Daily Archives: 8.5.2019

Missä teatterimiehet?

Published by:

Teattereilla menee nykypäivänä Suomessa melko hyvin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 lähes puolet naisista oli käynyt teatterissa, kun taas miehistä vajaa kolmannes. Ei ole uutinen, että tyypillisin kulttuurin ja teatterin kuluttaja on keski-ikäinen korkeasti koulutettu nainen.
Teatteriyleisöä on riittänyt myös Orivedellä. Tarjonta on lisääntynyt, ja nyt yleisöllä onkin valittavanaan useita erityyppisiä teatterielämyksiä maalis-huhtikuun aikana Oskon kurssien päättymisen myötä. Kesällä tarjolla on myös kesäteatteria.

 

Hyvin selkeästi on ollut havaittavissa, että keski-ikäiset naiset ovat täällä meilläkin aktiivisimpia teatterissa kävijöitä. Usein mieskatsojat ovat oman tulkintani ja kokemuksen mukaan teatterissa seuralaisina, houkuteltuina, pakotettuina tai kuskin ominaisuudessa naiskatsojan mukana. Hyvä niinkin. Teatterikärpänen voi nimittäin puraista yllättäen ja odottamatta, mutta tuskin kuitenkaan kotisohvalla.
Hauska ja hyvin kuvaava kommentti tuli eräältä ”seuralaismieheltä” Tee Teatterin Osittain perkaamaton mansikkamaa -esityksen jälkeen: ”nyt mä ymmärrän, miksi ihmiset käyvät teatterissa!”.

 

Vielä vaikeampaa kuin saada houkuteltua miehiä teatteriyleisöön, on saada heitä innostumaan teatterin tekemisestä. Harvassa ovat ne miehet, jotka meidänkään kylillä uskaltautuvat nousemaan itse näyttämölle.
Jos ajatellaan, että teatteri on oikeastaan ollut alun perin täysin miesten huvittelua, niin tuntuu oudolta, miksi nykymies ei innostu harrastajatasolla teatterin tekemisestä. Historiasta tiedämme, että antiikin Kreikan teatterissa miehet näyttelivät kaikki roolit, eikä naisilla ollut näyttämölle mitään asiaa.
Naiset saivat sentään olla yleisönä yhdessä orjien kanssa. Tietysti 2500 vuotta sitten naiset olivat paljon alisteisemmassa asemassa miehiin nähden ylipäätään, mutta mikä selittää sen, että teatteri vetää nykypäivänä enemmän naisia kuin miehiä?
Teatteri on aina ollut osallistumista. Yleisön rooli on tärkeä ja välttämätön. Jos yleisöä ei ole, ei ole myöskään teatteria.
Katsojatilastojen mukaan teattereilla ei ole koskaan mennyt niin hyvin Suomessa kuin nyt. Katsojia riittää, kriitikot ylistävät, koulutus on korkeatasoista. Yleisö myös vaatii korkeatasoisia esityksiä.
Monet tutkimukset osoittavat, että teatteriharrastus lisää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Itseilmaisun väylänä teatteri on monipuolista, sopivan haastavaa ja todella hauskaa. Luulisi kelpaavan vaativammallekin. Tervetuloa harrastamaan mies, nainen ja muun sukupuolinen. Tule sellaisena kuin olet!

 

Outi Söderholm

Kirjoittaja on Tee Teatterin opettaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja.

Aluehallintovirastolta avustusta jäähallin peruskorjaukseen

Published by:

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on myöntänyt Oriveden jäähallin peruskorjaushankkeelle valtionavustusta 80 000 euroa.

Lisäksi aluehallintovirasto varautuu ehdollisesti myöntämään vuonna 2020 hankkeeseen toiset 80 000 euroa. Avustus myönnetään sillä edellytyksellä, että opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa aluehallintovirastolle tarkoitusta varten riittävän määrärahan ja avustuksen myöntämisen edellytykset muutoin toteutuvat vuonna 2020.

Jäähalliyhtiön toimitusjohtaja Roope Marski iloitsee päätöksestä:
– Avin avustus kattaa noin 25 prosenttia kokonaiskuluista, joten avustus on todella merkittävä tuki korjaushankkeelle.

Oriveden Jäähalli Oy haki 200 000 euroa valtionavustusta liikuntapaikkarakentamisen perustamishankkeiden määrärahasta. Hakemuksessa esitetyt korjauskustannukset kahden vuoden ajalle ovat 650 000 euroa.

Kilpailutus on käynnissä, ja jäähalliyhtiö odottaa toimittajilta tarjouksia jäähdytys- ja ilmanvaihtolaitteistojen korjauksista, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän kesän aikana.

– Käytännön työt päästään nyt aloittamaan, kun avustus on saatu. Olemme erittäin tyytyväisiä avin nopeasta päätöksestä, sillä aikataulu on tiukka ja tekemistä paljon, Marski kertoo.

Emilia Kääntä OrPoon yleispelaajaksi

Published by:

Alavieskan Virin kasvatti Emilia Kääntä, 19-180, teki OrPon liigajoukkueen kanssa yhden kauden kattavan sopimuksen. Emilia on yleispelaaja. Kuortaneella hän pelasi kaksi kautta ja kaksi viimeistä kautta
LiigaPlokin riveissä.

Emilia on nouseva kyky. Hän sai viime kaudella tuntuvasti lisää peliaikaa ja oli niitä harvoja kotimaisia pelaajia, jotka mahtuivat kovin ulkomaalaisvoittoiseen LiigaPlokin kentälliseen.

Hän ilmaisi itse heti liigapelien päätyttyä halukkuutensa tulla OrPoon, josta hän on kuullut pelkkää hyvää. Sopimus manageri Jouko Ronkaisen kanssa allekirjoitettiin tiistaina. Käännästä tulee Oriveden asukas, sillä seura järjestää hänelle asunnon.

– Haluan kokeilla uutta ja nähdä, miten pystyy kehittymään uudessa seurassa. OrPo on menestyvä seura ja uskon, että tuleva joukkuekin on tasokas. Henkilökohtaisesti pidän hyveenä, että kotimaisille pelaajille tulee tilaa aloituskentällisiin. Näin suomalaista naislentopalloa viedään paremmin eteenpäin. Kasvattajaseuroille on annettava arvo, sanoo Emilia Kääntä.

OrPoon hakeutumiseen vaikutti myös halu opiskella Tampereella. Opiskelupaikan haku on päällä.

Lue lisää Emiliasta ensi viikon lehdessä!