen arvomaailmaan ei kuulu jättää leikkiä kesken. Ylä- ja alamäet painetaan samalla höyryllä nyrkit savessa ja räkä poskella, tarvittaessa suomalaisia voimasanoja pärisyttäen ja ilman turhia pröystäilyjä.
Sama tinkimätön asenne oli Jarella Cheekin uraan ja imagoon. Se imago rakentui kuitenkin menestyksen ja kasvun varaan, eikä se olisi kestänyt vääjämättä jossain vaiheessa edessä olevaa suosion notkahdusta ja roolin vaihtumista pääesiintyjästä lämppäriksi. Tätä taustaa vasten ratkaisu lopettaa huipulla on ymmärrettävä. Tulevaisuudessa on aivan sama mitä Jare tekee, Cheek on jo sen yläpuolella suojassa.
Suomalainen yleisö on aina arvostanut tietynlaista nöyrää duunariasennetta, jota esimerkiksi Popedalta löytyy vaikka muille jakaa. Sen vuoksi artisti, joka kehtaa lopettaa huipulla, tuntuu ylimieliseltä ja herättää vahvoja tunteita. Cheek ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan. Kuluneena vuonna Suomen ohjelmakartalta vetäytyivät uransa huipulta pidemmälle tauolle esimerkiksi sellaiset nimet kuin Antti Tuisku ja Haloo Helsinki.
Monen muun tähtiartistin kohdalla keikkoja tiedusteltaessa oli vastauksena ”tekee tällä hetkellä vähemmän keikkoja ja keskittyy suurempiin tapahtumiin”. Onneksi yhä löytyy niitäkin, joiden imago ja työmoraali sallivat myös pienemmät keikkapaikat syvemmällä maakunnassa.
Entä, jos artistikentällä pitkään vallinnut asenne, jossa jokainen saatavilla oleva keikka on poimittava pois eikä kilometrejä pelätä, on kuitenkin vaihtumassa keskiluokkaisempaan, laskelmoivaan ja mukavuutta tavoittelevaan tapaan toimia? Kenties tulevaisuudessa keikkailu on uusillekin artisteille vain työ eikä kuluttava elämäntapa kuten aiemmin.
Ja ehkä jatkossa yhä useammalla artistilla on varaa valita rusinat pullasta ja tehdä vain ne keikat, joille oikeasti tekee mieli lähteä. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että ajatus marraskuisesta valtatiestä loskasateessa jossain Kärsämäen pohjoispuolella matkalla kohti epämääräistä tanssilatoa ei ykköskorin tähteä välttämättä houkuta.
Nykypäivänä yleisöä on vuosi vuodelta vaikeampi saada liikenteeseen. Monelle pienemmälle keikkapaikalle olisi lähes välttämätöntä saada esiintymään edes joku Suomen huippunimistä. Toivottavasti pelko siitä, että jatkossa yhä useammat esiintyjät keskittyisivät vain suuriin festareihin ja kaupunkikeikkoihin, onkin turhaa. Tai sitten toivotaan, että Popeda jaksaa vielä seuraavatkin 40 vuotta.