Daily Archives: 7.11.2018

Rangaistus, joka kävi kantapäälle

Published by:

Lokakuu on mennyt vähän kuin jäitä poltellessa. Harvoin olen näin syvästi ikävöinyt Länkipohjan juttukeikoille, tai Juupajoelle, tai Eräjärvelle.
Olen lusinut kuukauden ajokieltoani, joka napsahti osakseni, kun rikesakkoja kertyi turhan monta turhan lyhyessä ajassa. Ne kaikki tulivat melko pienistä ylityksistä, mutta määrä ratkaisi. Kohtalokseni koituivat turhan hyväkulkuinen auto, tuttavienkin tiedossa ollut raskaahko kaasujalka ja peltipoliisit – sama tolppa jopa kahteen kertaan.
Eikä auttanut perusteellinen, mietitty ja katuva kirjelmäkään Sisä-Suomen poliisilaitokselle. Rikollinen mikä rikollinen, vaikka kuinka kerroin tarvitsevani autoa työssäni. Varoituksella pääseminen pälkähästä tyrmättiin ”toistuvan piittaamattomuuden” perusteella. Mitäpä siitä, vaikka ylinopeussakkoja tätä kasaumaa ennen oli tullut vain kerran kymmenessä vuodessa pitkässä ajohistoriassani.
Tiukille otti jo rangaistuksen odottaminen, sillä piikki täyttyi jo kesäkuun alussa, ja siitä lähtien vain odottelin seuraamuksia. Kävin jopa kesälomareissun pohjoisessa, erittäin nuhteettomasti ajaen. Postia poliisilta tuli vasta syyskuussa. Ehkä siellä oli vuoroaan odottamassa muutama muukin kanssarikollinen.

 

Rangaistus astui voimaan siitä silmänräpäyksestä, kun kirje poliisilta oli kuitattu vastaanotetuksi. Piintynyt autoilija aloitti jalkamiehen taipaleensa, ja illan juttukeikka Länkipohjaan jäi tekemättä.
Kiitän Nysse-kortin olemassaoloa, pikavuorojen joviaaleja ja päteviä kuljettajia – ja ennen kaikkea työkaveria seinän takaa, joka ajoitti töihin tulonsa sopivasti niin, että minua oltiin linja-autoasemalla vastassa aamuisin ja töistä lähtiessäkin sain kyydin täältä kylän laidalta keskemmälle. Säästyin toiselta taaperrukselta täällä päässä, yhden suoritin jo kotoa pikavuoropysäkille.

 

Askelia kertyi kiitettävästi päivittäin, eikä juoksuksi tarvinnut pistää kertaakaan – ehkä tämä kokemus kohensi myös tunnettua viime hetken ajoitustani. Mutta kauppakassia kantaessa käsi venyi, ja kaikki ex tempore -poikkeamiset piti jättää. Säästyiköhän siinä ehkä turhilta shoppailuilta?
Kantapäähän kyllä tuli rasitusvamma, joka on koko ajan pahentunut, ja polvinivelet huutavat, koska reppu selässä painaa keskimäärin saman verran kuin autonpenkille heitetty kassi. Mutta ilokseni myös neljä kiloa elopainoa on kadonnut matkan varrelle, vaikkei sitä isosta massasta ole helppo havaita.
Julkista liikennettä olen tähänkin asti käyttänyt aina kun mahdollista, ja ehkä joskus talvipimeillä, oikein huonoilla säillä siihen voisi turvautua sitten kortillisenakin, kun pysäkille vääntäytyminen on käynyt tutuksi.

 

Ja sitten se tärkein kysymys: otinko opikseni? Keveneekö kaasujalka? Sen on pakko keventyä, sillä rikoksen uusimiseen ei ole varaa. Talvikin tekee siinä tehtävänsä.
Mutta linja-auton ja repsikan penkiltä liikennettä katsottuani en silti osaa pitää itseäni pahimman lajin rikollisena.
Sellaisia hullun ohituksia näkee Ysitiellä suunnilleen joka viikko, ettei voi kuin toivoa edes osan näistä ohittelijoista joutuvan vastuuseen teoistaan. Ja siihen kategoriaan minä en ole koskaan kuulunut.

 

Anne Kotipuro

Muista loistaa!

Published by:

Keväällä kuuluu valittaa koirankakoista. Tässä vaiheessa syksyä, kun päiväksi sanotaan sitä kaurapuuron väristä ohikiitävää hetkeä pimeyden keskellä, valitetaan jouluvaloista. Minä en valita, minä valitan valaistumisen puutteesta. Minua riepoo se, että nykyisen teknologian ja kaiken maailman älylaitteiden keskellä ihmiset ovat täysin pimeitä.
Tamperelaiset ne vasta pimeitä ovatkin. Jos rakastat kauhua ja jännitystä, lähde ajelemaan Tampereelle iltapimeällä. Ratikkatyömaan liikennejärjestelyt eri puolilla kaupunkia jo riittäisivät takaamaan kauhuelämykset: mistä ihmeestä täällä nyt kuuluu ajaa??? Mutta kun siihen vielä lisää valkoisten suoja-aitojen rakosista eteen puikkelehtivat pimeät jalankulkijat, joita riittää loputtomiin kuin muurahaisia, on elämys taatusti ikimuistoinen.
Tässä vaiheessa on kyllä pakko myöntää, etteivät pimeät ihmiset ole täällä maaseudun rauhassakaan mikään poikkeus. Tuttu juttu: Kaivat paksumpaa takkia syksyn tullen, etkä enää muista, että pestessäsi sen kesäsäilöön irroitit siitä kaikki heijastimet.
Tai lähdet kyläilemään ylläsi villakangastakki, jossa ei ole ainuttakaan vedintä tai remminpätkää, johon heijastimen voisi kiinnittää. Kun laitat sen taskunsuuhun pyykkipoikaklipsillä, saat etsiä sitä auton penkin välistä. Miten voi yksinkertainen asia olla niin vaikea!
Minun mielestäni tässä olisi lakien ja direktiivien laatijoilla tuhannen taalan paikka. Kun asutaan maassa, jossa melkein puolet vuodesta tarvotaan pimeässä, ei pitäisi saada valmistaa tai tuoda maahan päällysvaatteita ilman heijastimia. Lasten ulkoiluvaatteissa onneksi aika hyvin ovat heijastimet valmiina, mutta edes niissä se ei ole itsestäänselvyys.
Tästä pulmasta ei päästä sillä, että jalankulkijoita ruvetaan sakottamaan heijastimen puuttumisesta. Sakottaa pitäisi jokaista kumisaappaan tai ulkojalkineen tekijää, joka ei saa jalkineeseensa yhdistettyä tehokasta heijastinta.
Älkää päästäkö kauppaan asti ainuttakaan ulkoilupukinetta, jossa ei ole heijastinta valmiina. Suunnittelijat ja tuotekehittelijät töihin, niin että siihen parempaankin takkiin saadaan tyylikäs heijastin. Nahkahanskat, joissa on heijastava koristenauha. Käsi- tai olkalaukku, jonka jippo on tyylikäs heijastin. Heijastin, joka pysyy. Heijastin, joka toimii.
Lopeta pimeä vaellus. Muista loistaa!

 

Malla Heinonen

Voitto ja tappio ekoista sarjapeleistä

Published by:

Pelikausi on alkanut. Ensimmäisestä pelistä haimme voiton 3–0 Toulousesta. Ottelu oli kokonaisuudessaan hieman hakevaa, ja nuoresta joukkueesta huolimatta Toulouse pelasi rohkeasti varsinkin syöttöruudussa. Heillä on pitkä ja fyysinen joukkue, joka onkin valmistautumassa Ranskassa järjestettäviin vuoden 2024 olympialaisiin. Mutta joukkueemme piti pään kylmänä, ja peruspeli riitti tällä kertaa voittoon.
Paljon emme etelässä vierailumme aikana kerenneet nähtävyyksiä katselemaan. Kuten jo niin monesti on totuttu, hotelli ja pelihalli saivat kaiken huomiomme.
Toisin kuin olen uskaltanut odottaa, matkustus peliin kävi yllättävän harmittomasti,. Matka Quimperistä suurimpaan osaan joukkueiden pelipaikoista on 6–12 tunnin luokkaa.
Bussissa matkustaminen ei onneksi ollut vaihtoehto, muuten selkäni olisi sanonut itsensä irti. Tunnin lento Nantesista Toulouseen oli kivuttomin ja miellyttävin vaihtoehto. Tosin ylimääräistä aikaa ennen seuraavan pelin alkua ei myöskään olisi ollut.

Kotiuduttuamme ehdimme treenaamaan muutamat harjoitukset, kunnes kohtasimme myös Mestarien liigaa pelaavan Mulhousen itäisestä Ranskasta. Tasoero edelliseen peliin verrattuna oli selkeä. Mulhousen pitkä torjunta ja laadukkaat syötöt veivät tällä kertaa pidemmän korren.
Pelimme oli ailahtelevaa, virheitä kertyi ja pisteputket, joita emme saaneet katkaistua, venyivät liian pitkiksi. Saamme kuitenkin olla tyytyväisiä kolmannen erän hienoon taisteluun, jossa slovakkihakkurimme johdatti kovilla hypärisyötöillä joukkueemme tappiotilanteesta 24–19 erävoittoon 26–24.
Niin kuin olen muutamaan kertaan todennut, potentiaalia joukkueessa on, se vain täytyisi saada jotenkin kahleista irti.

Omaksi onnekseni hävitty peli unohtui nopeasti, ja piristystä pelin jälkeen toivat vanhempani, jotka olivat lentäneet katsomaan ensimmäistä kotipeliämme.
Seuraavat 4 päivää treenien välissä kuluivat turistioppaana Bretagnea tutkien. Kiersimme Quimperiä, kävimme Point du Vanin tuulisella rannikolla, poikkesimme Locronan vanhassa kivikylässä sekä nautimme Ranskan leipureiden osaamisesta.
Vaikka vierailu ei ollut pitkä, se toi paljon energiaa tarpoa eteenpäin seuraavia viikkoja peleineen.

Terveisin Salla