Auto karkasi käsistä ohituksessa, päätyi katolleen ojan pohjalle

Oriveden Sanomat 09.02.2018 12:06 | Lähetä palautetta artikkelista

Henkilöauto päätyi katolleen ojaan ulosajossa Tampereentiellä Orivedellä torstai-iltana 22:n jälkeen. Alustavien tietojen mukaan vakavia henkilövahinkoja ei syntynyt.

Henkilöautoa Tampereen suuntaan ajanut 1980-luvulla syntynyt mies oli lähtenyt ohittamaan linja-autoa hieman Orituvan jälkeen. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Ohituksen jälkeen henkilöautoilija palasi omalle kaistalleen, mutta menetti ajoneuvon hallinnan.

Auto lähti jäisellä tiellä sivuluisuun oikea kylki edellä ja ajautui vastaantulevien kaistan yli vasemmalle puolelle ojaan. Osuttuaan tien reunassa lumivalliin auto oli pyörähtänyt katolleen ja luisunut katollaan ojan pohjalle.

Alustavien tietojen mukaan vakavia henkilövahinkoja ei syntynyt, mutta sekä kuljettaja että matkustaja vietiin ambulanssilla Acutaan tarkastettavaksi. Ulosajoa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.