Daily Archives: 12.10.2016

Orivesiläiset liikkeellä Opiston puolesta

Published by:

– Tuskin oltiin edellisestä toivuttu, kun tuli tämä järkytys. Jonkin aikaa olo ehti olla toiveikas, mutta nyt vedettiin maa jalkojen alta, totesi Helena Seppälä Oriveden Opiston edustalla tiistai-iltana. Nämä tuntemukset jakoi runsaan sadan ihmisen joukko, joka kokoontui osoittamaan mieltään Ahlmanin säätiölle Opiston toiminnan Orivedellä pysymisen puolesta.

– Ei kaikkea voi mitata taloudellisella mittarilla. Herää kysymys, onko kaikki mennyt oikein ja voiko näin tehdä, sanoo Seppälä, joka on itse opiskellut vuoden Opistossa, käynyt monta kurssia ja osallistunut tapahtumiin. Hän uskoo, että kansalaisaktiivisuutta tarvitaan, ja voi se joskus auttaakin, kuten junavuorojen kohdalla.

– Vuoropuhelua kaupungin ja eri yhteistyötahojen kanssa on jatkettava, sanoo Tom Linkopuu, yksi Oriveden Oma Opisto -kansalaisliikkeen jäsenistä. Samalla, kun taistellaan vapaan sivistystyön pysymiseksi Orivedellä, katseet käännetään uusille urille.
– Luodaan uusi oma Oriveden opisto uusilla vapaan sivistystyön ajatuksilla.

Simo Sinervo uskoo, että opistotoimintaan Orivedellä löytyy taloudellisesti kestävä malli. Yhteistyökuvioita hakemalla voitaisiin viedä kampuskuviota eteenpäin.
– Miljöö on hieno, mutta rakennukset eivät ole ykkösjuttu, vaan sisältö.

Mielenilmausväen porinaryhmissä ihmeteltiin muun muassa, miten eri valtionosuuslain piirissä olevat asiat voidaan niputtaa yhteen. Kysyttiin, onko ihan laillistakaan, jos ammatillisen koulutuksen valtionosuusleikkaukset katetaan vapaan sivistystyön valtionosuuksilla. Sitäkin arvuuteltiin, lieneekö koulutuksen ylläpitäjällä jo ostaja tiedossa Oriveden kiinteistöille, kun näin pian kaupan jälkeen tehtiin päätös siirtää toiminta Orivedeltä pois.

– Kannattaako yli satavuotista kulttuuriperintöä tuhota näin, ja vielä Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kynnyksellä, ihmettelee kuvataiteen kurssilaisena Oriveden kaupungin ja Oriveden Opiston yhteistyöstä nauttiva Eeva Pekonen.

Ahlmanin säätiö järjesti samana iltana keskustelutilaisuuden Klemettisalissa. Sen annista kerrotaan 19.10. ilmestyvässä lehdessä.

Herrasmies huligaanien lajissa

Published by:

Jussi Viljanen alkoi pelata rugbya miesten tasolla 15-vuotiaana. Nyt Viljanen on sopinut puoliammattilaissopimuksen Englantiin. Nuori mies on kulkenut tien Oriveden Suojan kentältä Suomen ykköspelaajaksi.

 

Aamuisin ohikulkijat saattoivat ihmetellä jämerää hahmoa. Suojan kentällä juoksenteli nuori mies yksinään, temppuillen soikean pallon kanssa. Pian tuo nuori temppuilee Lontoossa.

Orivesiläislähtöinen Jussi Viljanen, 23, on rugbyn kärkinimiä Suomessa. Hän on sopinut puoliammattilaissopimuksen lontoolaisen Dartfordin kanssa. Dartford pelaa Englannin viidennellä sarjatasolla. Suoritus on kova lajissa, joka on yksi maailman suosituimmista.

 

Ennen lähtöä Viljanen on käymässä Orivedellä. Kuopiossa asuva nuorimies on ehtinyt viikonlopun aikana tavata paikkakunnalla asuvia perheenjäseniä ja vanhoja kavereita. Muuttovalmistelut ovat nekin käynnissä. Tyttöystävä lähtee jo hieman aikaisemmin Britteihin. Hän vaihto-opiskelee Bradfordissa, Englannissa. Viljanen itse opiskelee tällä hetkellä Savonia-ammattikorkeakoulussa.

Nyt on palattu rikospaikalle. Täältä kaikki alkoi, Suojan kentältä. Rugby vei nuorta poikaa. Viljanen järjesti lukio-opintonsakin niin, että pääsi aamulla harjoittelemaan pariksi tunniksi ennen luentoja. Nyt ilta-auringossa hän muistelee, kuinka keksi aikanaan käyttää moukarihäkin verkon tolppia maalina harjoitellakseen maalipotkuja.

– Kun niitä levitti vähän etäämmälle toisistaan, se toimi aivan hyvin.

Rugby on Suomessa nuori laji.

– Lähes kaikki suomalaiset pelaajat tuntee nimeltä, Viljanen sanoo.

Kuvaavaa on, että Viljanen ja muutama muu muodostivat Orivedellä Suomen ensimmäisen juniorijoukkueen Lauri Ojanperän johdolla. Ojanperä oli Orivedellä opettajana ja lähti vetämään poikien rugbyjoukkuetta. Itse hän oli konkari Tampereella miesten SM-sarjajoukkueessa.

Sinne Viljanenkin lähti. Hän pelasi ensimmäisen SM-sarjapelinsä 15-vuotiaana Tampere Rugby Clubin riveissä. Silloin hän tuli kentälle vaihdosta. Toisessa pelissä Viljanen pelasi koko matsin ja teki hattutempun. Pian hänet asetettiin kuitenkin pelikieltoon. Rugbyliitto huomasi, että sääntöjen mukaan alle 17-vuotias ei saa pelata miesten sarjatasolla.

– Silloin vitsailtiin, että olin liian hyvä, joten meikäläinen piti siirtää sivuun. Mulle haettiin sitten poikkeuslupaa, Viljanen naurahtaa sydämellisesti.

Tampereen riveissä hän voitti Suomen mestaruuden 2013. Finaali oli tiukka ja päättyi yhden pisteen erolla 24–23. Muutettuaan Kuopioon hänestä tehtiin välittömästi Kuopio Rugby Clubin kapteeni. Maajoukkueessa Viljanen on pelannut useamman vuoden.

– Pelasin varmaan urani parhaimman pelin Bosniaa vastaan vuonna 2014.

Suomi oli häviöllä jo 20–0, mikä tarkoittaa noin kolmen maalin takaa-ajoasemaa. Suomi voitti pelin kuitenkin muutamalla pisteellä, pitkälti Viljasen ansiosta. Hän teki kaksi tryta eli juoksumaalia, ja tuli valituksi pelin parhaaksi.

– Se oli aikamoinen rynnistys.

img_9398verkkoonpieni

Viljanen oli jo lapsena monipuolinen liikkuja. Yleisurheilua, jalkapalloa ja monia muita pallopelejä. Ennen rugbya hän pelasi jääkiekkoa. Yläasteella Viljasen ikäluokan pelaajia jätti aktiivisen jääkiekon pelaamisen ja joukkue pieneni. Piti etsiä jotain tilalle.

Vaihto kontaktilajista toiseen kävi luontevasti. Rugby on viihdyttävä laji. Siinä on kaikkea, mitä urheilulta kaivataan: vauhtia, vaaraa ja strategiaa.
Lisäksi Viljaseen ovat alusta lähtien vedonneet lajiin liittyvät arvot. Ne sisäistetään osaksi lajia ja elämää.

– Ero moneen muuhun lajiin on esimerkiksi vastustajan ja tuomarin kunnioittaminen. Isoinkin pelaaja sanoo rikkoessaan tuomarille sorry, sir. Jos muissa lajeissa on säännöt, niin rugbyssa on lait.

Väkivaltaiselta vaikuttava peli on pohjimmiltaan rehtiä.

– Rugbyssa on kontaktia. Voit ratkaista asiat sääntöjen puitteissa pelaamalla kovaa.

Viljanen viittaa myös ikuiseen vastakkainasetteluun serkuslajien, jalkapallon ja rugbyn välillä.

– Jos saat futiksessa keltaisen, siinä on puoli joukkuetta kitisemässä tuomarin ympärillä. Vaikka ymmärränkin sen tarkoituksen, mielestäni se ei kuulu joukkueurheiluun.

Kliseinen sanonta kuuluukin, että jalkapallo on herrasmiesten peli, jota pelaavat huligaanit, mutta rugby on huligaanien peli, jota pelaavat herrasmiehet.

Herrasmiestä rauhallisesti ja harkiten puhuva Viljanen muistuttaakin. Kehonrakennusta tosissaan harrastanut Viljanen on omiaan pelinrakentajan paikalle. Hänellä on sopivassa määrin vahvuutta, nopeutta ja peliälyä.

Toisiaan ruhjovien pelaajien herrasmiesmäisyyteen kuuluu myös sosiaalinen puoli. Sarjatasosta riippumatta asiaan kuuluu, että pelin jälkeen mennään vastustajan kanssa syömään ja jutellaan pelistä.

– 80 minuuttia tapellaan kentällä. Sen jälkeen pilli soi, kätellään ja lähdetään vastustajien kanssa viettämään iltaa. Muistan lätkäajoilta, että jos pelissä tapahtuu jotain ikävää, niin siitä voi jäädä kauna.

Rugbypiireissä tilanteet selvitellään pelaamalla ja pelaajan kanssa pelin jälkeen yhdellä tuopillisella. Juuri seurallisuus pallopeleissä meitä taitaa viehättää. Joukkuelajit ovat ominaisia ihmiselle, sosiaaliselle eläimelle. Uudessa-Seelannissa rugby muistuttaakin uskontoa. Suomen kokoinen valtio tuottaa jatkuvasti maailman parhaita pelaajia.

img_9410verkkoonpieni

Viljanen on pelaajaksi vielä nuori iältään. Maailmanluokan pelaajat ovat tosin aloittaneet täysimittaisen harjoittelun jo lapsena, kun Viljanen oli jo lukiolainen harjoitellessaan tosissaan. Viljanen on kuitenkin ylittänyt Suomen tason. Englannissa Viljaselle tarjotaan ylläpito ja järjestetään työmahdollisuuksia, mutta ei makseta palkkaa.

– Pääsyy ulkomaille lähdössä on se, että voi oikeasti kehittyä paremmaksi ja testata sitä omaa tasoa. Näkee vähän, mitä pelaaminen on kovemmissa sarjoissa. Siellä, missä laji on oikeasti iso.

Vaikka häntä on jo tiedusteltu pelaamaan vielä kauemmas ulkomaille kovempaan liigaan, hän on realistinen.

– Voi olla aika kova haaste, että saisi rahaa ammattilaisena. Suomen mestaruus olisi vielä kiva voittaa. Kerta ei riittänyt.

Keltaisessa pelipaidassaan palloa pyörittelevä Viljanen poseeraa kuin luonnostaan. Kuvaamisen jälkeen hän pukee sponsorihupparin takaisin päälleen. Viljanen on melkoinen kultakimpale suomalaiselle rugbylle. Keulakuva, joka raivaa lajille tietä marginaalista. Hän on esimerkiksi ensimmäinen suomalainen rugbypelaaja, joka on perustanut omat sosiaalisen median sivunsa, ja kommunikoi niillä englanniksi, tietenkin. Seuraajia on satoja.

Viljanen on hyvin perillä myös mainostajien lajiin kohdistuvasta kiinnostuksesta. Hän on ollut mukana pohtimassa lajin yhteisiä markkinointisuunnitelmia. Viljasen mielestä rugby sopisi suomalaiseen mielenlaatuun, vähän kuin jääkiekko. Suomessa muutama suosittu laji, kuten jääkiekko ja jalkapallo, vie valtaosan junioreista.

– Olympialaiset toivat ensi kertaa mukana olleelle rugbylle valtavasti huomiota. Kun joku pääsee ulkomaille ja tehdään töitä lajin parissa, niin harrastajamäärät kasvavat, Viljanen toteaa.

Hän uskoo, että rugbya aletaan hiljalleen pitää oikeana lajina myös Suomessa. Se palkitsee varmasti vielä enemmän kuin parhaan pelaajan pystit.

Kun tämä juttu ilmestyy, Viljasella on muutakin tekemistä. Keskiviikkona iltapäivällä lentokone vie herrasmiehen seuraavaan seikkailuun. Pelaamaan huligaanien peliä sen syntykotiin.

 

Viljanen pelaa Suomen paidassa Viroa vastaan 22.10 Helsingin Myllypurossa.

 

img_9465verkkoonpieni

RUGBY

  • rugby on kehittynyt Rugby Schoolissa Rugbyssä Englannin Warwickshirellä pelatusta jalkapallon esimuodosta
  • rugby on jakautunut kahteen erilliseen muotoon rugby unioniin ja rugby leagueen
  • rugby unionin säännöistä on myös kehitetty oma seitsemän pelaajan joukkueella pelattava versio, jota nähtiin pelattavan Rion olympialaisissa
  • rugbyssa ei saa syöttää käsillä palloa eteenpäin, vaan palloa täytyy kuljettaa kantamalla, taaksepäin syöttämällä tai potkimalla
  • pisteitä tehdään kuljettamalla pallo vastustajan maaliviivan yli siten, että se koskettaa maata maalialueella (try), potkaisemalla pallo maalihaarukan läpi (conversion) maalipotkusta, jonka joukkue saa tryn jälkeen, pudottamalla kesken pelin pallo maahan ja potkaisemalla siitä (pudotusmaali eli dropgoal) tai rangaistuspotkuista
  • eri maalintekotavoista annettavat pisteet vaihtelevat
  • lajin kärkimaita ovat Uusi-Seelanti, Australia, Etelä-Afrikka, Brittein saarien valtiot, Argentiina, Ranska, Italia ja Fidzi

 

Totta se on: Oriveden seudulla palvellaan hyvin

Published by:

Orivedellä osataan ja halutaan palvella. Näin voi päätellä lehden pienoiskyselystä, joka tuotti lukuisia esimerkkejä hyvän palvelun paikoista ja hyvistä asiakaspalvelijoista.

Useita kehuja saa Oriveden kirjasto, ja siellä erityisesti Ilkka Kaita-aho.

Tässä pari poimintaa lehteen lähetetyistä hyvän palvelun listoista:

Orivesiläisrouva:
– Kirjastossa palvellaan aina kiitettävästi, erityisesti haluan mainita Ilkka Kaita-ahon, hän on kärsivällisesti ohjannut myös atk-asioissa.
– K-kaupan koko henkilökunta ansaitsee kiitoksen, kysymyksiin vastataan aina. Jos en jotain tuotetta löydä, lähdetään näyttämään mistä se löytyy. Kassajonojen ei anneta kasvaa pitkiksi, vaan uusi kassa avataan nopeasti ruuhka-aikaan, kiireestäkin huolimatta palvelu on ystävällistä, hymy ja joku ystävällinen sana löytyy aina.
– Kahvila Mokassa palvelu on ystävällistä, tuotteista kerrotaan, kahvilassa saa rauhassa istua ja jutella ystävien kanssa pitkäänkin ja santsikupin saa edullisesti.
– Nordean talossa olevassa eläinkaupassa olen saanut myös asiantuntevia neuvoja ja ystävällistä palvelua.

Ryhmä työttömiä ohjaajansa kanssa:
– Oriveden Apteekki: henkilökunta palvelee nopeasti, ystävällisesti ja ammattitaitoisesti
– Lundin kukkakauppa: Timo Virtanen osaa auttaa asiakasta eri tilanteissa asiakkaan tarpeiden mukaan
– Säästöpankki Sinetti: mahdollisuus henkilökohtaiseen palveluun tiskillä. Opastetaan esimerkiksi pankkitunnusten käyttöön eli asiakasmyönteinen henkilökunta.
– kaikista keskustan ruokakaupoista puhuttiin hyvää, niissä tervehditään ja autetaan tarvittaessa.

Lue lisää 12.10. lehdestä ja OS Plus -digilehdestä.

”Hulluus on työn suola”

Published by:

Längelmäen vuoden yrittäjää ei juuri kotikulmillaan näy, sillä Johdehuolto Lindroos Oy:n Risto Lindroos lähtee tien päälle aamunkoitteessa – hän kun tapaa herätä jo neljältä – ja palaa vasta illansuussa, usein vasta viikonlopuksi.

– Olen täällä oikeastaan aina ulkona ja jotakin väsään, hän kuvailee kotona oloaan.
Nyt on työn alla koppi aggregaatille. Sähkökatkon tullessa isäntä olla koko viikon toisella puolen Suomea, joten aggregaatin on kytkeydyttävä automaattisesti päälle sähköjen katketessa, muuten tulevat pakasteet ovella vastaan, kuten kerran kävikin.

Joskus hän käy Isojärven kansallispuistossa kävelemässä tai retkeilee Tampereella asuvan poikansa kanssa Tampereen kaupungin Kirsniemen leiripaikalla.

Enää ei Lindroos kierrä niin paljon kuin ennen, työmaat ovat Suomen rajojen sisällä. Ehtipä hän reissata kolme ja puoli viikkoa myös sellutehtaalla Uruguayssa.

– Meitä oli kaikkiaan 3 miestä siellä. Laitettiin korjauspaja pystyyn ja kiinnitettiin uudet koneet sinne. Ihan kiva keikka. Reissaaminen ei muutenkaan ole minua haitannut, on ihan sama, onko matkaa 500 vain 10 kilometriä, se 500:kin on kuin Ärrällä kävisi.

Nuorena kilometrejä tuli 100 000 vuodessa, nyt enää 60 000. Suunnilleen koko 90-luvun hän kulki viikot Oulussa, pääasiassa puhelinten osia valmistavalla Nokian tehtaalla, mitä nyt välillä poikkesi Kotkassa.

– Hulluus on työn suola. Tässä on oltava enemmänkin kuin hullu. Aika raskasta tämä on, ja vaativaa. DIN-normi määrittää vaaditun tarkkuuden, ja kysymys on millien sadasosista. Työn tuloksen pitää kestää mittaukset laserilla. Siitä kai jonkinlainen tyydytys tulee, kun siinä onnistuu.

– Varmaan valitsisin uudelleen saman alan, jos olisin valinnan edessä, mutta en ehkä ryhtyisi yrittäjäksi. Toisen toissa pääsee helpommalla. Nuorempana ei oikein tullut lomaakaan pidettyä, nyt silloin tällöin olen viikon pois. Kun joskus työ venyi pitkäksi ja seuraava työ jo odotti, siinä hukkui lomaviikko. Kun kone pysähtyy, on oltava paikalla silloin kun on sovittu.

Mitä teet, kun homma ei luista?
– En ainakaan heittele työkaluja, tässä työssä ei saa hiiltyä, vaikka tulisi kuinka kinkkinen pulma. Asiakkaalle ei saa kiukkuilla, vaan jotenkin on luovittava ne hetket, kun raha ei kulje. Onhan suurin osa asiakkaistani alihankkijoita jollekin, ja kun kone menee rikki, päämieheltä tulee äkkiä noottia.

Lisää tästä erikoisosaajasta, yksinyrittäjä Lindroosista keskiviikon yrittäjäteemanumerossa.

Kypärä päähän, mieletön fiilis!

Published by:

Vuoden yrittäjäksi Orivedellä valittu autokorjaamoyrittäjä Kai-Pekka Pihlman ei malta pitää näppejä erossa nelipyöräisistä vapaallakaan. Jo vuosia hän on iltapuhteilla rakennellut ja varustellut erilaisia autoja sekä itselle että muille. Uusin intohimo syttyi ralliautoiluun pari vuotta sitten.

– Se on jo kauemmin kytenyt taustalla, ja kun kävin vähän treenaamassa, siitä se kipinä syttyi. Aloin 2014 ajaa rallia. Urheiluhommat ovat jääneet vähän vähemmällä, mutta vielä viime talvena pelasin puulaakisarjassa lentopalloakin.

Kai-Pekka sai kartturikseen Marko Mäkelän, joka on rallimies pikkupojasta asti ja innostui vielä. He ajavat sarjassa etuvetoiset 1300 kuutiota. Museoautolla Skoda Favorit 136 L pääsee rallin makuun.
Rallissa voi yli viisikymppinenkin olla juniori, sillä kaikki aloittavat B-junioreista, ja kun saa 10 nousupistettä hyvistä sijoituksista, voi nousta A-junioreihin.

– Ei me oteta mitään paineita, ja 6 nousupistettä on jo koossa, kun voitettiin yksi ralli. Voitosta saa pari pistettä.

Kai-Pekka kehuu kartturinsa kokemusta kultaakin kalliimmaksi, tämä osaa vinkata monenmoista ja pitää tärkeät aikataulut hanskassa. Neljä rallia vuodessa on osoittautunut hyväksi tahdiksi.
– Ollaan kierretty eri ralleissa tässä lähistöllä, Eräjärvelläkin pääsin pari pätkää ajamaan.

Ralliautoilun lumon Pihlman tiivistää näin:
– Kun lyöt kypärän päähän ja lähdet liikkeelle, siinä on 120-prosenttinen keskittyminen, eikä totisesti mieti työasioita. Siinä on aivan mieletön fiilis, kun saat pysymään auton tiellä ja pääset maaliin. Hölmöilemään ei ruveta, maaliinpääsy on aina tavoite.

– Oli oikea lottovoitto, kun Sivusen Lassen tähän työkaverikseni löysin. Meillä synkkaa mielettömän hyvin, on samat harrastuksetkin. Lasse kulkee ralleissa huoltomiehenä ja ajaa huoltoautoa.
Huoltoautokaan ei ole aivan tavallisin.
– Tsekistä tuotu Avia, ainut Suomessa. Tsekkiläiset kävivät 90-luvulla Jyväskylässä ajamassa rallia, ja jo silloin panin heidän autonsa merkille. Se on mukavalla tavalla vähän erilainen, poikkeaa massasta.

Palataanpa vielä hetkeksi yrittäjän työhön, konepellin alle.
– Eläkeikä karkaa koko ajan kauemmas, mutta tehdään niin kauan kuin jaksetaan. Koko ajan tässä täytyy ohjelmistoja päivittää ja itseään kehittää. Autot kehittyvät, ja on tutustuttava uusimpaan elektroniikkaan, että pysyy kelkassa mukana. Autojen maalaustyöt hän on kuitenkin jo jättänyt.
Kai-Pekka antaa ohimennen näppärän vinkin ”Saksan parkeista” ja kysäisee heti perään, kuinkahan moni on mahtanut auton käyttöohjekirjan lukea kannesta kanteen.

Kuplan suosion syyt Pihlman listaa nopeasti:
– Takavetoinen, isot pyörät ja yksinkertainen tekniikaltaan, korkea maavara ja hyvä jousitus. Se oli hyvä ajettava pikkuteillä ja metsäalan miehillä niitä oli paljon, samoin monet eläinlääkärit niitä suosivat. Kansanauto-nimitys piti paikkansa, sillä se oli yhä useamman ulottuvissa. Merimiesautoiksikin niitä kutsuttiin, sillä moni merimies osti Kuplan Saksasta, toi Suomeen ja laittoi myyntiin.
Volkkarin syntysijoille Wolfsburgiin Kai-Pekka ei ole vielä päässyt, mutta haaveissa sekin on.
– Isä kyllä muutaman kerran siellä kävi, kun maahantuoja järjesti matkoja.

Kaitsun omat pojat ovat valinneet omat polkunsa, eikä heistä tule jatkajia yritykselle. Heidän on annettu tehdä sitä, mikä kiinnostaa, ja isä huomasi heti, ettei tämä ole heidän juttunsa.
Kai-Pekan uusin projekti, 11 auton peltitalli pihalle nousi kaverin kanssa nopeasti. Siellä kelpaa säilyttää laitettavia autoja ja varaosia,
– Olen tuollaisesta jo vuosia haaveillut, onneksi oli rakennusoikeutta jäljellä. Löytyi sopivasti kerrostalon pihassa seissyt vanha riviautotalli.

Kai-Pekka Pihlmanin yrittäjäurasta lisää Oriveden Sanomien yrittäjäteemanumerossa tänään!