Daily Archives: 31.5.2019

Korkeasti koulutettujen työllistymiseen uusia keinoja

Published by:

Vaikka Pirkanmaan työllisyystilanne kohenee maan kärkivauhtia, monilla aloilla on silti pulaa osaavasta työvoimasta. Yritysten tarpeet ja työttömien työnhakijoiden osaaminen eivät aina kohtaa. Tämä näkyy muun muassa korkeasti koulutettujen kohdalla, joita maaliskuun tilastojen mukaan oli Pirkanmaalla 22 prosenttia kaikista työttömistä eli noin 5 000 henkilöä.

Alueen yrityksillä on rekrytointivaikeuksia ja samaan aikaan maakunnassa on suuri joukko työnhakijoita. Tähän tilanteeseen on tartuttu Pirkanmaalla uusilla toimenpiteillä.
Pirkanmaan ely-keskus ja Pirkanmaan TE-toimisto ovat käynnistäneet uudenlaisen koulutusohjelman yhteistyössä Tampereen korkeakouluyhteisön kanssa. Yksittäisten työvoimakoulutusten rinnalla on aloitettu kaksivuotinen laaja koulutusohjelma, jonka sisältö räätälöidään joustavasti opiskelijan tilanteen ja työnantajan tarpeen mukaan.
Ohjelman tavoitteena on parantaa osallistujien mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille ja turvata Pirkanmaan työnantajille osaavan työvoiman saatavuus pitkällä tähtäimellä.

Tavoitteena on, että 80 prosenttia koulutusohjelmaan osallistuneista työllistyy sen jälkeen. Koulutuspaikkoja on 160. Osaajia etsiville työnantajille koulutuskokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden luoda suhteita tulevaisuuden osaajiin ja kouluttaa yrityksen tarvitsemia työntekijöitä.

Piece of Work – vahvista osaamistasi ja työllisty -niminen koulutusohjelma auttaa korkeasti koulutettuja työnhakijoita päivittämään osaamistaan palvelumuotoilun ja liiketoiminnan, henkilöstöhallinnon, ohjelmistoteknologian ja digitaalisen teollisuuden teemoilla, joista jokaiselle suunnitellaan yksilöllinen kokonaisuus. Mukaan on valittu ne alat, joissa on tunnistettu olevan pulaa osaavasta työvoimasta.

Yhden kouluttautujan osalta noin kuusi kuukautta kestävä koulutus yhdistelee opetusta, valmennusta ja yritysyhteistyötä. Tämän myötä hakija pääsee mukaan Tampereen korkeakouluyhteisöön ja sen laajaan verkostoon. Koulutus on avoimessa haussa ja ensimmäiset opiskelijat aloittavat hakuajan päätyttyä syksyllä.

 

Opiskelijat hakeutuvat koulutukseen TE-palveluiden verkkosivujen kautta osoitteessa https://www.te-palvelut.fi/te/fi/.
Yritykset ja organisaatiot voivat hakeutua ohjelmaan jatkuvalla haulla koulutuksen verkkosivujen e-lomakkeen kautta https://projects.tuni.fi/piece-of-work/yrityksille/
Lisätiedot ohjelmasta ja hakuohjeet verkossa:  https://projects.tuni.fi/piece-of-work/

Orivesi on Euroopassa

Published by:

Ensimmäiset vaalit, joissa sain äänestää, olivat eurovaalit. En ollut tuolloin juuri nähnyt muuta Eurooppaa kuin osan Suomea, Tallinnan ja Tukholman. Silti tuntui oleelliselta käydä äänestämässä, sillä eka kerta on eka kerta.
EU oli myös tuolloin 19-vuotiaalle maalaiselle ihan normaali asia. Me pian kolmekymppiset emme juuri muista aikaa ennen EU:ta. Meille Suomi on ollut aina osa nyky-Eurooppaa.

Eurovaalit ovat täällä taas, mutta mitään vaalipöhnää ei näytä olevan eduskuntavaalikrapulan jälkeen.
Pystytkö nimeämään kuusi eurovaaliehdokasta? Aivan, en minäkään, ennen kuin täytin pari vaalikonetta.
Monelle ongelmallinen suhde EU:hun on varmasti seurausta siitä, ettemme tunne EU:ta. Suosittelen aloittamaan perehtymisen kuuntelemalla Yle Areenasta radio-ohjelman nimeltään Pimeyden ytimessä – Europarlamentistako pitäisi innostua?
Siinä perataan parlamentaarikkojen konkreettista arkea seuraamalla muun muassa Liisa Jaakonsaarta ja Jussi Halla-ahoa.

Parlamentilla, johon nyt äänestämme jäseniä, on valtaa. Sen päätösvalta kasvoi jo Lissabonin sopimuksessa 2009. Parlamentti tekee päätöksiä, jotka valuvat suoraan Suomen lainsäädäntöön ja sieltä kuntien toimeenpanoon ja sinunkin arkeesi. EU-lainsäädäntö määrittää keskeiset suuntalinjat esimerkiksi ilmastopolitiikalle, kaupankäynnille ja vaikkapa kalastuskiintiöille. Viime aikoina on päätetty EU:n sisäisten puheluiden hintakatosta ja muovipillien käyttörajoituksista.
Äänensä vaikutuksen seuraaminen on oma hommansa, koska eurovaalien puoluejärjestelmä on konstikas. Suomalaiset puolueet kuuluvat laajoihin yhdistelmiin, joiden äänipotti on yhteinen. Kokoomus kuuluu parlamentin suurimpaan ryhmään, Euroopan kansanpuolueen ryhmään EPP:hen, jonka riveissä vaikuttaa keskustaoikeiston lisäksi syvän pään uskonnollisia konservatiiveja. Kärjistetysti tässä tapauksessa liberaali kokoomuslainen saattaa antaa äänensä tietämättään vaikka abortinvastustajalle.
Vasemmistoliiton ehdokkaat taas ovat porukassa, johon kuuluu Pohjois-Irlannin radikaali Sinn Féin. Perussuomalaiset kuuluvat Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmään, jota johtaa lontoolainen Syed Kamall, maahanmuuttajan jälkeläinen. Ryhmä saattaa myös olla hajoamassa, kiitos brexitin. Kinkkistä. Mutta onneksi asioista voi ottaa selvää ja käyttää sitten äänensä järkevämmin.

Ennakkoäänestys meni jo, mutta vielä on sunnuntain virallinen vaalipäivä.
Isovanhempieni sukupolvi tappoi toisiaan koko Euroopan laajuisessa sodassa. Oma sukupolveni äänestää yhteisissä vaaleissa. Tykkään ajatella, ettei menneiden polvien jälleenrakennustyö ole mennyt täysin hukkaan.
EU-vaaleissa luodaan Euroopan suunta. Ja Orivesi on osa Eurooppaa, vaikka siltä ei äkkiseltään näyttäisi. Siksi siitä tulisi olla kiinnostunut.

 

Esa Keskinen

Kirjoittaja on matkustanut junalla kerran Brysseliin.