Daily Archives: 3.10.2019

Päiväkeskukseen kahvinkeitin, päiväkodille polkutraktori

Published by:

Juupajoen yrittäjät tempaisivat keskiviikkona jakamalla lahjoituksia viime maaliskuisen kaivureiden lumiveiston SM-kisan tuotoista. Korkeakosken päiväkodin lapset saivat polkutraktorin, jota oli kovasti toivottu. Varttuneempi väki ilahtui, kun päiväkeskus sai viimein oman kahvinkeittimen.

– Olemme odotelleet puolitoista vuotta, että pääsisimme keittelemään täällä itse kahvit. Keittimen puutteesta on puhuttu moneen otteeseen, ja se on hienoa, että nyt toive toteutui, päiväkeskuksen vakiokävijät kiittelivät jumppatuokion lomassa.

Yrittäjien taholta tuomiset luovuttivat puheenjohtaja Tapio Niemelä, varapuheenjohtaja Leo Merioksa, sihteeri Marjut Marttila ja lumiveistokisa-idean kehitellyt Jussi Valkeajoki. Keittimen lisäksi lahjoitukseen sisältyi kassillinen kahvipaketteja, joilla ainakin syyskauden kahvittelut hoituvat sujuvasti.

Nuoremman väen lahjan luovutus sujui päiväkodin pihalla ilman turhia muodollisuuksia. Lapset tulivat iltapäivän päätteeksi ulkoilemaan, ja ensimmäiset innokkaat olivat heti traktorin kimpussa sen nähtyään. Yksi penkille ja pari muuta työntämään, ja vauhtia riitti loppupäiväksi.

Yrittäjäyhdistys oli luvannut myös kustantaa päiväkodin kiipeilytelineen kunnostuksen. Telineen rakenteita olikin jo hivenen uusittu. Valmistaja pystyi toimittamaan vanhaan telineeseen vielä siihen sopivia uusia osia.

Leikkikenttälaitteiden kunnostus on Juupajoellakin mittava urakka, jota kunta edistää vähitellen. Turvamääräykset kiristyvät jatkuvasti, mikä tuo moniin laitteisiin muutospaineita. Esimerkiksi kiikuissa ketjujen pitää olla yläkiinnikkeiden tasolla leveämmällä kuin istuinosan tasolla. Näin kiikku ei lähde heijaamaan sivusuunnassa.

– Teemme laitteisiin parannuksia vähitellen, ja etsimme luoviakin ratkaisuja, jotta vanhat välineet voisivat palvella edelleen. Leikkikenttäkalusteiden ja leikkialueiden uusiminen yhdellä kertaa turvallisuusmääräysten mukaisiksi tulee niin kalliiksi, että työ on jaettava useammalle vuodelle, hyvinvointijohtaja Anne Tuovila kertoi.

Päiväkeskuksessa iloittiin uudesta kahvinkeittimestä ja kassillisesta kahvia. Tuomisia ihailivat Eila Hanhijärvi (vas takana), Riitta Sarkki, Beritta Järvinen, palveluohjaaja Jaana Uotila, Risto Lilja, Väinö Hoivala, fysioterapeutti Johanna Kortelainen sekä yrittäjistä Tapio Niemelä ja Jussi Valkeajoki.

 

Kuuluuko signaali kaikille?

Published by:

Joitakin vuosia sitten Suomen hallitus havahtui siihen, että hyvät tietoliikenneyhteydet ovat samanlainen tasa-arvokysymys kuin sähköverkko, tiestö ja terveyspalvelut.
Sitten se ajatteli pestä itse kätensä ja velvoittaa operaattorit hoitamaan asian. Yksityinenhän hoitaa asiat aina tehokaammin kuin valtio – näinhän on tapana ajatella, ja usein se pitää paikkansakin. Mutta ei silloin kun syntyy ristiriita tuloksen tavoittelun ja kansalaisten tasapuolisen kohtelun välillä.
Kun yrityksen on tuotettava osakkaille osinkoja ja johtajalle bonuksia, se yrittää kaikin tavoin välttää turhia menoja. Sen kannalta turhia menoja ovat sellaiset, joita tehdään tappiolla tasa-arvon toteuttamiseksi. Kerron omakohtaisen kokemuksen siitä, mihin tällainen ajattelu johtaa.

Asumme Juupajoella Vähä-Petääjärven rannalla. Seutu on haja-asutusaluetta, mutta asuu seillä muitakin kuin me. Elokuun viimeisenä perjantaina alkoi tapahtumasarja, jollaista ei voisi tapahtua taajamassa. Aluksi hiljeni lankaa pitkin tuleva laajakaista. Pian selvisi, että vika ei ollut meidän modeemissamme, vaan siinä, että sinne ei tullut signaalia.
Elisan asentaja lupasi käydä tarkistamassa johtoja ”vielä ennen kuin menee viettämään viikonloppua”, kuten hän sanoi. Sitten hän ilmoitti, että lankoja on maassa eikä hän voi niitä korjata.
Korjaaja tulee maanantaina. Joudun siis olemaan maanantaihin ilman nettiyhteyttä. Mietin, mitä kaikkea jää tämän vuoksi tekemättä, mutta tämä oli vasta alkua…

Lauantaina pimeni sitten puhelin, jonka signaali tulee tietysti langattomasti. Kävin kirkolta soittamassa asiakaspalveluun. Vastaus: viikonlopun aikana yritetään ”korjata etänä” ja ”maanantaina miehet menee paikalle”.
Maanantaina olimme Tampereella. Matkalla minulle soitettiin laajakaistaongelmasta. ”Johdot on niin pahasti rikki, että niitä ei voi enää korjata”. Pitäisi ostaa langaton reititin tilalle.
Neuvottiin soittamaan tekniseen tukeen, josta voisi samalla tilata reitittimen. Sain soittoajan puoli kuudeksi.
Linkkimasto oli edelleen hiljaisena ja niin ajoin viisi kilometriä signaalietäisyydelle. Odottelin puoli tuntia autossa soittoa, jota ei tullut. Illalla tuli yllättäen kännykkääni läpi Elisan englanninkielinen tekstiviesti, jossa sanottiin, että ovat yrittäneet ottaa yhteyttä mutta soittavat uudestaan ”after a moment”. Vaikea on vastata, kun puhelimeen ei tule signaalia.

Seuraavana päivänä soitin ties monennenko kerran asiakaspalveluun, tällä kertaa Orivedeltä. Sain taas paljon ymmärrystä ja valitteluja sekä tiedon, että linkkimastolla on jo miehiä ja vika korjaantuu 24 tunnissa.
Paluumatkalla menin linkkimastolle tapaamaan huoltomiehiä kysyäkseni heiltä suoraan, mikä on tilanne. Mitään huoltomiehiä siellä ei ollut. Ei ollut seuraavana aamunakaan.
Soitin – nyt vaihteeksi autosta viisi kilometriä kotoa – asiakaspalveluun. Nyt kerrottiin, että linkkimastoon on tilattu uusi osa, jonka saaminen on viivästynyt postilakon vuoksi. Jos tämä oli totta, edellisenä päivänä minulle oli valehdeltu.
Nyt luvattiin, että osa käydään viemässä välittömästi mastoon, kun se saadaan. ”Ja sitten vika poistuu”.
Nyt kaikki on taas hyvin. Vai onko? Kaiken kaikkiaan keskustelin 13 eri henkilön kanssa Elisan asiakaspalvelussa, menetin 20 tuntia työaikaa ja ajoin yli sata kilometriä signaalin perässä.
Pelkään pahoin, että jossakin joku muu joutuu kohta samaan tilanteeseen, kun tarkoitus ei olekaan, että signaali kuuluisi kaikille.

 

Arto Mustajoki