Bonjour! Poskisuudelmia riittää

Oriveden Sanomat 11.09.2018 09:58 | Lähetä palautetta artikkelista


Olen 24-vuotias lentopallonpelaaja Orivedeltä, ja minua pyydettiin kirjoittamaan ajatuksia ensimmäisestä ammattilaiskaudestani Ranskassa Quimper Volley 29.ssä.

Ensimmäiset fiilikset kaupungista ovat hyvät. Jo heti lentokentästä huomaa, että en ole saapunut metropolii, onhan tämä vain 63 000 asukkaan kaupunki.

Laskeudumme pienellä propellikoneella Quimperin kentälle. Lentokenttärakennus näyttää ulospäin omakotitalolta. Ulkona on nätit ruusupenkit, ja sisälle pääsee pienistä sinisistä ovista. Kentällä on tasan kaksi huonetta, toinen saapuville ja toinen lähteville.

Olen varma, että tulen pitämään tästä kaupungista. Ulkona minua ovat vastassa molemmat valmentajat,  jotka ottavat vastaan hymyillen ja poskisuudelmia jakaen. Ensimmäiset, mutta ei lähellekään viimeiset, niitä tuntuu satavan joka hetkessä. Yksi niistä asioista, joihin suomalaisella, omaa tilaa kaipaavalla kestää tottua.

Keskustaan ajamme vain 5 minuuttia, ja olemme uuden asuntoni parkkipaikalla. Asunto on iso kolmio, jonka jaan alempaa sarjaa pelaavan ranskalaispassarin kanssa. Tulemme heti hyvin toimeen, ja onnekseni hän on yksi niistä ranskalaisista, joka osaa hyvin englantia. Itselleni ranskan kieli on vielä melko vieras perusfraaseja lukuunottamatta.

Seuraavana päivänä on joukkueen ensimmäinen kokoontuminen, jossa valmentajamme esittelee joukkueen, henkilökunnan ja huoltotiimin. Hän aloittaa englanniksi, mutta puolessa välissä palaveria kieli vaihtuu lennosta ranskaan. Onneksi joukkueessa on monta jotka puhuvat sekä ranskaa että englantia, joten asiat eivät jää epäselviksi.

Joukkue muodostuu 11 pelaajasta, joista 7 ulkomaalaista. Pelaajia on Slovakiasta, Tsekistä, Senegalista, Englannista sekä tietenkin Ranskasta. Meitä suomalaisia löytyy kaksi.

Viime vuoden pelikaverini Saana Koljonen on myös ensi kaudella vierelläni vastaanotossa. Suomea puhuva kaveri helpottaa paljon sopeutumista uusiin kuvioihin. Palaverissä tunnelma on rento, ja huumoria on ilmassa. Valmentajamme ei vaikuta pää punaisena huutavalta tyypiltä. Tutustumme myös uuteen kotisaliin, joka on hyvin valoisa ja iso – ainoa miinuspuoli on puinen lattia.

Illalla tapaamme myös koko Quimper Volley 29 -yhteisön. Ihmisistä huokuu yhdessä tekemisen halu, ja he ovat aidosti kiinnostuneita tulevasta kaudesta. Ilmapiiri on huolehtiva, iloinen ja odottava. Tunnen heti kuuluvani joukkoon.

Loppuviikko menee joukkueen kanssa erilaisissa tapahtumissa ja vapaa-aikaa viettäen. Milloin rannalla, vaeltamassa tai crepes-nautinnoissa kahviloissa. Niihin ainakin tämä osa Ranskaa on hulluna. Joukkueesta jää fiilis, että tulemme olemaan yhtenäinen joukkue.

Ensi viikolla alkaa sitten itse asia, eli lajitreenit ja fysiikkaharjoitteet. Innolla odotan mitä tuleman pitää. Alkutuntemukset ovat yllättäneet pelkällä positiivisuudellaan.

Au revoir! Palataan!

Salla