Blog

Miksi edes pitäisi olla niin itseohjautuva?

Published by:

Olen ihmeissäni. Uusi opetussuunnitelma puhuu entistä aktiivisemmasta ja itseohjautuvammasta oppilaasta. Unelmaoppilas on kaiketi itseohjautuva ja omatoiminen oppija, joka itse ottaa vastuuta. Lisäksi hän tietysti ottaa leikiten haltuun digitaalisuuden ja ilmiöoppimisen. Huh heijaa.
Sama mantra on osittain levinnyt jo varhaiskasvatukseen. Sielläkin lasten pitäisi yhtäkkiä olla jotenkin kauhean omatoimisia. Kyllä, sielläkin puhutaan entistä aktiivisemmasta ja omatoimisemmasta lapsesta. Miksi ihmeessä? Mikä näitä suunnitelmien laatijoita oikein vaivaa? Jollekin on selvästi iskenyt paniikki. Hei, älylaitteiden aikana yhteiskunta muuttuu niin hurjaa vauhtia, että lastenkin on muututtava. Tähän vieläpä tunnutaan uskovan suorastaan lammasmaisesti. Kun joku ”viisas” sanoo, näin sen täytyykin olla.

Mitä huonoa on vanhassa varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä tai perinteisessä opettajalähtöisessä opetuksessa? Eikö opettajien tehtävä muka enää olekaan opettaa?
Lisäksi helposti niitä, jotka kritisoivat ihan aiheesta uutta ilmiölähtöistä opetustapaa, pidetään jotenkin taantumuksellisina – ihmisinä, jotka ovat jotenkin pudonneet kärryiltä tai ainakin uhkaavat pudota.
Mielestäni on sivistymättömyyden huippu, jos ilmiöopettamiseen hurahtaneet eivät ehdi luetuttaa oppilaillaan yhtä ainoaa perinteistä kirjaa lukuvuoden mittaan. Tällaiseenkin olen törmännyt. Aineita sekoitellaan toisiinsa niin, ettei missään tunnu olevan enää päätä eikä häntää, eikä kukaan varsinkaan opi kunnolla mitään.

Suomi porskutti vielä 2000-luvun alussa oppimistuloksissa Pisa-vertailujen kärkipaikoilla maailmanlaajuisesti. Sittemmin on tapahtunut selkeä käänne heikompiin tuloksiin. Helsingin yliopistossa haluttiin alkaa tutkia, mistä moinen notkahdus johtuu eli mikä heikentää 15-vuotiaiden oppimistuloksia.
Tutkimusta tehneen psykologian tohtorin Aino Saarisen mukaan heikompiin oppimistuloksiin ovat johtaneet juuri digitaalisuuden ja ilmiöoppimisen lisääminen.
Digilaitteiden käytön pitäisi koulussa olla väline kohti parempaa oppimista. Nyt liian usein käy niin, että niiden käytöstä itsessään on tullut päämäärä.
Jotta oppimista voi tapahtua, pitää pystyä keskittymään opeteltavaan asiaan ja prosessoida opittua. Jos pitää keskittyä johonkin muuhun tekemiseen, kuten digilaitteen käyttöön, oppiminen voi herpaantua.

Ilmiöoppimisessa vastuu oppimisesta siirretään entistä enemmän oppilaalle. Ei voi mitenkään vaatia, että jo 11-vuotias lapsi osaa itse suunnitella, mitä hänen pitäisi oppia ja mistä ja miten hakea uutta tietoa. Mielestäni on suorastaan heitteillejättöä, jos lapsi jätetään yksin selviytymään saatavilla olevan valtavan tietomäärän kanssa.
Ilmiöoppimisen käyttöä on perusteltu sillä, että se tasaa eri perhetaustoista tulevien oppimistuloksia. Tutkimus osoitti, että on käynyt juuri päinvastoin. Heikot oppilaat pärjäsivät entistä heikommin.
Huolestuttavaa on, jos kysymys ei ole enää siitä, oppiiko lapsi jotakin ainetta vai ei, vaan siitä, selviääkö hän niissä olosuhteissa, joissa oppiminen tapahtuu.
Kuitenkin yksi on varmaa: ihmisaivojen tapa oppia ei ole muuttunut miksikään 20 vuodessa. Vielä 2010-luvun 15-vuotiaiden keskuudessakin Pisa-tutkimuksissa perinteinen opettajalähtöinen opetus oli yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. Mitä tästä siis voidaan päätellä? Opettaja on onneksi yhä se, jolta oppi parhaiten päähän jää.

Kati Pääkkönen

Kuka kehtasi viedä eläkeläisten karaokelaitteet?

Published by:

Poliisi selvittelee Länkipohjassa tapahtuneita murtoja ja toivoo niistä vihjeitä. Murtautuja on rikkonut Symppiksen vieressä toimivan Näpsäkkä-puodin ikkunan ja vohkinut puodista muun muassa hyvän summan rahaa, muutaman tietokoneen ja karaokelaitteen.
Kenties sama varas on sitten jatkanut Salen kylmävarastoon, josta ei tosin ole tarttunut saaliiksi mitään. Uutinen ei ole ainoa laatuaan, vaan juuri kesällä uutisoitiin muutamista pahoinpitelyistä ja murtojakin tapahtui.

Uutiset lapsuuden kotikylässäni melko tiheään tahtiin tapahtuneista rötöksistä kuulostavat oudolta. Teiniajoiltani ja lapsuusvuosiltani muistelen, että kylässä oli välillä liiankin rauhallista. Mikä siis mahtaa olla syynä siihen, että murrot ja muut rikokset vaikuttavan olevan kasvussa Länkipohjassa?
Onko pienen kylän yhteisöllisyys todella laskenut niin huonolle tasolle, että koko kylää hyödyttävien yhdistystenkin täytyy hankkia valvontakameroita tiloihinsa? Tiloihin, jotka toimivat koko kylän olohuoneina ja jotka saattavat olla kohta ainoita paikkoja, joissa ylipäätään tapahtuu.
Erityisesti yksinäisten ja eläkeläisten puolta pitävän Symppiksen karaokelaitteiden varastaminen on moraalinen pohjanoteeraus, joka ei voi mitenkään olla rahallisen hyödyn väärti. Haluan uskoa, että murtojen takana on ollut läpikulkumatkalainen eikä omankyläläinen.

Harmillisia uutisia lukiessa tulevat mieleen myös Länkipohjaa uhkaavat säästöt, jotka eivät ainakaan paranna tilannetta. Miten koulusta ja sen ohessa toimivista palveluista ja jäähallista luopuminen mahtaisivat vaikuttaa häiriökäyttäytymisen ja rikosten määrään?
Kun tekeminen vähenee ja kylä hiljenee entisestään, on todennäköistä, että turhautuminen ja tylsistyminen kanavoituvat yhä enemmän esimerkiksi ilkivaltaan ja päämäärättömään kylänraitilla maleskeluun.
Vaikka vaikutukset eivät olisi ihan niin rajujakaan, on selvä, että jos suurelta osin talkoilla ylläpidetyt palvelut, kuten kirjasto ja jäähalli, lakkautetaan, häviää kylästä tärkeitä yhteisöllisyyden symboleja. Jos palveluita lakkautetaan, vähenee myös ihmisten liikkuminen kylällä, mikä aiheuttaa jo itsessään turvattomuuden tunnetta.

Jos koulun tilat pimenevät kokonaan, lakkaa myös muun muassa kuntosalista ja koulun tiloissa pidettävistä kerhoista aiheutuva liike iltaisin. Jos jäähallia ei enää pystytä pitämään käytössä, eivät siellä käyvät luistelijat ja kiekkoilijat enää pidä pimeitä talvi-iltoja eläväntuntuisina.
Ehkäpä kylän tulevaisuuden turvaaminen juuri perustetun kyläyhdistyksen voimin saa kaikki länkipohjalaiset puhaltamaan yhteen hiileen ja vakuuttamaan myös Jämsän päättäjät siitä, että tyhjällä kylänraitilla olisi liikaa huonoja vaikutuksia.
Toivottavasti myös Symppiksen toiminta saa jatkua turvallisesti, vaikka sitten kameravalvonnan varmistamana.

Anni Lähdesmäki

Marraskuuta mennään,

Published by:

Marraskuuta mennään,
ja pikkuhiljaa on havaittavissa talven merkkejä. Lehdet varisevat hiljalleen puista ja sateiset päivät ovat lisääntyneet. Aurinko on kuitenkin esiintynyt tasaisin väliajoin jakaen omaa energiaansa ei niin hyvin alkaneeseen kauteen.

Peli Cannesia vastaan oli hyvä taistelu. Joukkueemme tekemisessä oli huomattavissa hieman enemmän harmoniaa. Paljon tietysti uupuu: 17 virhettä syöttöruudussa oli aivan liikaa, ja se on sitä ketä tahansa vastaan.
Verkon toisella puolella Orpossakin pelannut Agnes Pallag nosti suurimman osan kenttään menneistä syötöistämme hyvällä prosentilla. Myös Agnesin ja Cannesin toisen yleispelaajan voimakkaat viistohyökkäykset olivat vastustamattomia.
Emme pystyneet vastaamaan tähän omalla tykityksellämme Cannesin vahvaa torjunta- ja puolustussysteemiä vastaan. Erien alut olivat taas kerran meidän tähtihetkiämme, mutta jo totutusti erän puolenvälin jälkeen vastustaja rymysi muutaman pisteputken turvin johtoon ja erien voittajaksi. Yhden erän saimme haalittua itsellemme paremmalla tekemisellä torjunnan ja puolustuksen puolella.

Nyt takanamme on 5 peliä. Niistä olemme saaneet 3 pistettä ja sijoituksemme on 12:s. Pelit Pariisia ja Venellesiä vastaan ovat jääneet harmittamaan. Näitä joukkueita vastaan olisimme voineet hankkia muutaman pisteen enemmän. Mutta näillä mennään, mitä on, ja suunta on vain eteenpäin.
Pelissämme on nähtävissä kehitystä, mutta askeleet sitä kohden ovat olleet hieman liian hitaita. Toivon, että kun joulutauko koittaa, olemme hieman paremmissa asetelmissa kuin nyt.
Joukkueemme on täynnä mukavia persoonia ja olemme välttyneet turhilta konflikteilta, mutta ehkä juuri tämä tietynlainen hienovaraisuus onkin ollut este kehitykselle. Joskus kehitys vaatii kovia otteita, suorempaa puhetta ja vaatimusta tietystä tasosta.
Turhautumista on ymmärrettävästi huomattavissa. Toivon, että saamme sen valjastettua positiiviseksi energiaksi ja tuottoisaan tapaan toimia.

Tietysti täytyy muistaa, että kausi on vielä suhteellisen alussa, alkoihan se vasta vajaa kuukausi sitten. Mutta jokainen peli ja piste on joukkueellemme tärkeä.
Kauden alussa tavoitteeksemme asetettiin päästä playoff-otteluihin. Tämän tavoitteen toteuttamiseen joukkueenjohto oli laatinut listan joukkueista, joilta ”otamme” helpot pisteet, pelit, joista on saatava kairattua edes piste, ja pelit, joissa voimme pelata ilman paineita.
Henkilökohtaisesti en pitänyt tästä tavasta, mutta ehkä joillekin se tuo selkeyttä omaan peliin. Itse unohdin koko vaatimuslistan, ja yritän keskittyä jokaiseen peliin samalla tavalla.

Ennen joulutaukoa edessämme on 5 peliä cupin ottelu mukaan luettuna. Ensin aloitin tämän lauseen sanalla ”toivon”, mutta toivo ei nyt yksin riitä. Siispä: jotta voin lähteä hyvillä mielin joulun viettoon, aion ottaa enemmän vastuuta omasta treenaamisestani, tuoda valmentajille toiveita päivittäisiin harjoituksiimme ja keskustella kehittävästi joukkuetovereideni kanssa tekemisestämme.
Jotain on tapahduttava, ettei kausi vain vilise ohitsemme. Uskon, että tämä joukkue vaatii nyt jonkinlaista ravistelua. Joukkueessa vallitseva pieni epätoivo on kitkettävä ja ymmärrettävä, että meissä on jo kaikki tarvittava.

”The present situation is open, real and with an appreciation of the richness in the present. It’s the basic trust that the space is there already. The whole point is that we don’t have to get it; we have it.”
(teksti otettu USA:n maajoukkueliberon Dustin Wattenin blogikirjoituksesta ”Best day ever”)

Terveisin Salla

Rangaistus, joka kävi kantapäälle

Published by:

Lokakuu on mennyt vähän kuin jäitä poltellessa. Harvoin olen näin syvästi ikävöinyt Länkipohjan juttukeikoille, tai Juupajoelle, tai Eräjärvelle.
Olen lusinut kuukauden ajokieltoani, joka napsahti osakseni, kun rikesakkoja kertyi turhan monta turhan lyhyessä ajassa. Ne kaikki tulivat melko pienistä ylityksistä, mutta määrä ratkaisi. Kohtalokseni koituivat turhan hyväkulkuinen auto, tuttavienkin tiedossa ollut raskaahko kaasujalka ja peltipoliisit – sama tolppa jopa kahteen kertaan.
Eikä auttanut perusteellinen, mietitty ja katuva kirjelmäkään Sisä-Suomen poliisilaitokselle. Rikollinen mikä rikollinen, vaikka kuinka kerroin tarvitsevani autoa työssäni. Varoituksella pääseminen pälkähästä tyrmättiin ”toistuvan piittaamattomuuden” perusteella. Mitäpä siitä, vaikka ylinopeussakkoja tätä kasaumaa ennen oli tullut vain kerran kymmenessä vuodessa pitkässä ajohistoriassani.
Tiukille otti jo rangaistuksen odottaminen, sillä piikki täyttyi jo kesäkuun alussa, ja siitä lähtien vain odottelin seuraamuksia. Kävin jopa kesälomareissun pohjoisessa, erittäin nuhteettomasti ajaen. Postia poliisilta tuli vasta syyskuussa. Ehkä siellä oli vuoroaan odottamassa muutama muukin kanssarikollinen.

 

Rangaistus astui voimaan siitä silmänräpäyksestä, kun kirje poliisilta oli kuitattu vastaanotetuksi. Piintynyt autoilija aloitti jalkamiehen taipaleensa, ja illan juttukeikka Länkipohjaan jäi tekemättä.
Kiitän Nysse-kortin olemassaoloa, pikavuorojen joviaaleja ja päteviä kuljettajia – ja ennen kaikkea työkaveria seinän takaa, joka ajoitti töihin tulonsa sopivasti niin, että minua oltiin linja-autoasemalla vastassa aamuisin ja töistä lähtiessäkin sain kyydin täältä kylän laidalta keskemmälle. Säästyin toiselta taaperrukselta täällä päässä, yhden suoritin jo kotoa pikavuoropysäkille.

 

Askelia kertyi kiitettävästi päivittäin, eikä juoksuksi tarvinnut pistää kertaakaan – ehkä tämä kokemus kohensi myös tunnettua viime hetken ajoitustani. Mutta kauppakassia kantaessa käsi venyi, ja kaikki ex tempore -poikkeamiset piti jättää. Säästyiköhän siinä ehkä turhilta shoppailuilta?
Kantapäähän kyllä tuli rasitusvamma, joka on koko ajan pahentunut, ja polvinivelet huutavat, koska reppu selässä painaa keskimäärin saman verran kuin autonpenkille heitetty kassi. Mutta ilokseni myös neljä kiloa elopainoa on kadonnut matkan varrelle, vaikkei sitä isosta massasta ole helppo havaita.
Julkista liikennettä olen tähänkin asti käyttänyt aina kun mahdollista, ja ehkä joskus talvipimeillä, oikein huonoilla säillä siihen voisi turvautua sitten kortillisenakin, kun pysäkille vääntäytyminen on käynyt tutuksi.

 

Ja sitten se tärkein kysymys: otinko opikseni? Keveneekö kaasujalka? Sen on pakko keventyä, sillä rikoksen uusimiseen ei ole varaa. Talvikin tekee siinä tehtävänsä.
Mutta linja-auton ja repsikan penkiltä liikennettä katsottuani en silti osaa pitää itseäni pahimman lajin rikollisena.
Sellaisia hullun ohituksia näkee Ysitiellä suunnilleen joka viikko, ettei voi kuin toivoa edes osan näistä ohittelijoista joutuvan vastuuseen teoistaan. Ja siihen kategoriaan minä en ole koskaan kuulunut.

 

Anne Kotipuro

Muista loistaa!

Published by:

Keväällä kuuluu valittaa koirankakoista. Tässä vaiheessa syksyä, kun päiväksi sanotaan sitä kaurapuuron väristä ohikiitävää hetkeä pimeyden keskellä, valitetaan jouluvaloista. Minä en valita, minä valitan valaistumisen puutteesta. Minua riepoo se, että nykyisen teknologian ja kaiken maailman älylaitteiden keskellä ihmiset ovat täysin pimeitä.
Tamperelaiset ne vasta pimeitä ovatkin. Jos rakastat kauhua ja jännitystä, lähde ajelemaan Tampereelle iltapimeällä. Ratikkatyömaan liikennejärjestelyt eri puolilla kaupunkia jo riittäisivät takaamaan kauhuelämykset: mistä ihmeestä täällä nyt kuuluu ajaa??? Mutta kun siihen vielä lisää valkoisten suoja-aitojen rakosista eteen puikkelehtivat pimeät jalankulkijat, joita riittää loputtomiin kuin muurahaisia, on elämys taatusti ikimuistoinen.
Tässä vaiheessa on kyllä pakko myöntää, etteivät pimeät ihmiset ole täällä maaseudun rauhassakaan mikään poikkeus. Tuttu juttu: Kaivat paksumpaa takkia syksyn tullen, etkä enää muista, että pestessäsi sen kesäsäilöön irroitit siitä kaikki heijastimet.
Tai lähdet kyläilemään ylläsi villakangastakki, jossa ei ole ainuttakaan vedintä tai remminpätkää, johon heijastimen voisi kiinnittää. Kun laitat sen taskunsuuhun pyykkipoikaklipsillä, saat etsiä sitä auton penkin välistä. Miten voi yksinkertainen asia olla niin vaikea!
Minun mielestäni tässä olisi lakien ja direktiivien laatijoilla tuhannen taalan paikka. Kun asutaan maassa, jossa melkein puolet vuodesta tarvotaan pimeässä, ei pitäisi saada valmistaa tai tuoda maahan päällysvaatteita ilman heijastimia. Lasten ulkoiluvaatteissa onneksi aika hyvin ovat heijastimet valmiina, mutta edes niissä se ei ole itsestäänselvyys.
Tästä pulmasta ei päästä sillä, että jalankulkijoita ruvetaan sakottamaan heijastimen puuttumisesta. Sakottaa pitäisi jokaista kumisaappaan tai ulkojalkineen tekijää, joka ei saa jalkineeseensa yhdistettyä tehokasta heijastinta.
Älkää päästäkö kauppaan asti ainuttakaan ulkoilupukinetta, jossa ei ole heijastinta valmiina. Suunnittelijat ja tuotekehittelijät töihin, niin että siihen parempaankin takkiin saadaan tyylikäs heijastin. Nahkahanskat, joissa on heijastava koristenauha. Käsi- tai olkalaukku, jonka jippo on tyylikäs heijastin. Heijastin, joka pysyy. Heijastin, joka toimii.
Lopeta pimeä vaellus. Muista loistaa!

 

Malla Heinonen

Voitto ja tappio ekoista sarjapeleistä

Published by:

Pelikausi on alkanut. Ensimmäisestä pelistä haimme voiton 3–0 Toulousesta. Ottelu oli kokonaisuudessaan hieman hakevaa, ja nuoresta joukkueesta huolimatta Toulouse pelasi rohkeasti varsinkin syöttöruudussa. Heillä on pitkä ja fyysinen joukkue, joka onkin valmistautumassa Ranskassa järjestettäviin vuoden 2024 olympialaisiin. Mutta joukkueemme piti pään kylmänä, ja peruspeli riitti tällä kertaa voittoon.
Paljon emme etelässä vierailumme aikana kerenneet nähtävyyksiä katselemaan. Kuten jo niin monesti on totuttu, hotelli ja pelihalli saivat kaiken huomiomme.
Toisin kuin olen uskaltanut odottaa, matkustus peliin kävi yllättävän harmittomasti,. Matka Quimperistä suurimpaan osaan joukkueiden pelipaikoista on 6–12 tunnin luokkaa.
Bussissa matkustaminen ei onneksi ollut vaihtoehto, muuten selkäni olisi sanonut itsensä irti. Tunnin lento Nantesista Toulouseen oli kivuttomin ja miellyttävin vaihtoehto. Tosin ylimääräistä aikaa ennen seuraavan pelin alkua ei myöskään olisi ollut.

Kotiuduttuamme ehdimme treenaamaan muutamat harjoitukset, kunnes kohtasimme myös Mestarien liigaa pelaavan Mulhousen itäisestä Ranskasta. Tasoero edelliseen peliin verrattuna oli selkeä. Mulhousen pitkä torjunta ja laadukkaat syötöt veivät tällä kertaa pidemmän korren.
Pelimme oli ailahtelevaa, virheitä kertyi ja pisteputket, joita emme saaneet katkaistua, venyivät liian pitkiksi. Saamme kuitenkin olla tyytyväisiä kolmannen erän hienoon taisteluun, jossa slovakkihakkurimme johdatti kovilla hypärisyötöillä joukkueemme tappiotilanteesta 24–19 erävoittoon 26–24.
Niin kuin olen muutamaan kertaan todennut, potentiaalia joukkueessa on, se vain täytyisi saada jotenkin kahleista irti.

Omaksi onnekseni hävitty peli unohtui nopeasti, ja piristystä pelin jälkeen toivat vanhempani, jotka olivat lentäneet katsomaan ensimmäistä kotipeliämme.
Seuraavat 4 päivää treenien välissä kuluivat turistioppaana Bretagnea tutkien. Kiersimme Quimperiä, kävimme Point du Vanin tuulisella rannikolla, poikkesimme Locronan vanhassa kivikylässä sekä nautimme Ranskan leipureiden osaamisesta.
Vaikka vierailu ei ollut pitkä, se toi paljon energiaa tarpoa eteenpäin seuraavia viikkoja peleineen.

Terveisin Salla

Pitääkö olla huolissaan?

Published by:

Pitää. Monet ovatkin nykyään.
Viittaan tietysti IPCC:n, hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin, tuoreimpaan raporttiin, joka kertoo, että meillä on noin 30 vuotta aikaa tehdä jotakin ennen kuin on liian myöhäistä. Se on lyhyt aika, ja se aiheuttaa ahdistusta. Eikä ihme, näin lähellä maailmanloppu ei ihmiskunnan osalta ole vielä käynytkään.
Voi tietysti suhtautua kuten yhä harveneva ihmisjoukko suhtautuu ja kieltää koko homma. Silloinhan ongelma kai poistuu?

Ilmastonmuutoksen harrastajakieltäjät keksivät kyllä pätevät teoriat siihen, miksi tuhannet tiedemiehet ympäri maailmaa ovat väärässä ilmastonmuutoksen suhteen. Monet ihan peruskoulupohjalta.
Ilmastonmuutos ei ole totta, vaan se menee sään vaihtelun piikkiin. Tai vaikka se olisikin, niin se ei ole ihmisen aiheuttama. Tai vaikka se olisikin ihmisen aiheuttama, niin ei se ole ainakaan suomalaisen ihmisen aiheuttama. Se on kiinalaisen ihmisen aiheuttama. Tai mitä niitä ihmisiä nyt on. Siellä. Niiden pitää korjata ongelma, koska niillä on moninkertaisesti saastuttavammat hiilivoimalat kuin meillä, joilla on ihan vaan vähän saastuttavat.

Ei meidän tarvitse tehdä mitään. Meitä on niin vähän, että ei meidän tekemiset mihinkään vaikuta. Mehän emme ole edes ostaneet mitään halpaa halpatuotantomaassa tehtyä vaatekappaletta tai tilattu verkkokaupasta jotain hilavitkutinta, koska se on ihan tolkuttoman halpaa ja tulee ihan parissa päivässä postissa, toisin kuin jos tilaisimme tuotteen vaikka Turusta. Emme ole lentäneet etelän aurinkoon viettämään ansaittua lomaa kuin ihan pari kertaa vaan. Vuodessa. Ei tämä homma koske meitä. Harmi, että moni ehtii kuolla ennen kuin se 30 vuotta on mennyt eikä pääse ilkkumaan, kun mitään ei tapahtunutkaan. Kaikki argumentit valuvat kuin vesi vasta vahatun auton pelliltä.

Kun se lapsi siellä halpatuotantomaassa ompelee nälkäpalkalla 16 tuntia vuorokaudessa vaatteita, joita myydään täällä parilla eurolla kerran käytettäväksi ja sitten pois heitettäväksi, voi kuvitella, että työpäivän jälkeen on aika väsy. Ettei oikein jaksaisi opiskella insinööriksi tai joksikin muuksi. Ehkei jopa ole siihen minkäänlaista mahdollisuutta, toisin kuin meillä täällä Suomessa. Silloin ei myöskään suunnitella toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sitä vastoin täällä Suomessa meillä on, nillittämisen sijaan, aivan loistavat mahdollisuudet kehittää uusia keksintöjä ja innovaatioita, joilla voidaan auttaa koko maailmaa.
Siihen on jopa velvollisuus, koska suuri osa elintasostamme on syntynyt köyhempien maiden kustannuksella.
No nyt minäkin, viherpiipertäjäksi ja kukkahattutädiksi muuttunut keski-ikäinen mies, olen alkanut kierrättää muoveja. Laitetaan muovijätteet eri pussiin kuin muut talousjätteet. Sitä kertyy aivan hirvittäviä määriä, olen yllättynyt. Menisihän se talousjätteen mukana Tarastenjärvelle poltettavaksi hyötykäyttöön, mutta jos kierrättää, niin se menee uusiokäyttöön. Öljyä säästyy. Nykyään jopa poden huonoa omaatuntoa, jos ostan kaupasta muovikassin, kun olen unohtanut kauppakassin kotiin.
Ihme meininkiä keski-ikäiseltä miesoletetulta. Mutta olisi se muovin kierrätyspiste Orivedelle saatava, hitto soikoon! Viimeksi vein takakontillisen muovijätettä henkilöautollani Lielahteen Tampereelle, kun en kierrätyspistettä kätevämmin löytänyt. No, se oli työreissun yhteydessä, mutta kuitenkin. Ei ole helpoksi tehty muovin kierrätys Orivedellä, ei.

Mennyttä kesää muistellaan yhtenä lämpimimmistä, joita varmaan kukaan meistä on saanut elämänsä aikana kokea. Onhan se mukavaa, kun on lämmintä, mutta iloa vähän himmentää tietoisuus siitä, että sen aiheuttajana on yhä kiihtyvä ilmastonmuutos. Mutta toivon ja uskon, että kun maailman mahtimaat ja korkean tason päättäjät nyt toivottavasti tosissaan ryhtyvät toimeen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, niin kyllä se siitä.
Ehkä se USA:n nykyinen presidenttikin saadaan kohta heivattua pois maailmaa pilaamasta, ja remmiin astuu joku fiksumpi hahmo. On aika miettiä, millaisen maailman jätämme lapsillemme. Ja Keith Richardsille.

 

Miika Söderholm

Runkosarjan aluksi Etelä-Ranskaan

Published by:

Enää reilu viikko kauden alkuun, aika on kulunut vauhdilla. Hetki sitten vielä pohdimme preseasonin pituutta ja kaipasimme kauden alkua, mutta nopeasti se aika kuitenkin hupenee, ja muutama extra-viikko treenejä olisi kuitenkin enemmän kuin toivottuja.

Kaksi harjoituspeliä Nantesia vastaan olivat hyvin opettavaisia. Ensimmäinen niistä oli tasaisempi ja päättyi 3–2 Nantesin voittoon, toinen peli meni meidän osalta horroksessa, häviö suoraan 3–0.
Aloituskuusikko muuttui pelien aikana moneen kertaan, ja se, millä kuusikolla ensimmäisen pelin tulemme aloittamaan, on kaikille arvoitus.
Harjoituspelien alut olivat tasaisia, mutta erien puolessa välissä aloimme tehdä paljon syöttö- ja hyökkäysvirheitä, jotka kostautuivat. Vaikka saimme erien lopussa tuntuman takaisin, kirittävää oli liikaa. Joukkueemme ei ole erityisen nuori, mutta ehkä kuusikon suuri vaihtuvuus viime kauteen näkyy ja pelistämme puuttuu yhtenäinen rytmi.
Paljon on pelissä parantamisen varaa, mutta uskon ja tiedän, että joukkueessa on paljon enemmän potentiaalia, mitä se on tähän mennessä itsestään antanut. Ja ennemmin tai myöhemmin se potentiaali saadaan näkymään tuloksena.

Harjoituspelit on siis pelattu, ja ensimmäisen runkosarjan ottelun pelaamme Toulousessa, kun Ranskan ”Kuortane” asettuu vastaan. Valmennuskeskuksen porukka on varmasti kova vastus, ja nuoret lupaukset ovat valmiita taistelemaan joka pallon loppuun. Valmiina täytyy olla alusta asti, ja helppoja pisteitä ei ole luvassa.

Kausi alkaa meidän osalta kahden pelin viikolla, tiistaina vierasottelu ja lauantaina kotipeli Mulhousea vastaan, joka taas on kuulunut vuodesta toiseen Ranskan liigan kärkikastiin. Onneksi tämä peli on kotona ja kotiyleisön kannustus ja tuki ovat takanamme.
Toivottavasti Quimper on heti ensimmäisestä pelistä asti hereillä, ja yleisöä löytää paljon hallille mukanaan positiivista energiaa. Keskimääräinen yleisömäärä on kuulemma noin 1500, eli paljon enemmän kuin Suomessa on totuttu katsomossa näkemään.
Muutenkin ranskalaiseen fanikulttuuriin kuuluu enemmän ääntä ja mekkalaa kuin mitä Suomessa on totuttu. Odotan innolla tätä, koska tiedän itsestäni, että näissä olosuhteissa saan parhaiten itsestäni enemmän irti.

Tällä viikolla olemme vetäneet hyviä lajiharjoituksia, fysiikkaa ja levänneet. Joukkueessa on iloinen tunnelma, ja innolla odotamme tiistaita.
Parin päivän kuluttua lähdemme kohti Etelä-Ranskaa ja ensimmäistä runkosarjan peliä. Toivottavasti saamme heti alkuun itsestämme parhaan mahdollisen irti.
Fiiliksiä näistä peleistä ensi kerralla.

Salla

Unelman perässä ulkomaille

Published by:

Sanotaan, että neljäs vuosi on kaikkein haastavin eläinlääketieteellisessä, mikä ainakin tällä hetkellä hieman hirvittää. Samalla mieli on älyttömän innoissaan kaikesta käytännönläheisyydestä, jota tuleva vuosi kuulemani mukaan tarjoilee.
Tämä pitääkin hyvin paikkansa. Ainakin näin vuoden alussa olemme päässeet jo useamman kerran harjoittelemaan käytännön taitoja navettaympäristössä – muun muassa anamneesin tekoa, verikokeiden ottoa, vasikoiden nupouttamista ja muita perustaitoja. Tämän vuoden jälkeen pitäisi kuitenkin jo teoriassa olla valmis eläinlääkärin työhön. Siinäpä haaste pienelle ihmiselle.

Viime kesän työskentelin AlmaVet -pieneläinklinikalla Jyväskylässä, jossa sain samalla suorittaa opintoihin liittyvän kuukauden mittaisen harjoittelujakson. Opin monta arvokasta käytännön taitoa – potilaiden valmistelut leikkauksia varten, kanylointi, intubointi ja inhalaatioanestesian käyttö sujuivat kesän jälkeen helposti.
Monen monet kerrat kuunneltiin kahden muun opiskelijan kanssa korvat höröllään eläinlääkäreiden suusta pulppuavaa tiedon tulvaa. Samalla mielessä oli, miten hirmuisesti meillä innokkailla eläinlääkärinaluilla onkaan vielä opittavaa! Minun kesäni oli siis aika pitkälti sellainen, kuin sen toivoinkin olevan.
Kohokohta oli varmaankin, kun pääsin kastroimaan oman koirani alusta loppuun asti. Hieman minua kyllä jännitti leikkausviiltoja tehdessä – hengittäähän se vielä, eihän se kuole? Siitä huolimatta, että vieressä anestesiaa valvoivat erittäin pätevät hoitajat ja eläinlääkäri ohjeisti minua. Kaikki meni kuitenkin lopulta paremmin kuin hyvin ja Soolo-poika jatkaa nyt rentoja eläkeläispäiviä ilman naishuolia.
Suvi Heinolan tekemät tähystyssterilaatiot olivat hienoa seurattavaa ja pääsin myös niihin apukäsiksi. Kesän aikana sain myös oivallusta siihen, mitä oma työalue voisi joskus mahdollisesti olla – seuratessani esimerkiksi koiran koko korvakäytävän poisto-operaatiota, tämän pienen kirurgin alun innostus kasvoi pilviin!

Syyskuun alussa palattiin takaisin koulunpenkille. Oli ihanaa palata takaisin kotikaupunkiini, Tarttoon, vaikka olisinpa minä myös töissä viihtynyt pidempäänkin.
Koulussa opiskelemme tällä hetkellä anestesiologiaa, nautojen kliinistä lääkintää, radiologiaa ja gynekologiaa. Myöhemmin alkavat myös sisätaudit, kirurgia, patologinen anatomia, sekä kurssit turkistarhauksesta ja koe-eläimistä. Mukavana lisänä tänä vuonna ovat myös yöpäivystykset koulumme klinikalla. Paljon on siis ympätty tälle lukuvuodelle, mutta siitä selvitään kyllä hyvällä yhteishengellä!

Tämä on sitä minun unelma elämääni. Meille on annettu mahdollisuus siihen, että jokainen voi rakentaa elämästään omannäköistä – ainakin aika pitkälti. Tämä kannattaisi tehdä niin, että jokainen hetki olisi juuri sitä – täydellistä!
Elämä ei todellakaan aina tarjoile parastaan, eivätkä kaikilla lähtökohdat välttämättä ole helpoimmat unelmien toteuttamiseen, mutta niitä kohti pitäisi pyrkiä.
Nyt tuntuu, että elämä on vielä pitkälti edessä ja vaikka koulun monet tentit välillä stressaavatkin paljon, on opiskelijaelämä omalla tavallaan aika huoletonta. Rahaa nyt ei juuri ole ylimääräistä ja opiskeltavaa riittää loputtomiin. Hetkeksi kun vain malttaa pysähtyä miettimään – tämä on silti ihan parasta!

Evie Rekola
Kirjoittaja opiskelee eläinlääkäriksi Tartossa.

Monta versiota aloituskuusikoksi

Published by:

Viime viikko oli täynnä ohjelmaa, ja kiirettä piti. Saimme juosta kuvauksista toiseen ja erilaisiin pressitilaisuuksiin jopa pelipäivien aamuina. Alkuviikkoa lukuun ottamatta harjoitukset jäivät siis hieman vähemmälle – toisin kuin maskaran levittäminen.
Viikon lopulla pelasimme Promaster-turnauksen joka järjestettiin yhdeksättä vuotta peräkkäin. Turnauksen järjestää Quimper Volley 29, ja sinne saapui neljä joukkuetta eri puolilta Eurooppaa.

Ensimmäisenä vastaan tuli Tsekin joukkue Prahasta. Ottaen huomioon harjoitusten vähäisyyden ja hälinää täynnä olevan viikon suoriuduimme hyvin voittaen 3–1. Valmentajamme vaihtelivat kuusikkoa paljon koko turnauksen ajan ja kokeilivat erilaisia kombinaatioita.
Joukkueessa on kolme tasaväkistä keskitorjujaa, ja myös yleispelaajia ja hakkureita voi pyörittää neljään erilaiseen aloitukseen. Jatkuvasti vaihtuva kuusikko toi oman haasteensa peliin. Mutta tätä vartenhan juuri harjoituspelejä pelataan, ja mahdollisuus moneen erilaiseen aloitukseen tulee kaudella olemaan valttikortti.

Perjantaina pelasimme Belgian Asterixia vastaan. Belgiassa on käytössä sama pallo kuin Ranskassa, Molten, ja tämän huomasi Asterixin vahvasta aloituspelistä. Asterixin syötöt olivat omaa luokkaansa. Vaihtelevan vastaanoton jälkeen emme löytäneet peliin rytmiä minkään muun osa-alueen kautta, ja hävisimme 3–1. Lauantain myöhäisottelu Saksan Vilsbiburgia vastaan venyi puoleen yöhön. Saksalaiset väänsivät pelin itselleen 3–2.
Ottelu oli ailahtelevaa, ja väsymyksen näki molempien joukkueiden pelaajissa. Pelin vieminen viidenteen erään riitti kuitenkin meille sijoittumiseen turnauksessa toiseksi belgialaisten jälkeen.

Kokonaisuudessaan turnauksesta jäi hyvä maku. Vaikka joukkueemme hakee vielä omia vahvuuksiaan, ainekset laadukkaaseen tekemiseen löytyvät. Uskon, että tulevalla kaudella pystymme aidosti haastamaan Ranskan liigan kärkeä.
Pääsemmekin heti tällä viikolla harjoittelemaan lisää yhteistyötä, sillä pelaamme perjantaina harjoitusottelun Nantesia vastaan. Nantes sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi.
Nantes’n joukkueesta löytyy lisää suomalaisväriä, jota tänä vuonna Ranskan liigassa onkin roppakaupalla. LP Kangasalan joukkueesta ja Suomen maajoukkueesta tuttu Kaisa Alanko jakelee passeja toisella puolella verkkoa.
Ennen Ranskaan siirtymistä Kaisa pelasi Saksassa vuodesta 2013, missä hän viime kaudella voitti Saksan mestaruuden SSC Schwerinin riveissä.
Taas on uusi mahdollisuus oppia ja mennä askel eteenpäin joukkueena. Tasainen peli on varmasti luvassa.

Ensi viikkoon!
Salla