Author Archives: Jussi Valve

Cheekistä Popedaan – elämäntavasta työksi

Published by:

Suomalaisen elävän musiikin vuosi 2018 jää todennäköisesti historiankirjoihin erityisesti kahdesta keikasta. Jare Tiihonen sammutti viikonloppuna valot Lahden mäkimontussa ja hautasi artistiminänsä eli Cheekin puitteiltaan ainutlaatuisessa showssa. Muutamaa viikkoa aikaisemmin Popeda paahtoi Ratinassa parituntisen hittikavalkaadin täydelle stadionille.
Vertailu näiden kahden keikan välillä ei ole millään tavalla reilu, mutta silti se on liian houkutteleva kokonaan ohitettavaksi. Neljänkymmenen hienon vuoden jälkeen Popedan stadionkeikka oli vain välitilinpäätös, eikä vauhdin hiljenemisestä ole tietoakaan, vaan rokkikone jyskyttää tasaisen varmasti eteenpäin. Jare sen sijaan päätti huipulle 20 vuoden nousujohteisen uran jälkeen. Joidenkin mielestä tämä kertoo asenteesta, joidenkin mielestä laskelmoinnista. Varmasti kyseessä on molempia.

Jos haluaa etsiä yhden sanan, joka sopisi sekä Popedaan että Cheekiin, se voisi olla tinkimättömyys. Kumpikin on luonut Suomessa täysin omannäköisensä uran. Popeda hengittää rock’n rollia, suomalaista sisua ja periksiantamattomuutta. Siihen arvomaailmaan ei kuulu jättää leikkiä kesken. Ylä- ja alamäet painetaan samalla höyryllä nyrkit savessa ja räkä poskella, tarvittaessa suomalaisia voimasanoja pärisyttäen ja ilman turhia pröystäilyjä.
Sama tinkimätön asenne oli Jarella Cheekin uraan ja imagoon. Se imago rakentui kuitenkin menestyksen ja kasvun varaan, eikä se olisi kestänyt vääjämättä jossain vaiheessa edessä olevaa suosion notkahdusta ja roolin vaihtumista pääesiintyjästä lämppäriksi. Tätä taustaa vasten ratkaisu lopettaa huipulla on ymmärrettävä. Tulevaisuudessa on aivan sama mitä Jare tekee, Cheek on jo sen yläpuolella suojassa.
Suomalainen yleisö on aina arvostanut tietynlaista nöyrää duunariasennetta, jota esimerkiksi Popedalta löytyy vaikka muille jakaa. Sen vuoksi artisti, joka kehtaa lopettaa huipulla, tuntuu ylimieliseltä ja herättää vahvoja tunteita. Cheek ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan. Kuluneena vuonna Suomen ohjelmakartalta vetäytyivät uransa huipulta pidemmälle tauolle esimerkiksi sellaiset nimet kuin Antti Tuisku ja Haloo Helsinki.
Monen muun tähtiartistin kohdalla keikkoja tiedusteltaessa oli vastauksena ”tekee tällä hetkellä vähemmän keikkoja ja keskittyy suurempiin tapahtumiin”. Onneksi yhä löytyy niitäkin, joiden imago ja työmoraali sallivat myös pienemmät keikkapaikat syvemmällä maakunnassa.
Entä, jos artistikentällä pitkään vallinnut asenne, jossa jokainen saatavilla oleva keikka on poimittava pois eikä kilometrejä pelätä, on kuitenkin vaihtumassa keskiluokkaisempaan, laskelmoivaan ja mukavuutta tavoittelevaan tapaan toimia? Kenties tulevaisuudessa keikkailu on uusillekin artisteille vain työ eikä kuluttava elämäntapa kuten aiemmin.
Ja ehkä jatkossa yhä useammalla artistilla on varaa valita rusinat pullasta ja tehdä vain ne keikat, joille oikeasti tekee mieli lähteä. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että ajatus marraskuisesta valtatiestä loskasateessa jossain Kärsämäen pohjoispuolella matkalla kohti epämääräistä tanssilatoa ei ykköskorin tähteä välttämättä houkuta.
Nykypäivänä yleisöä on vuosi vuodelta vaikeampi saada liikenteeseen. Monelle pienemmälle keikkapaikalle olisi lähes välttämätöntä saada esiintymään edes joku Suomen huippunimistä. Toivottavasti pelko siitä, että jatkossa yhä useammat esiintyjät keskittyisivät vain suuriin festareihin ja kaupunkikeikkoihin, onkin turhaa. Tai sitten toivotaan, että Popeda jaksaa vielä seuraavatkin 40 vuotta.

Internet, demokratia ja John Scott

Published by:

Aivan aluksi varoituksen sana. John Scott ei ole yhteiskuntatieteilijä tai poliittinen teoreetikko, vaan entinen jääkiekkoilija. Eikä edes niitä taitavimpia kiekonkäsittelijöitä, vaikka hän pelasikin yli 270 ottelua maailman kovimmassa jääkiekkosarjassa NHL:ssä. John Scott oli niinsanottu gooni. Hänen tehtävänsä oli tökkiä, ärsyttää, pelotella ja tapella.

John Scott ei siis jäänyt historian kirjoihin kiekollisten taitojensa ansiosta, vaan kaudella 2015–2016 tapahtuneesta, varsin erikoisesta tähdistöotteluepisodista. NHL:ssä pelataan nimittäin joka vuosi All Star -tähdistöottelu, johon valitaan perinteisesti taitavimmat pelaajat kisaamaan toisiaan vastaan.
Koska yleisöä haluttiin aktivoida mukaan, annettiin heille oikeus äänestää otteluun yksi pelaaja jokaisesta divisioonasta.
Ajatuksena oli tietysti, että fanit äänestävät mukaan ne ovelimmat ja pehmeäkätisimmät mailataiturit. Sitten muuan toimittaja heitti vitsinä ajatuksen äänestää tähdistöotteluun puukätinen rautanyrkki John Scott.
Absurdi vitsi karkasi internetiin, jossa se alkoi elää omaa elämäänsä, ja yhtäkkiä lähinnä likaisesta pelistään tunnetulle nyrkkisankarille alkoi putoilla ääniä. Tässä vaiheessa heräsi myös NHL-organisaatio, joka säikähti koko All Star -tapahtuman muuttuvan farssiksi.
NHL ryhtyi kulissien takana painostamaan Scottia, jotta tämä vetäytyisi koko kisasta. Tieto painostuksesta kuitenkin levisi mediaan, ja siitä syntyneessä kohussa NHL joutui nöyrtymään.

Itse asiassa tieto siitä, että Scottia yritettiin pudottaa kisasta vähintäänkin kyseenalaisin keinoin, sai sympatiat kääntymään Scottin puoleen ja aiheutti uuden äänivyöryn. Niinpä hänet valittiin paitsi mukaan All Star -tapahtumaan, myös oman joukkueensa kapteeniksi – ja vieläpä turnauksen tärkeimmäksi pelaajaksi.
Yhden viikonlopun ajan hän oli varmasti maailman puhutuin jääkiekkoilija. Sen jälkeen ilmiö meni ohi ja Scott palasi farmisarjaan, vaipui unohduksiin ja lopulta kyllästyi ja ripusti luistimensa naulaan.

John Scottin valitseminen All Star -otteluun oli episodi, jossa vitsistä rakentui hieno, yhden viikonlopun mittainen tarina. Se kertoo kuitenkin jotain siitä, miten ilmiöt syntyvät internetin maailmassa.
Jostain syystä tämä tarina tulee usein mieleen, kun seuraan vaalien (olipa kyseessä sitten eduskunta-, presidentin- tai kunnallisvaalit) aikaista keskustelua.
Välillä tuntuu, että asennoituminen äänestämiseen on lähempänä jääkiekon tähdistöottelun tai vaikkapa Idols-ehdokkaan valitsemista kuin oikeasti valtaan nousevan päätöksentekijän pohtimista.
Ilmiöt tulevat ja menevät, gallupit heilahtelevat entistä nopeammalla syklillä. Kyse on loppujen lopuksi vain siitä, mihin päivään vaalit osuvat, ja mikä aihe sattuu olemaan pinnalla juuri sillä hetkellä. Valitettavasti tämä jos mikä antaa aseita nimenomaan populisteille ja heidän masinoimilleen kampanjoilleen.
Onneksi äänestäjissä on ainakin toistaiseksi vielä niin paljon valistuneisuutta, että kaikista törkeimpiin sumutuksiin tai ääntenkalasteluihin ei lähdetä mukaan.

On kuitenkin pelottava ajatus, että tulevaisuudessa omaa elämäänsä elämään lähtenyt vitsi tai protestiksi tarkoitettu heitto muuttuisikin hetkelliseksi ilmiöksi juuri vaalien kohdalle.
Tällä tavalla vallan kahvaan valikoituisi joukko, jota kukaan ei sinne yön yli nukuttuaan ja tarkemmin mietittyään haluaisikaan. Ja itse asiassa, kyllä näitä oman elämänsä John Scotteja taitaa jo nyt löytyä useampiakin, aina eduskuntaa myöten.

Jussi Valve

Työtä ja elämyksiä

Published by:

Viime viikonloppuna seisoin Erälinnan yläkerrassa pienessä, elokuvakoneita täynnä olevassa kopissa ja kuuntelin Timo Lahtisen muistelua elokuvien vaatimasta työmäärästä. Pelkkä filmin laittaminen pyörimään ei suinkaan riittänyt, vaan sitä ennen piti jonkun kytätä ehtivätkö filmit ajoissa paikalle, kantaa matkahuollon mukana saapuneet filmilaatikot ylös konehuoneen jyrkkiä portaita, teipata filmirullat yhteen ja ajaa keloille esittämistä varten. Ja kun elokuva oli ohi, piti sama ruljanssi toistaa toisin päin.

Yhden elokuvan kanssa saattoi aikaa kulua helposti viisikin tuntia puhumattakaan koneiden säätämisistä, huolloista tai siitä, jos filmi pääsi valmistellessa karkaamaan kelalta vyyhdiksi konehuoneen lattialle.

Työmäärästä huolimatta Timo kuitenkin kiipesi nuo raput kerta toisensa jälkeen yli kahdenkymmenen vuoden ajan ensin isänsä Viljon kanssa ja sitten yksin. Vinkit ja opit siirtyivät perimätietona vierestä seuraten, kysellen ja katsellen kunnes kumpikin tunsi koneet ja niiden oikut kuin omat taskunsa. Monesti tarvittiin myös luovuutta: kun eri filmikokojen vaatimia kuvaportteja ei enää saanut mistään, ne tehtiin itse oluttölkistä, millin tarkasti.

Sodanjälkeisessä Suomessa ei maaseudulla ollut juurikaan huvituksia. Vain tanssit, iltamat ja elokuvat toivat piristystä arkiseen aherrukseen. Erälinnassakin esitettiin usein talvikautena yli sata elokuvaa, usein kaksikin kuvaa illassa. Ja suosiota riitti.

Erälinnan sali ja sen suuri valkokangas tarjosivat pikkukylän ihmisille suuria tunteita ja elämyksiä, tuulahduksia isosta maailmasta ja pakoa arjesta. Itsekin muistan ihmetelleeni siellä niin ET:tä, Riemukuplaa kuin Haamujengiäkin.

Erälinnan elokuvien historia muistuttaa siitä, että usein itsestäänselviltä vaikuttavien asioiden takana on kuitenkin jonkun sitoutumista ja työtä. Toivottavasti ne muistuttavat myös siitä, että aina ei suuria elämyksiä tarvitse etsiä kaukaa. Joskus siihen riittää oman kylätalon pimeä sali, valkokangas ja rapisevat karkkipussit.

Päivähoidon väki tempaisi varhaiskasvatuspäivänä

Published by:

Varhaiskasvatuspäivän tempausta vietetiin Orivedellä torin tuntumassa ja rautatieasemalla torstaina. Päivähoitoväen marssilla ja leikkituokiolla haluttiin viestittää, että jokaisella lapsella on oikeus kasvatukseen ja opetukseen.

Lapset kantoivat ylpeinä itse tehtyjä banderolleja, kun lapset hoitajineen marssivat keskustan läpi kohti toria. Mukana oli rumpuja ja kaikenlaisia kilkuttimia, kunnon meininki tärkeän asian puolesta. Perillä laulettiin ja leikittiin isossa ringissä Karhu nukkuu ja Piiri pieni pyörii.

– Varhaiskasvatuslain uudistus huolestuttaa, mitä siihen lopulta tulee. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden pitää säilyä kaikilla. Ryhmäkoot eivä saa kasvaa liikaa, kiteyttivät päivähoidon aluejohtaja Satu-Maarit Salonen ja Orivarsan päiväkodin johtaja Mari Valkeajärvi teemapäivän sanomaa.

Yhtä sutta voi koettaa pyytää Oriveden seudulla

Published by:

Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan suden pyyntiin Pohjois-Hämeeseen. Tarkkaa ohjeistusta noudatteleva metsästys voi alkaa maanantaina 23. helmikuuta.
– Kyse on kannanhoidollisesta pyynnistä, joka liittyy susikannan hoitosuunnitelmaan. Susien määrä on Länsi-Suomessa viime vuosina ollut kasvussa, sanoo riistapäällikkö Jani Körhämö Riistakeskuksen aluetoimistolta.
Lupia on myönnetty koko maassa yhteensä 24. Luonnonvarakeskus arvioi susia tällä hetkellä olevan Suomessa noin 240.
Suosituksena on, ettei laumaa johtavaa alfaurosta tai -naarasta pyydetä. Muuten on vaarana, että lauma hajoaa. Kaadettavan suden tulisi olla nuori susi.
– Ennakkoseurannan jo tassunjälkien perusteella pitää olla niin kattavaa ja tarkkaa, että alfayksilö säästyy.

Löhöilyä varten se on valkoinenkin sohva

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Pitkämäen Hannan ja Jokelan Markun perheen kodissa Juupajoen Kopsamolla tykätään sisustaa valkoisilla huonekaluilla ja tekstiileillä.

– Saahan valkoista pestä usein, mutta kotihan tämä on. Valkoisesta huolimatta täällä pitää saada elää normaalisti, 4-lapsisen perheen vanhemmat miettivät.

Heille tärkeää on, että kodin yleisilme pysyy siistinä. Tavaraa ei saa olla liikaa, ja kaikille tavaroille on oltava oma paikkansa. Lapsetkin auttavat siivouksessa vaihtelevasti.

Sisustuksesta innostunut Hanna-äiti saa ideoita tuon tuostakin. Tätä varten Markku-isällä on autotallissa työkalupakki valmiina.

– Kun näen jonkun esineen, saatan ajatella, että tuo sopisi sinne meidän hyllyn päälle. En koskaan osta hetken mielijohteesta, vaan minulla on oltava aina tarkka paikka valmiina, Hanna toteaa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”506,507,508,509,510,511,512,513,514,515,516″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self” img_size=”thumbnail”][/vc_column][/vc_row]

Eeva Puukka ja Annina Antikainen tammikuun tähdistöön

Published by:

OrPon liigajoukkueen lentopalloilijat, keskitorjuja Eeva Puukka ja passari Annina Antikainen, on valittu Mestaruusliigan tammikuun tähdistöön. Puukka valittiin jo toistamiseen, ensi kerta oli marraskuussa.

Tammikuun tähdistö: Kuukauden pelaaja, yleispelaaja Lena Lymareva, LP Viesti, yleispelaaja Lexi Erwin, HPK, hakkuri Mercy Moim, LiigaPloki, keskitojuja Karoliina Friberg, HPK, keskitorjuja Eeva Puukka, OrPo, passari Annina Antikainen, OrPo, libero Roosa Koskelo, LP Viesti.

OrPon seuraava peli on lauantaina 14. helmikuuta Pieksämäellä kello 17. Heti perään sunnuntaina 15. helmikuuta saadaan kotisaliin vastustajaksi LiigaPloki. Peli alkaa kello 17.

Oriveden Satuteatteri uskoo hyvän voittoon

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Oriveden Satuteatteri tarttui klassikkoon, Tuhkimoon, joka näyttää toteen, että huonolla käytöksellä, ahneudella, ilkeydellä ja ylimielisyydellä ei pitkälle pötkitä.

Näytelmän viisaus on vanhaa perua ja yhä se kestää ajan hammasta. Ensimmäinen Tuhkimon kirjallinen version on peräisin Kiinasta 800-luvulta. Länsimaissa se ilmestyi painettuna jo vuonna 1634. Vähän erilaisia versioita on kirjoitettu aikojen saatossa monia. Suojan näyttämöllä nähdään peruspiirteiltään klassista satua noudatteleva Rami Saarijärven vuosi sitten kirjoittama versio.

– Muistakaa iloisuus! kajahtaa ohjaaja Kari Honkasen komento, kun on aika aloittaa illan läpimenoharjoitus.

Kaikessa rauhassa Suojan katsomon ylärivillä kirjaa lueskellut kuningas, Pekka Pantsu, napauttaa kirjan kiinni ja kipuaa kulisseihin. Niin tekee myös prinssi, Aaro Tenhola, kännykkäpäivitykset jäävät odottamaan.

Parilla komennolla vilkas porukka saadaan kokoon. Hovineitojen, Henna Suosaari, Susanna Rissanen ja Pihla Pantsu, pulputus vaimenee – miettivätköhän juuri, miten korkkiruuvikiharat saadaan aikaan ensi-illaksi. Tuhkimo, Lara Lundgren, ja isä, Oskari Vierto, ovat jo asemissaan.

Pekka Tammelin napsauttaa valot päälle, ja tarina voi alkaa.

Satuteatteri avaa Oriveden lastenkulttuuriviikon. Tuhkimo Oriveden Suojalla: ensi-ilta 8.2. kello 16, ja seuraavat esitykset 9.2. kello 18, 14.2. kello 16 ja su 15.2. kello 16. Lisäksi koululaisnäytöksiä. Teatterin tuottavat Oriveden seudun kansalaisopisto ja Oriveden Teatteriyhdistys.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”498,497,496,495,494,493,492,491″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self” img_size=”thumbnail”][/vc_column][/vc_row]

Punaisen ja sinisen leiskuntaa

Published by:

[vc_row][vc_column][vc_column_text]Taidemaalari Tuija Suutari Orivedeltä tarjoaa ajatuksia herättävän värikylvyn tamperelaisessa galleriassa.

Joskus voimakas kokemus voi pistää maalausprosessin liikkeelle. Tällainen sattui syksyllä, kun perhe oli palaamassa lentäen ulkomailta kotiin ja kapteeni ilmoitti, että siivekejarrutus ei toimi. Tunti elettiin painajaista, jossa ei voinut tehdä mitään. Hetkessä kaikki mikä on kalleinta maailmassa, voi olla mennyttä. Ehjin nahoin kuitenkin siitä reissusta selvittiin.

– Tuo hetkellisyys, kun elämä voi keikahtaa onnesta katastrofiin naks, tosta vaan. Niin pientä on se, mistä elät ja ympärillä avautuu valtava, arvaamaton maailma.

Noihin tuntoihin liittyy iso punahehkuinen vuoristomaisemalta näyttävä maalaus. Tarkemmin katsoen vuorten juurella on elämää, erilaisia hahmoja. Pienen ihmisen tarinaa tulivuorten keskellä.

Punaisen ja sinisen valtavirrasta nostavat kuin uhmalla päätään keltainen ja vihreä. Vaalea vihreä puku -maalauksessa erottuu selvästi ihminen ja koira.

– Nalle on ollut ystäväni 13 vuotta, nyt jo melkein kuuro ja sokea. Se on ollut merkittävä perheen hoitaja ja on edelleenkin, Tuija kertoo.

Tuija Suutarin maalauksia, akryyli ja öljy kankaalle, AvaraTaide ry:n Galleria Rongassa 12.2. asti, Rongankatu 1 Tampere, avoinna ti–su klo 12–18.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_gallery type=”image_grid” interval=”3″ images=”531,532,533,534,535,536″ onclick=”link_image” custom_links_target=”_self”][/vc_column][/vc_row]

Terveydenhuollon muutosten vuosi puhutti Orivedellä

Published by:

Kaupungintalon valtuustosali täyttyi ääriään myöten torstai-iltana, kun aiheena olivat terveydenhuollon palvelut Orivedellä. Yleisölle vakuuteltiin, että vuoden 2014 alkupuolen hankaluudet on selätetty, ja sopimuksen edellyttämä kuuden lääkärin vahvuus pysyy ja on ylitettykin.

Kysymyksiä sateli vilkkaasti kahden tunnin ajan pöydän takana istuneille Pihlajalinnan ja Tampereen kaupungin edustajille. Vastaajilta kysyttiin muun muassa sanktioista, jos lääkärien määrä ei täyty sopimuksen mukaisesti. Tampereen kaupungin suunnittelupäällikön Mika Vuoren mukaan sopimussakkoa voidaan tarvittaessa periä, mutta ainakaan ensimmäisenä vuotena sitä ei ole haluttu käyttää, eikä se edistäisi lääkärien saatavuutta.

Pihlajalinnan kuntapalveluista vastaava Juha Rautio totesi, että odotusajat ovat Orivedellä kohtalaisella tasolla. Lääkärin vastaanotolle pääsee Oriveden terveyskeskuksessa noin kolmessa viikossa. Pirkanmaalla odotusajat ovat kahdesta neljään viikkoon, ja alle kahdessa viikossa lääkäriajan saa 20 prosenttia suomalaisista.